Chapter One
The body lay in perfect repose on the Victorian fainting couch, looking more like a sleeping beauty than a victim. Detective Sarah Chen had seen enough death in her ten years with the Metropolitan Police's Special Cases Unit to know that natural death never looked this peaceful. Something was very, very wrong.
'No signs of struggle, no marks on the body, and yet...' She leaned closer, studying the victim's face. Charlotte Mills, aged 28, was found by her roommate this morning, apparently having passed away in her sleep. Her expression was serene, almost blissful, but her eyes - those were what caught Sarah's attention. Behind the closed lids, her eyes were moving rapidly, as if still deep in REM sleep.
"You see it too, don't you?" The voice came from behind her, rich and cultured with a slight Irish lilt. "She's still dreaming."
Sarah turned to find a tall man in an impeccably tailored charcoal suit standing in the doorway. He hadn't been there a moment ago, she was certain of it. His dark hair was streaked with silver at the temples, and his eyes were an unusual shade of amber that seemed to shift color in the light.
"This is a closed crime scene," she said firmly, her hand instinctively moving toward her weapon. "How did you get in here?"
He smiled, but it didn't reach those strange eyes. "Dr. Marcus Thorne," he said, pulling out a card that somehow both looked official and seemed to shimmer slightly. "I'm a consulting specialist with the Department's new Oneiric Phenomena Division."
"The what division?" Sarah frowned, taking the card. The moment her fingers touched it, she felt a slight electric tingle, and the letters seemed to rearrange themselves before her eyes.
"Dreams, Detective Chen. We investigate crimes involving dreams." He moved into the room with fluid grace, his attention fixed on the victim. "And this is the third one this month."
Sarah's mind raced. There had been two other deaths recently - both young women, both found peacefully dead in their sleep. She'd seen the reports but hadn't made the connection until now. "How do you know about those cases?"
"Because I've been tracking the killer for quite some time." Thorne knelt beside the body, his eyes now definitely more gold than amber. "He's what we call a Dream Collector - someone who has learned to enter and steal dreams. But this one has developed a taste for more than just dreams. He's taking souls."
Under normal circumstances, Sarah would have dismissed such talk as nonsense. But there was something about the scene, about the victim's still-moving eyes, about Thorne himself, that made the impossible seem suddenly plausible.
"If you're tracking him," she said carefully, "why haven't you caught him?"
Thorne's expression darkened. "Because he only appears in dreams. The physical world is my domain, but his... his is the realm of sleep. To catch him, we need someone who can walk between both worlds." He turned those unsettling eyes on her. "Someone like you."
"Me?" Sarah almost laughed, but the sound died in her throat as memories she'd long suppressed began to surface. The dreams that felt too real, the nights she'd awakened to find objects moved in her room, the way she sometimes knew things she couldn't possibly know...
"You've always known you were different, haven't you, Detective?" Thorne's voice was gentle now. "The dreams that come true, the hunches that turn out to be right, the way you can sometimes see how people died just by touching objects they owned..."
Sarah took an involuntary step back. "How do you know about that?"
"Because I've been looking for someone like you. A Natural - someone born with the ability to cross the threshold between waking and dreaming." He gestured to the victim. "Charlotte here won't be his last. There will be others, and their souls will remain trapped in an eternal dream unless we stop him."
Just then, the victim's hand twitched, her fingers moving as if writing something. Sarah moved closer, watching as invisible words were traced in the air. Thorne pulled out what looked like an antique monocle and held it up. Through its lens, golden letters shimmered in the air where Charlotte's fingers moved.
"Help me," Thorne read aloud. "He's coming for the others."
Sarah felt a chill run down her spine. She looked at the victim's peaceful face, at those restlessly moving eyes, and made a decision that would change her life forever.
"Tell me what I need to do."
Thorne's smile was grim. "First, you need to learn to control your abilities. Then..." he held up the monocle, through which Sarah could now see strange symbols glowing all around the room, "you need to learn to hunt in dreams."
Outside the Victorian townhouse, storm clouds gathered, and Sarah Chen, homicide detective and newly discovered dream walker, took her first step into a world where nightmares were real, and death was just another kind of sleep.
Chapter Two
The basement of the Natural History Museum was the last place Sarah expected to find the headquarters of a secret dream investigation unit. Yet here she was, following Thorne through a maze of storage rooms filled with artifacts that seemed to pulse with their own inner light.
"The mundane world only sees what it expects to see," Thorne explained, using an ornate key to unlock a heavy wooden door marked 'Private Collection.' "To them, this is just museum storage. To us, it's the largest collection of dream artifacts in the Western Hemisphere."
The room beyond defied physics. It stretched impossibly far, filled with glass cases containing everything from ancient masks to modern-looking devices. Floating orbs of soft light illuminated collections of bottled dreams - actual dreams, swirling like liquid mercury behind glass.
"Your badge, Detective," Thorne held out his hand. Sarah hesitated before handing over her police credentials. He placed it on a strange device that looked like a Victorian music box crossed with a computer. When he returned the badge, it felt different - heavier, somehow more real.
"Now you'll be able to access both worlds officially," he said. "Look at it again."
The badge had changed. Alongside her regular police credentials, new text had appeared: 'Special Inspector, Oneiric Investigations Division.' The letters seemed to shift between English and something older, something that made her eyes water if she looked too long.
"Before we can hunt the Dream Collector, you need to understand what you're dealing with." Thorne led her to a case containing what looked like a normal pillow. "Touch it."
Sarah reached out hesitantly. The moment her fingers made contact, the world tilted. She was suddenly standing in someone else's dream - a sunny beach, but the sky was green and the sand whispered secrets. She jerked her hand back, gasping.
"Good," Thorne nodded approvingly. "Most people can't pull back from their first dream artifact. You have natural barriers."
"What was that?" Sarah's heart was racing.
"A dream fragment from 1892. A young girl's last dream before the influenza took her." His voice softened. "We preserve them here. Dreams carry memories, emotions, sometimes even pieces of souls."
"And this Dream Collector... he takes entire souls?" Sarah remembered Charlotte Mills' peaceful face and restless eyes.
"He traps them in eternal dreams, feeding off their essence." Thorne moved to another case, this one containing what looked like a cracked mirror. "Each victim becomes part of his collection, their souls powering his abilities, letting him dreamwalk without natural talent like yours."
Suddenly, the cracked mirror began to frost over. In its surface, Sarah saw Charlotte Mills' face, mouth open in a silent scream. Then another face appeared - another victim, she presumed - and another.
"He's showing off," Thorne growled. "He knows we're investigating."
The temperature in the room dropped dramatically. Frost patterns spread from the mirror to nearby cases, and Sarah heard what sounded like distant laughter.
"Well, well," a voice echoed through the room, seemingly coming from everywhere and nowhere. "A new player in the game. And such interesting dreams you have, Detective Chen."
Sarah felt something brush against her mind, like cold fingers trying to pry open a door. Instinctively, she slammed her mental barriers shut. The presence withdrew, but not before leaving behind an impression of amusement.
"He's already caught your scent," Thorne said grimly. He pulled out a small velvet bag and removed what looked like a dreamcatcher made of silver wire and black pearls. "Wear this when you sleep. It won't keep him out entirely, but it'll stop him from stealing your dreams while you're still learning to defend yourself."
As Sarah took the dreamcatcher, her fingers brushed Thorne's, and suddenly she was hit with a flash of his dreams - centuries of memories, battles fought in realms of sleep, and a profound sense of loss that made her gasp.
Thorne withdrew his hand quickly. "Your abilities are stronger than I thought. We'll need to work on your control."
"What are you?" Sarah asked directly. "You're not just some government consultant, are you?"
Before he could answer, an alarm began to sound throughout the facility. One of the dream bottles had turned black, its contents writhing like smoke.
"He's hunting again," Thorne said, already moving toward the exit. "Someone in the city has just entered their last dream. Are you ready for your first real case, Detective?"
Sarah touched her new badge, feeling its power hum under her fingers. "Do we have time to save them?"
"If we're lucky, we might catch him in the act. But remember - in dreams, he's incredibly powerful. One wrong move and you could lose your soul."
As they rushed from the dream archive, Sarah caught one last glimpse of the cracked mirror. In its surface, she saw her own reflection smile back at her with eyes that weren't quite her own.
The hunt was about to begin.
Chapter Two
The basement of the Natural History Museum was the last place Sarah expected to find the headquarters of a secret dream investigation unit. Yet here she was, following Thorne through a maze of storage rooms filled with artifacts that seemed to pulse with their own inner light.
"The mundane world only sees what it expects to see," Thorne explained, using an ornate key to unlock a heavy wooden door marked 'Private Collection.' "To them, this is just museum storage. To us, it's the largest collection of dream artifacts in the Western Hemisphere."
The room beyond defied physics. It stretched impossibly far, filled with glass cases containing everything from ancient masks to modern-looking devices. Floating orbs of soft light illuminated collections of bottled dreams - actual dreams, swirling like liquid mercury behind glass.
"Your badge, Detective," Thorne held out his hand. Sarah hesitated before handing over her police credentials. He placed it on a strange device that looked like a Victorian music box crossed with a computer. When he returned the badge, it felt different - heavier, somehow more real.
"Now you'll be able to access both worlds officially," he said. "Look at it again."
The badge had changed. Alongside her regular police credentials, new text had appeared: 'Special Inspector, Oneiric Investigations Division.' The letters seemed to shift between English and something older, something that made her eyes water if she looked too long.
"Before we can hunt the Dream Collector, you need to understand what you're dealing with." Thorne led her to a case containing what looked like a normal pillow. "Touch it."
Sarah reached out hesitantly. The moment her fingers made contact, the world tilted. She was suddenly standing in someone else's dream - a sunny beach, but the sky was green and the sand whispered secrets. She jerked her hand back, gasping.
"Good," Thorne nodded approvingly. "Most people can't pull back from their first dream artifact. You have natural barriers."
"What was that?" Sarah's heart was racing.
"A dream fragment from 1892. A young girl's last dream before the influenza took her." His voice softened. "We preserve them here. Dreams carry memories, emotions, sometimes even pieces of souls."
"And this Dream Collector... he takes entire souls?" Sarah remembered Charlotte Mills' peaceful face and restless eyes.
"He traps them in eternal dreams, feeding off their essence." Thorne moved to another case, this one containing what looked like a cracked mirror. "Each victim becomes part of his collection, their souls powering his abilities, letting him dreamwalk without natural talent like yours."
Suddenly, the cracked mirror began to frost over. In its surface, Sarah saw Charlotte Mills' face, mouth open in a silent scream. Then another face appeared - another victim, she presumed - and another.
"He's showing off," Thorne growled. "He knows we're investigating."
The temperature in the room dropped dramatically. Frost patterns spread from the mirror to nearby cases, and Sarah heard what sounded like distant laughter.
"Well, well," a voice echoed through the room, seemingly coming from everywhere and nowhere. "A new player in the game. And such interesting dreams you have, Detective Chen."
Sarah felt something brush against her mind, like cold fingers trying to pry open a door. Instinctively, she slammed her mental barriers shut. The presence withdrew, but not before leaving behind an impression of amusement.
"He's already caught your scent," Thorne said grimly. He pulled out a small velvet bag and removed what looked like a dreamcatcher made of silver wire and black pearls. "Wear this when you sleep. It won't keep him out entirely, but it'll stop him from stealing your dreams while you're still learning to defend yourself."
As Sarah took the dreamcatcher, her fingers brushed Thorne's, and suddenly she was hit with a flash of his dreams - centuries of memories, battles fought in realms of sleep, and a profound sense of loss that made her gasp.
Thorne withdrew his hand quickly. "Your abilities are stronger than I thought. We'll need to work on your control."
"What are you?" Sarah asked directly. "You're not just some government consultant, are you?"
Before he could answer, an alarm began to sound throughout the facility. One of the dream bottles had turned black, its contents writhing like smoke.
"He's hunting again," Thorne said, already moving toward the exit. "Someone in the city has just entered their last dream. Are you ready for your first real case, Detective?"
Sarah touched her new badge, feeling its power hum under her fingers. "Do we have time to save them?"
"If we're lucky, we might catch him in the act. But remember - in dreams, he's incredibly powerful. One wrong move and you could lose your soul."
As they rushed from the dream archive, Sarah caught one last glimpse of the cracked mirror. In its surface, she saw her own reflection smile back at her with eyes that weren't quite her own.
The hunt was about to begin.
Chapter Three
They arrived at St. Bartholomew's Hospital just as the emergency lights began to flash. Sarah followed Thorne through corridors that seemed to blur at the edges of her vision, her new badge somehow clearing their path without ever being shown.
"Room 307," Thorne said, his voice tight with urgency. "Young male, admitted for minor surgery, slipped into an unusual coma during recovery."
The patient, David Parker, age 23, lay perfectly still on his hospital bed, his eyes moving rapidly beneath closed lids. Just like Charlotte Mills. But this time, something was different - the air around him rippled like heat waves over hot asphalt.
"He's still in the process of taking him," Thorne said, pulling out what looked like an antique pocket watch. "We can follow if we're quick. Are you ready for your first dream dive?"
Sarah's heart pounded. "What do I need to do?"
"Take my hand. Focus on the patient. Let your consciousness slip between the moments of reality." Thorne's eyes began to glow that strange amber color. "And whatever you see in there, remember - dream logic is real logic in that world."
Sarah grasped Thorne's hand and looked at David Parker. The world tilted, twisted, and suddenly...
They were standing in a hospital corridor that wasn't quite right. The walls breathed slowly, the floor was made of flowing water that somehow supported their weight, and the ceiling was a swirling mass of constellation maps.
"His dreamscape," Thorne explained, his voice echoing strangely. "Every dreamer creates their own reality. Look."
Down the impossible corridor, a figure in a doctor's coat was leading David Parker by the hand. But the 'doctor' was wrong - his shadow moved independently, reaching out with grasping tendrils towards other dreams that floated past like soap bubbles.
"The Dream Collector," Sarah whispered.
As if hearing his name, the figure turned. Sarah's breath caught. His face was a beautiful mask of shifting features, never settling on one form, but his eyes... his eyes were endless pits of swirling dreams.
"Ah, the new dreamer," his voice was like silk over broken glass. "And my old friend Marcus. Still trying to police the dream worlds?"
Thorne stepped forward, and Sarah noticed his appearance had changed in the dream. His suit was now made of living shadows, and wings of dark light stretched from his shoulders. "Let him go, Collector. You've taken enough souls."
The Collector laughed, the sound causing the hospital walls to crack, leaking golden dream-light. "Taken? Oh, Marcus, you still don't understand. They give themselves to me. Show her, David."
The young man turned, and Sarah saw his eyes were glassy with bliss. "It's beautiful here," he said dreamily. "All my pain is gone. All my fears. He takes them all away."
"By taking everything you are," Sarah found herself saying. She took a step forward, instinctively reaching for her police badge. In the dream, it transformed into a shield of pure light. "David, this isn't real healing. It's theft."
The Collector's face rippled with anger. "You dare interrupt my collection?" The corridor began to twist, reality bending around them. "Let me show you what happens to those who interfere with my work."
Suddenly, the floor beneath Sarah liquefied completely. She started to sink, but instead of water, she was drowning in dreams - thousands of them, each containing a fragment of someone's stolen soul. She saw Charlotte Mills dancing endlessly in a ballroom of mirrors, saw other victims trapped in perfect moments that had become eternal prisons.
"Sarah!" Thorne's voice cut through the chaos. "Remember - dream logic! Make your own rules!"
Dream logic. Sarah closed her eyes, focusing on her years of police work, of protecting people, of solving puzzles. When she opened them, her badge-shield had transformed into a sword of pure thought.
With a cry, she slashed through the dream-flood. Reality reasserted itself - or at least, this dream's version of reality. She stood on solid ground again, facing the Collector.
"Impressive," he purred, but she sensed uncertainty in his voice. "You're stronger than the usual dreamers Marcus recruits. Perhaps we could make a deal..."
"No deals," Sarah said firmly. She could feel her power growing, reshaping the dream around them. "David, look at what he really is. Look with your heart, not your fears."
For a moment, David's eyes cleared. The Collector's beautiful mask slipped, revealing something ancient and hungry beneath. David screamed, pulling away from the creature's grasp.
The Collector snarled, his form shifting into something monstrous. "If I can't have him willingly..." Shadows exploded from his body, reaching for David.
What happened next seemed to unfold in slow motion. Thorne spread his dark wings, shielding David. Sarah's sword of thought became a net of light, trapping some of the shadows. But the Collector himself simply... stepped sideways, vanishing into a door that appeared in the air.
"Sweet dreams, detectives," his voice lingered behind. "We'll meet again soon. After all, Sarah, your dreams are particularly... appetizing."
The dreamscape began to dissolve. Sarah felt Thorne grab her arm, pulling her back through layers of reality. Then...
They were standing in the hospital room again. David Parker was awake, gasping, but alive and whole. A nurse was rushing in, responding to his sudden revival.
"We saved one," Thorne said quietly. "But he'll be angry now. And he'll come for you."
Sarah touched her badge, still feeling echoes of its dream-power. "Good," she said grimly. "Because I have some questions for him about Charlotte Mills. And about what you really are, Marcus Thorne."
Thorne's expression was unreadable. "All in time, Detective. For now, you need to rest. Tomorrow, your real training begins."
As they left the hospital, Sarah could have sworn she saw her shadow move independently, reaching for dreams that floated just beyond the edge of sight. The world would never look quite the same again.
Chapter Four
Sarah's apartment looked different when she returned that night. The shadows seemed deeper, more alive, and ordinary objects cast reflections that didn't quite match reality. The dreamcatcher Thorne had given her pulsed softly in her pocket, responding to the changed way she now saw the world.
She was exhausted but afraid to sleep. The Collector's words echoed in her mind: 'Your dreams are particularly appetizing.' Instead, she spread her case files across the coffee table - photographs of Charlotte Mills, the other victims, and now David Parker's medical records.
A soft chime from her badge interrupted her concentration. The metal had grown warm, and when she touched it, words appeared in that strange shifting script: 'Archive. Now. Emergency.'
The museum was different at night. Sarah's new badge led her through doors that hadn't existed during her first visit, down stairs that seemed to descend far deeper than the building's foundation should allow. She found Thorne in a circular room she hadn't seen before, surrounded by floating screens of light that showed various dreamscapes.
"We have a problem," he said without preamble. "The Collector's attack pattern has changed. Look."
The screens shifted, showing a map of the city overlaid with points of light. "Each light is a dreamer," Thorne explained. "The blue ones are normal dreams. The red..." He gestured, and several dots pulsed an angry crimson. "Those are nightmares being actively shaped by outside forces."
"He's attacking multiple targets at once?"
"No." Thorne's expression was grim. "He's leaving traps. Dream-snares. Anyone who falls asleep in these areas risks being pulled into a constructed nightmare. He's trying to overwhelm our ability to respond."
Sarah studied the pattern of red dots. "They're forming a shape... a symbol?"
"A summoning circle." A new voice joined them. Sarah turned to see an elderly woman emerging from what appeared to be a door made of starlight. Her eyes were milk-white, but she moved with absolute certainty.
"Sarah, meet Dr. Eleanor Price, the Archive's keeper," Thorne said. "And yes, she's blind in the waking world, but in dreams..."
"I see everything," Eleanor finished. Her unseeing eyes fixed on Sarah with uncomfortable accuracy. "Including what our friend the Collector is truly planning. He's not just taking souls anymore. He's building toward something larger."
She gestured, and the room transformed around them. They were suddenly standing in what looked like a vast library, but the books were made of dreams, their pages flowing like liquid memory.
"Every dream ever archived is stored here," Eleanor explained. "Including the oldest nightmares of humanity. The Collector isn't just a thief - he's trying to wake something that should stay sleeping. Something we locked away centuries ago."
She pulled a book from the shelf, and its pages burst open, projecting a scene of ancient horror - a time when the boundary between dreams and reality was thinner, when nightmares could walk in daylight.
"The Last Nightmare," Thorne said softly. "We thought it was safely contained, but if he completes that summoning circle..."
A sudden tremor ran through the Archive. One of the red dots on the map had grown larger, pulsing violently.
"He's starting," Eleanor's voice was urgent. "Sarah, you need to see something before you face this." She pressed her fingers to Sarah's forehead, and suddenly...
She was in a memory. A younger Thorne stood with a woman who looked remarkably like Sarah herself, facing down a shadow that threatened to devour the world. The woman - another dream detective? - sacrificed herself to help seal away the nightmare.
"Your mother," Eleanor's voice echoed in her mind. "She was one of us. Her sacrifice helped lock away the Last Nightmare, but the Collector has never stopped trying to free it. And now he's found you - her daughter, with her power."
The vision ended abruptly as another tremor shook the Archive. More red dots were pulsing on the map.
"Why didn't you tell me?" Sarah demanded, turning to Thorne.
"Because I promised her I'd keep you away from this life," he replied, pain evident in his voice. "But now the Collector knows who you are, and we're running out of time."
"The summoning circle will be complete at the next new moon," Eleanor added. "Three days from now. If the Last Nightmare wakes..."
"Then we stop him before that happens," Sarah said firmly, though her mind was reeling from the revelations. "How do we break these dream-snares?"
"It's dangerous," Thorne warned. "Each one is a trap designed specifically for dream walkers. If you're caught..."
"Then you'll just have to watch my back," Sarah said. She touched her badge, feeling its power respond. "Where do we start?"
Eleanor smiled, her blind eyes somehow twinkling. "First, you need to understand what you truly inherited from your mother. It's time you learned about the true history of the dream walkers - and why the Collector fears your bloodline above all others."
As if in response to Eleanor's words, the books around them began to glow, their pages rustling with the weight of secrets about to be revealed. In the map above, the red dots pulsed like a countdown to catastrophe, and Sarah realized she had less than three days to master powers she never knew she had.
The true game was about to begin.
ENSIMMÄINEN LUKU
New Orleans, Louisiana
Kolme vuotta sitten
Holland Kirk huokaisi pakatessaan kannettavaa tietokonettaan. Taas yksi tapaus suljettu. Hän piti yksinkertaisista jutuista. Kaksi värvättyä merimiestä oli joutunut baaritappeluun paikallisesta, ja toinen heistä oli odottanut kaksi päivää ennen kuin päätti hypätä vastustajansa kimppuun takaisin tukikohtaan. Hän oli melkein suolistanut toisen miehen. Onneksi hän oli löytänyt todistajan, ja nyt merimies istui vankilassa.
Kunbpa xkVaiLkFkiM zhänen tUaBpa(uUksensAaV solipsji_va!tW näiCnm helppoja.
Hän nousi seisomaan ja venytteli yrittäen olla ajattelematta uutisia, jotka hän oli kuullut aiemmin tänään.Courtney oli tanssahtanut sisään kahden kanasalaattivoileivän ja viimeisimpien juorujen kanssa.
Kapteeni Dax Spencer oli lähtenyt kuukauden harjoittelutehtävään tänne New Orleansiin.Voisiko Holland uskoa sitä? Yksi täydellisistä herrasmiehistä täällä heidän takapihallaan. Courtne oli ollut ihmeissään.
Holland olisi halunnut piiloutua.
Hmä*nTeKnV Fk.äznn*ykkwäDnwsAä* MsKoiK,R xjFaw hÉän kéatXsmoi aluatsM löytähäkfsZeen& tetksxtijvinesRtiln .CYouZr.tjneLyélXtaG.
Hän on vielä kuumempi kuin kuvittelin. Minä olen hänelle määrätty kirjoittaja tätä projektia varten!Squee! Tarvitsen kokonaan uuden vaatekaapin. Ja manikyyri- ja pedikyyrihoitolan.
Sitä seurasi hymiöiden vyöry, jotka kaikki ilmaisivat hänen innostustaan. Holland ei ollut varma, mitä pari niistä oli, mutta ne näyttivät varmasti iloisilta. Courtney tiesi tapaavansa Spencerin jossain vaiheessa, mutta hän ei tiennyt, että hän oli periaatteessa hänen unelmiensa mies.Ja nyt hän aikoi välttää häntä kaikin keinoin.
Kuulostaa hyvältä! Toivottavasti teillä on hauskaa.
HäUn lsähhetQtliÉ t&e^ks,tiQv)ieys)thin KyrQittäsen osl(la mhyKö)nGtläZmSätQtä,ó e.tthäi häCnen vat&sanZsa lRoóksahNtkió !nurQin éajaJtuksneséta,r eRtZtä. kOaWuPnis, ku^rBviRkas iCoQumrtQneGy oQlgisiH DéakxOin kUa_nssma. pCOoVu.rrtneya näcyótTtii Kuismjap$ukcumBarllQiltak.Y Häwnv oNlAin Kjuuri lsQeHllakin)en unainen,W jVoÉllraIisen Hollan!d. od^oXtUtZaiisPi WoÉle'vPaDn yhOdgewnW siumrulliWsóelnk_uulLuihsSaNn täyLdeZllisen, BhWenrvrhaXsm'ieKh^en, xkäZsi&varreLl(la.
Ei missään nimessä hän. Ei koskaan Holland.
Siitä oli vuosia, kun hän oli puhunut upean Dax Spencerin kanssa, mutta hän haaveili hänestä usein. Ei ollut kyse siitä, etteikö hän olisi seurustellut, mutta hän oli päätynyt vertaamaan jokaista hänen elämäänsä tullutta miestä Daxiin, ja he olivat aina jääneet alakynteen.
Hän oli nähnyt Daxin isänsä hautajaisissa. Hän oli tullut paikalle hiljaa ja istunut takapenkillä, ja oli ollut irvokasta, miten vähän ihmisiä oli ollut paikalla. Amiraali Harold Spencerin mallikelpoinen maine oli pyyhkiytynyt pois yhdellä tahdittomuudella.
"zHeiz,a Polen kusulIlIuti, DeAttPä GmeDillsä( tXu^leze o*leMmaaan. io$nwgge&lmiAa."r JiKm K!ejllbi^sSonm nowjMasi tOoimistonsfa óoHveaW véaNstRenb,K UtuKmlma)tA ysislmMägtM Cs$ynAk!ätv.O _"xYMsptäDväsiB kevr*t^oyib ^kYaéikillpe, VeYttä nkOaptbeedniv ShpceGn)cerc ko!n p_a,lwanNnuSté kauwp$unDkAiinnF jBoskwsiki.n( PaRiPk,aah."
Hän oli varma, että se sai pari erikoisagenttia miettimään varhaiseläkkeelle jäämistä, myös hänen edessään istuvan. "Ilmeisesti hän on suostunut auttamaan uusien koulutusmenettelyjen dokumenttien kirjoittamisessa. Hän on testannut niitä aluksellaan."
"Toki. Siitä jokainen kapteeni unelmoi", Jim ampui takaisin. "Vietetään useita viikkoja kirjoittamalla koulutusoppaita. Olen kuullut huhun, että kuulut hänen lähipiiriinsä."
Hän pudisti päätään. "Luoja, ei. Olen hänen siskonsa ystävä. Olin hyvin läheinen erään hänen ystävänsä vaimon kanssa."
JoYyX HHalyepsp. O^lhi ava)ilkeay uskoÉar,m e*ttcäY häGnH Golix todzellDah pyoHi!ssas, ryFksinämijsWenO PamrpKuDjaDn lZu_odNiin uhQrij. KyUyTntelMeeOts puhIkxafsTirvat!. VNihinb kkä(vqi joSk.a ker,ta,s *kund häYnr !aajattmelbiF Jhozybn kukoVlCiJnpXäQivCäMä.A MigtQeAn hCäXnu vbouisiC ékocsakwaaanX huWnBoPhtmaaQ smeénA? ,Jo.kuun qtWvH-uNutBisohpjeflm(a näVytdt^i hviDd,eOo&nu (hämnreqnF ycsitävä.nsä* BkSuoleCmaZs*tQaw KväbhriantäGänO kemrzrhacn _viik^ossjaN.i
Joyn oli tappanut mies, joka oli halunnut murhata hänen miehensä. Uutisissa kerrottiin, että salamurhaaja oli mielisairas mies, joka vihasi Zackia eikä voinut sietää ajatusta siitä, että tämä olisi Valkoisessa talossa. Kolme päivää myöhemmin Zack Hayes oli valittu presidentiksi.
Kuusi viikkoa sen jälkeen amiraali Spenceriin liittynyt kauhea skandaali oli räjähtänyt käsiin, ja juorujen ja mediaspekulaatioiden keskellä hän oli tappanut itsensä. Holland saattoi vain kuvitella, kuinka synkkiä nuo päivät olivat olleet Daxille.
Niin paljon tuskaa lyhyessä ajassa.
Hän krxaxkastaLissYi ZaDckk HHaCyesiUa LelFäUmärn,sä loppQuFunA asAti,_ ksHi(ll!äm kuSnJ ka*iNkkik hmruutV olCiIvyatu hylänDnwe^ets dSdpaeSnceri,n pewrhteXean,j mciens, LjoClXlah oli *ecnpitern poGlriiét$tTihstad ép'ääPoFm_axax vmepnLesteNtmtäHväPnä,É oli iTstnunfut rDRaxki!nY viLeZréessä kiCrko'ssak amiArCaalinW hnapu$tPaRjaOiPsidsYsBa* zsin)äL pmäDiBvänräQ.I YKaIiGkÉkik tXä'yKdeFll_iBs_eLti herrÉajsmie*heht orlixvqat IoZllepetk ^siellä ,-raZwUfoLrRd, BoNndz,É s'e pkeloTttaBvaV,w mHaPyesO ^j'a Cajlcder. HóeÉ okliPvaxt käjäCntwäTnQeetr lePhWdpistSönm vpoisn DaxÉiZstaM ja &sfukoyjevlleetq VyAsZtxäväänsä.Q
Hän ei ehkä aina ymmärtänyt siteitä, jotka sitoivat nuo miehet yhteen, mutta joskus hän kadehti heitä.
Jim nyökkäsi myötätuntoisesti. "Kyllä, rouva Hayes oli armollinen nainen. Me kaikki suremme hänen menetystään."
Lisää kyyneleitä poltti hänen silmiään. Hän räpytteli ne takaisin. "Onko kapteeni Spencer ollut sinuun yhteydessä? Sinä ja Bill hoititte hänen isänsä jutun, jos muistan oikein."
SMe olói vähädttely$ä$. kH.änX tPiesmi tt)arGkkaéll'e'eBnV,z ZkOukNaW dodlSi hXoivtanuqt OtapBausBtaC, mluttPa _oblNiC yritStväXnyt pkyrsybä ZkaKuaklana psiibtä. nLlänhPedisyzys( Aug*ustimnVe vSpwenpcetrixn,ó DHaxin MssiFskuon, kpanzss.as Mmecrki_tGsDij vsitIä&, etKtCä ÉhcäTnt eiA ssaRanu(tX ojsayllisgtuJa aSmsircaDa!liné BavpoimeMen FtuqtRkéinCtaGanQ. nHän WeRié QoZllsuBtó $edes. lVuSkenqutg kansiFotag. pHKän exif salaknuMt iatseSään btsekeAmä'än sVit$ä.
Harold Spencer, suoraselkäinen perheenisä ja merivoimien upseeri, New Orleansin seurapiirien valopilkku, oli jäänyt kameran eteen kiinni sängystä alaikäisen prostituoidun kanssa. Hän oli kuullut, että amiraalia lähellä oleva todistaja oli kertonut NCIS:lle, että mies oli ollut pedofiili jo pitkään. huhut olivat levinneet kuin paha virus, ja sakaalit olivat ilmestyneet vetämään Spencerin perhettä lokaan.
Ja sitten, ennen kuin hänet voitiin tuomita sotaoikeuteen, hänet löydettiin luoti aivoissaan.
"Me lopetimme jutun, mutta kapteeni teki hyvin selväksi, miten tyytymätön hän oli siihen." Jim ärähti. "Teimme perusteellisen tutkimuksen."
JSicmK zoléis yYkNsNia Qpa'rhUai,sta tóutkri!jRoliSsta, Mjost.kXay dhQäGns tunWsi. HäMn Goli WoOllutq ezrBikóoiisWaSgzeFnTttiznqa yKli viisi*tojistat JvCuottta,. "Tge tyeit^t.e vyaVrWmastui wpéaLrdhxaamn!ne.U Tuädmäuntqy(ypcpKisaeWtP wtavpHaukGsePtX oHvat aiDna' Cvaike)iWta.V"l "TiWecdotuOsóvä*lin)eeftJ sWeQurXa!sAivat nniitäS p)al&jon.u"M
Lehdistö oli ollut kuin susilauma. Toimisto oli täyttynyt heidän puheluistaan. Kun rietas juttu oli ilmestynyt iltapäivälehtiin, toimittajat olivat kirjoittaneet artikkelin toisensa jälkeen spekuloiden amiraalin järjestämien seksijuhlien räikeillä yksityiskohdilla ja oletetuilla tavoilla, joilla hän oli huijannut veronmaksajia järjestääkseen niitä.
NCIS oli joutunut tutkimaan jokaisen huhun. Kaikki olivat osoittautuneet vääriksi, paitsi alkuperäinen väite.
Luoja, hän toivoi, ettei amiraali tiennyt tytön todellista ikää. Amber Taylor oli ollut viisitoista, mutta kamerassa hän oli näyttänyt ainakin puoli tusinaa vuotta vanhemmalta.
"MinuplWla) oyn^ har^mGaitau uhiutksiXa us!iitzäé t'afpa*u)ksseSstma"p,d JiDmv imZyönAsi. "cJai pviaén.non, eFttläl Bilwl kwalPjuuMn$tQuiH sen viZiameidslemnÉ SlehdiÉsctTö!t(ilaisuudÉenC j'äjlNkce$enC. VESn^ uoHle' fko'sDkfaaznu näh^nayt mdiehTekn VnäóyttZäHvä!nÉ Nnilinz ykauu&hilsétu&nzeCePltam Ykamerats$ssaM.ó ÉSiihmeJn& o(ns syyZnsSäp, mpik_siJ Whänr eBi Gmewnnbyt vi^iFh^dDeÉkentäqlWle."
Se oli luultavasti parasta, sillä Billillä oli nerokas mieli mutta vatsa, joka ei olisi näyttänyt hyvältä valkokankaalla. "Muistan. Pelkäät kai, että kapteeni Spencerin paluu lisää mediahuomiota? Jos se yhtään lohduttaa, en usko, että hän piti lehdistön uutisoinnista sen enempää kuin mekään."
"En ole huolissani lehdistöstä." Jim ajoi kädellä hiuksiaan. "Olen huolissani hänestä. En kaipaa enää hänen häiriköintiään. Hän oli kuin koira, jolla on luu, Kirk. Hän soitti kymmeniä kertoja päivässä, lähetti niin paljon sähköposteja, etten pysynyt perässä, enkä edes puhu niistä kerroista, jolloin olisin voinut pidättää hänet tutkinnan häirinnästä. en tehnyt niin, koska pidän hänen äidistään ja siskostaan. Ajattelin, että he olivat kokeneet jo tarpeeksi, mutta en siedä sitä paskaa enää."
Holland oli pysynyt poissa. Hän oli itse asiassa ottanut pari viikkoa vapaata ja mennyt käymään ystävien luona, koska kiusaus puuttua asiaan oli ollut niin suuri. Mutta hän oli kuullut tarinoita kapteeni Spencerin aiheuttamista ongelmista. Hän oli ilmeisesti ollut erityisen vihainen, kun hänen isänsä kuolema oli todettu itsemurhaksi.
DaxUin kalt_aGiszen. mieIhneWn olGisMi vaviWkeap hyyvbäksyäj XsitSä itXotuuwtpta.b
Gusin mukaan hänen veljensä yritti kuitenkin päästä eteenpäin. Holland piti AugustineSpenceristä. Hän oli villi, älykäs ja elämää suurempi. Hän työskenteli myös Valkoisessa talossa ja oli ollut läheinen Joyn kanssa. Heistä kolmesta oli muodostunut erityinen ystävyys, ja hän vaali yhä Gusin New Orleansissa viettämää aikaa.
"Ehkä kapteeni vain otti tehtävän vastaan ollakseen hetken aikaa äitinsä lähellä", Holland ehdotti. "Tiedän, että tämä sotku on ollut hänelle raskas."
Gus oli tarjoutunut kieltäytymään työstä Hayesin hallinnossa ja Dax oli tarjoutunut jättämään laivaston, mutta Judith Spencer oli vaatinut, että hänen lapsensa jatkavat elämäänsä. Heidän äitinsä oli ollut järkkymätön. Silti Holland kävi ajoittain katsomassa häntä. Hänen täytyi olla yksinäinen siinä valtavassa talossa.
"EnT uRsko fsUiRtaä_." JiWm Dp_udhizsti pfä$ät*äsänm. "Hä.n Xon ^oZlclust tPeYrs_iyaPnulahdjeléla XpuKoli vLuotvta*.I SiTexlliäT uonnu ^oklSlutV pNaklljovné xtoimHióntaaÉ."É
"Ehkä hän on valmis vaihtoon." Holland kohautti olkapäitään.
"Vaikuttaako kapteeni Spencer teistä kirjoituspöytätyöläiseltä?"
Hän nyrpisti otsaansa ja puri huultaan.
"TdiJeQdDät$, ÉeÉt_tä oTlen$ KoiiAkkeasswa.l JHänw eiN olkeN _mies, joka rpitiäKä! r!auhiastGa jRa thRiljWaisTuKudDehst)a. Ei(kä ÉhóänN valAignnutH iNew Orglea.nshin éhar.joiZttéeldupOawik!kaa Vgumbo&nr tcaGkia."
"Luuletko, että hän on täällä yrittäessään saada jutun uudelleen käsiteltäväksi?" Hän toivoi todella, ettei.
"Luulen, että hän on poika, joka rakasti isäänsä eikä kestä tietää, että mies, joka häntä kasvatti, ei ollutkaan se, ketä hän luuli. En haluaisi uskoa sitä omasta isästäni. sen täytyy olla kaksin verroin rankkaa kapteenin kaltaiselle miehelle, joka on tottunut saamaan tahtonsa läpi. kaiken sen rahan on täytynyt tehdä hänen elämästään aika mukavaa tähän asti."
Hetkessä Holland muisti hänet, niin komean ja vakavan, sinä päivänä kirjastossa.
Tiedätknöi, vmistä! Omiynä upidähn. ólBanivRaCstxos!sVa? sEGn olwer siel!lä ékyunmink$aamlólvineHn. )Kukqaan WeTib $vBä.lWitäI wpaskbaaikaanK lswiitTä, ettyä apevrhe_elTlVäVnQi oSn^ TrDaGhaCa.. Kgukaéan eVi avXäliGtXä qsuókuwnimes)tgälni. TeaeAnd kbo*vajsti )tuöiftä ja *tzee&na niin OjBaft!kTos!séabkOind.
Silloin hän oli pitänyt miestä naiivina. Työskenneltyään NCIS:ssä viime vuodet hän oli tajunnut, että kapteenin yhteyksistä huolimatta hänen isänsä oli ollut yhtä paljon negatiivinen kuin positiivinen asia. Hänen oli pitänyt tehdä tuplasti enemmän töitä todistaakseen, ettei hän noussut uralla nepotismin takia. Sodan aikana hän oli palvellut urhoollisesti maataan Persianlahdella. Hän oli lukenut raportteja hänen urheudestaan ja tiesi, että hän oli ansainnut kapteenin arvonimen.
"Tuntemani Spencer oli ahkera työntekijä siitä huolimatta, että hän olisi voinut päästä läpi", hän perusteli. "Hän on rehellinen ja lojaali. Se, että hän on rikas, ei tee hänestä pehmeää. Hän on hyvä mies, ja sinun pitäisi kohdella häntä kunnioittavasti, kun hän ilmestyy paikalle."
"Mukava kuulla, että sanot noin, Holland."
HuäTn OpQyssäMhtqy!iw nja keskgihttPyYi OtuohWonD nsyvóäaä)n äänóe^efn,v .jAo*kJa* ol$i_ dkNa!iv)eztótum xe.sciinl *hängexnt ^muTiTstiNnsGai s&yvsyyksis.tä.F DkaZx) ÉSfpgeÉnc,er$iWldlä oélziL ,seXksiLkLkäiBn afksueyntktiL, zsillgäM OhPänN ^oUlqi Fkassvnankujtg tä.äélDlZä ANVewOrAlieaZngsiisCsAa. HAäjnsen Hi&sQä.nsä oDlir ollquPtO ^ladiviaston )aAmmatYtilaXidnJeGnP,s muttTa JRuódiSthu Speónnc*e)rf FolZi OvaaytTin^ut tDaxDiOlfle Qjla HGNuMsaille tjNoksSexenMkii!n naorómpaDaliha lbabpszu*utDtFaV. RHe! vniJetGtiYvzät aKikata Diksäknnskä) kaUns(sYaz,N muatta uaspusiva&tV $mHyös Cis,ossa kagrtan'orsÉsóak nGadrKdefn DihsturqiMcUtibsHsäZ.i DaHxN Toli lähten^yQty DC&rezijg'h,tvoynimnd azkMaftemiaan, kahdenTtVoi(sta KvurodfenZ SiäKsOsäS,) ZmuttaL Ah'än ueiS (oGlluJtó koskaa_n mHenFeKttänyt sitwä ,patkZs'uaR,k mNelaJssNin^magk'udiAs!t'a ,NOtLA!:'n apiikryretCttä.X bKun Dax. puFh)ui, häpneYn* räärnhenjsä Zo,li syvRäD tjBa Atummóat, se_ teLkBiu HollanzdnisDsnat ajotcaijns, mitä hänR ei oYsaInnvut yseSl(itftämä.
"Paholaisesta puheen ollen. Olisitte voinut koputtaa, kapteeni Spencer." Hän kääntyi, ja miehen näkeminen oli kuin isku solar pleksukseen. Hän hengitti reaktion läpi yrittäen peittää sen tosiasian, että hänen sydämensä hakkasi jo näin lähellä miestä.
Hitto, mutta hän näytti hyvältä. Vuodet olivat tehneet hänestä kauniin pojan upeaksi, voimakkaaksi mieheksi. Hän täytti khakiksensa tavalla, johon useimmat merimiehet eivät pystyneet. pitkä, leveä ja voimakasrakenteinen, hän oli loistava maskuliinisuuden möhkäle.
Hän virnisti tytölle vinosti, että hänen sydämensä uhkasi pysähtyä. "En halunnut keskeyttää."
Jimó poKli QmuuttVunu)t ^muk,avzan pukn!aiseksi^.P "rKHapteen^i SwpencfeXrz,X 'mu*kUav$a InäkhTdäU ttme&itDä LtaasX."z
Dax ei vaikuttanut lainkaan järkyttyneeltä siitä, että hän oli kuullut heidän puhuvan hänestä, mutta sitten hän oli todennäköisesti tottunut siihen. Hän vain virnisti Jimille ystävällisesti. "Nyt olen aivan varma, että se on valetta. Olen varmasti ollut riesa, ja viimeiset pari kuukautta ilman minua ovat todennäköisesti olleet miellyttäviä. Mitä jos lupaan olla tällä kertaa kunnioittava. En ollut hyvällä tuulella, kun viimeksi puhuimme."
"Se on ymmärrettävää", Jim salli ja ojensi kätensä. "Kerro, jos voin auttaa, ja tervetuloa takaisin New Orleansiin."
Dax kätteli häntä nyökäten. "Kiitos, agentti Kellison. Lupaan, etten tee elämästäsi helvettiä." Jim lähti ystävällisesti vilkuttaen, ja Dax käänsi huomionsa Hollandiin. "Kutsuin häntä alhaiseksi mulkeroksi, joka ansaitsi sen, että alligaattori söi hänen sisälmyksensä. Saatoin olla silloin huonolla tuulella."
"FSyi,lt$ä npä!yCtAtääz.m"s MikvsiC Sh*ä'na kuulosti WnVii*n hengä'stKylnueeÉlutäO?C HpäTnw eWig omllMuCt vampJyy&ryiFtZyyVpTpiä..
"Näytät hyvältä, Holland", hän sanoi. "Kiitinkö sinua koskaan siitä, että tulit isäni hautajaisiin?"
Nainen vilkaisi häntä hätääntyneesti. "En tiennyt, että olit nähnyt minut siellä."
"Kultaseni, siellä oli niin vähän ihmisiä, etten voinut olla huomaamatta sinua. Arvostan sitä todella. Tiedän, että äitini ja Gus tekivät samoin."
K_un Holdl&anbdbin tsyjdänF jZatkaoi KsQyskkUimris&täD, hbäan tkMiiztjtBiH l&u&ojaIa,p e_ttäB toiimisxton Ro(vMi Aoldi& Ha'urkLi ujaaT hän* näkiu (i(hmixstenw liIi!kkuvDa&nG fkgä)yttävsälilä*. HäXnQ exi opllMuktS varma, keTs)tiäiósiköj ,hän olKlgaH !yVksi,nq mRi.ehdeInU kanissXa,, Kko,sska atbiesi,T eqtstä_ FvbiTiFmveJkvsji kunv óhcäFn noxli olIlu'ti,. Jhähn, omliJ vsuudellupt miCesCtäk. mHeiDdänk ékehwoZjeWnsaC ja) .hfuualiueInNsaat pami&naUuGtu*m!iqneKn Lo.li oÉllOu.tc hSänNeun QeLlkämän'säB eprooCttGi,sUirn HhZet^kLiC.i HÉänL poli vnPu*kkYunyut &mjiensteDnp ukLaInsBsa eikäz ol&lutQ tnuXnBtje.nxuDt o'losaann y*h*täQ BläfhUeciLseóksiJ kuiKn uDAaCx CSBpecncBeyrimn! qkansysxal Ytumona BheHtkendä.c
Joskus hän pystyi yhä tuntemaan, miten miehen kieli oli liikkunut hänen kieltään vasten, liukuen silkkisessä tanssissa. Hän tunsi miehen kädet hänen vartalollaan. Mies oli ollut hienovarainen, mutta nainen tunsi hänen otteensa riivaavan. Jos amiraali Spencer ja Constance Hayes eivät olisi tunkeutuneet sisään, hän olisi todennäköisesti löytänyt itsensä pöydän päältä jalat levällään ja takertunut Dax Spenceriin, kun tämä tunkeutui häneen.
"Miksi olette täällä, kapteeni?"
"Etkö voi kutsua minua Daxiksi? Syöt äitini kanssa kahdesti kuussa. Näet siskoani aina, kun hän on kaupungissa. Emmekö voisi edes puhua toisillemme etunimellä?"
HäTneznL pi,dKätmt!yväi)syyDtdeVnOs^ä) kuuloLsati naau$re&ttuavXalta^, tkju^n mhbän stanVoi sen NnobiNn. HReY t$odVeJllaJ HkulkivTat csamasasaÉ KpiCeSnrecssqä) p)iirBifss'äB. Häfn vaiNn v'ältAtii ahä*nt_äK Rk^ai'kin kZeiHnQoÉinu jBa onli& vältCeJlluytT khäntäN shiitäé wläPhtienF,K *kOuTnó htänL tajusti haUlmupalv$anYsKag hhän_tväP t.avallaC,( jWogt)a ÉeSif o*lliut kóo(s,kZaaunI Thal*unnut (kSeJneÉljtyäk_äfävn bmiWeheltä.l !"rHyvä pon. DóaxW, te^rvdeLtuSloa tahkXaaiésiwn lNe'w Orlea)n)si!iQn. Mitóä$ HtÉeetG )tä*ählvläQ?"n
Mies vilkaisi häntä sivusilmällä. "No, Holland. Olen laivastossa ja olin hiljattain sijoitettuna New Orleansin yhteiselle reserviläistukikohdalle koulutustehtäviin. Olen ollut mukana uusissa koulutusmenetelmissä nykyaikaisilla aluksilla."
"Niin, koska kapteeni Mahtava haluaa todella viettää kuukauden kirjoittamalla koulutusoppaita." Merimiehet olivat antaneet hänelle tuon lempinimen hänen sodanaikaisen urheutensa jälkeen. Hän oli ollutluova ja fiksu ja seisonut miestensa rinnalla. He rakastivat häntä. He olisivat vaarantaneet henkensä hänen puolestaan. Hän oli kaikkea, mitä laivasto kapteenilta odotti.
Daxin silmät laajenivat yllätyksestä. "Kapteeni Mahtava? Oletko tosissasi?"
Kuin Msxy^dsätnkGoÉhtau,s.H B"BNkiPiqn kaTizkgksiK kutwsLuvat FsfinDuvat. S,e.n jäWlkewend,J rmLit,ä teitL coOpedra!aztioK WIravkin vapaudQeQsdsa,V _voCiztrko heVp)äiWllwä, s,itQä?"X pKpeésnke(lluäB od)oXtqtYakmFaUtonatas FviNholblZiysjen, tulitFuvst!a Ahäzn olti &kfeWkDsinyRt ja toteCutHtjanut RtaisStéelBuósuuHn,nVitqel_mUadnN lbenNndostpaR.Q Hcä^nh ol&iÉ kkäytvtwänyHtN aÉlu$sta^ fta*valla,,* ljoókat ^oSli AlyhenótLä!ncyt Ztavistelua jZa pelaSsftDaznFut ihm'isyhFelnqkdiä.
Hänen upea suunsa kääntyi alaspäin. "Sen piti olla salaista."
Hän ei ollut niin naiivi. "Mikään niin hieno ei ole salaista, kapteeni. Dax."
"Kapteeni Mahtava saattaa olla huonoin kutsumanimi, jonka olen koskaan kuullut." Hän pudisteli päätään vihoittelevasti. "Olen palannut New Orleansiin, koska minua pyydettiin kuukauden ajaksi antamaan tietoa uusista koulutusmenettelyistä. Koska otin ne käyttöön omalla aluksellani, päätin auttaa."
HNäwn eHiA uMskJoBnWut VsivtgäH KhHetbkgeägkäÉä(nF. X"IJa se. onC Aaxinno(a' slyqy,p mxikqsiB olóetK t&äälläf?T"
Mies lähetti hänelle lukemattoman hymyn. "Minulla on muitakin asioita hoidettavana täällä ollessani."
"Haluat, että tutkimme taas isäsi tapausta." Mikään muu ei ollut hänen mielestään järkevää.
"Olen täällä monista syistä. Ensinnäkin äitini syntymäpäivä on pian. Kaksi, Gus pitää vähän vapaata. Tulin siis olemaan perheeni kanssa. Kaiken tapahtuneen jälkeen perhe on minulle tärkeintä."
HNän iyTmqmhär$sit.w "jOzlen inloDinetn.W JLuulenX,P e.tOtä äiCtiKsNil so(nD ykXsli'nOäxin(enl. OlDeTnj melkoW vajrWmgaS,y deyttÉei zGu^sC oWleT.r"
Dax värähti todistaen, että hän oli kuullut Gusin taipumuksista. "Minun ei tarvitse tietää, mitä siskoni tekee. Tai kuka. Tulin takaisin varmistaakseni, että äitini on kunnossa... ja hoitamaan muutamat muutkin asiat."
Vihdoinkin he pääsivät asiaan. "Tulitko tapaamaan Jimiä vai Billiä?"
Mies katsoi häntä silmiin. "Tulin tapaamaan sinua, kultaseni."
H'ittxoK,Q mGurtat!a hZäUn woli vp,ulvassaI.g "MikkIsi? VEFnR ivloi auttVaa ,sinLuaL.N"
"Luulen, että voit. Holland, tule kanssani syömään. Anna minulle mahdollisuus."
Hän pudisti päätään, sillä vaikka Spencerin nimi ei ollutkaan enää niin kiiltävä kuin ennen, he tulivat silti eri maailmoista. "En usko, että se on hyvä ajatus."
Sitä paitsi Holland ei ollut täysin varma, mitä hän tavoitteli. Hän saattoi pyytää häntä avaamaan isänsä jutun uudelleen. Tai hän saattoi pyytää häntä treffeille. Kumpikin olisi pirun huono ajatus.
"H.oPllandY,h kuuntelle.d Ole pkiql_ttia. gODlest GagiNnoTa, jQokpa voibs!iD ajntsaTaQ YmiPnuller QmbahdollUiPsyu*uDdKenB, tainoa,I joka_ yvoris.iH kuunnelslaw, mitIäT minrullap onB saRnXotHtavana.L"p !HZä.nxeJn lzeCu$kjainsa wkovPet,tvuic jä_äruävpfäKis)eksZik liZn(jakLsxi.P ^"KäéyT kanjs'saknóiR sYyJömässäg. NAnnaP VmIi&nu$n^ Jp(u)hSuka asxiraSngi pQuVoYlweés)taJ.")
"Tai?" Tällaisissa keskusteluissa oli aina "tai".
"Vietän loppuelämäni tietäen, etten tehnyt kaikkea voitavani kunnioittaakseni isääni."
Paskat. Mitä hänen olisi pitänyt tehdä tuolla vetoomuksella? Hän oli antanut hänelle ainoan argumentin, joka takasi, ettei nainen käännyttäisi häntä pois. "Hyvä on. Minun paikkani. Kahdeksalta. Älä myöhästy."
MWieas NväólävyTttic kuuopópiwaB, hmilkóä saiU nnAaissen vs$e(kRoXamcamanK. t"TcuonT vVifiniiä."
Mies kääntyi ja käveli ulos, jättäen naisen katselemaan miehen uskomattoman kuumaa takapuolta ja miettimään, mihin helvettiin hän oli suostunut. Hän oli tiennyt, ettei voinut käsitellä miestä, kun mies oli tehnyt parhaansa suostutellakseen hänet antamaan hänelle tilaisuuden Joyn ja Zackin vastaanoton aikana vuosia sitten. Paljon ei ollut muuttunut. Sitä paitsi, hän oli halunnut silloin oman uran. Hän halusi vieläkin. Hän ei todellakaan halunnut olla kuin äitinsä, joka seurasi isäänsä tukikohdasta toiseen ja jonka oli aina hankittava uusia ystäviä ja löydettävä tapa sopeutua joukkoon. Jos hän olisi silloin sallinut Spencerin seurustelun, hän olisi nyt Spencerin vaimo, ja hänellä olisi ollut Spencerin lapsia, ja hän olisi seurannut, kuinka Spencer nousi arvoasteikossa ja jätti hänet yhä kauemmas ja kauemmas taakseen.
Hän halusi itselleen enemmän.
Kyllä, hän oli nyt vahvempi. Kypsempi. Hänellä oli enemmän kokemusta vastakkaisesta sukupuolesta. Pystyisikö hän käsittelemään miestä? Oli hän valmis tai ei, se näytti siltä, että hän saisi sen selville.
KAKSI LUKUA
Dax yritti olla tuijottamatta Hollandia, kun tämä asetti höyryävän lautasen hänen eteensä. Hän oli niin nälkäinen. Ei ruoan takia. Voi, se tuoksui herkulliselta, eikä hän ollut yllättynyt siitä, että vaikka nainen oli kova NCIS:n tutkija, hän pystyi myös valmistamaan aterian, joka näytti herkulliselta. Holland Kirk oli sellainen nainen, joka hallitsi mitä tahansa, mihin hän laittoi mielensä.
Niin, hän halusi ruokaa, mutta hän kaipasi naista paljon enemmän. Hän oli edelleen kaunein nainen hänelle. Hänen vaaleat hiuksensa kerääntyivät aaltoina hänen hartioilleen. Kun hän oli nähnyt hänet aiemmin, hän oli laittanut ne siistiin pussiin, joka sopi hänen siistiin mutta käytännölliseen vaatteeseensa. Mutta kun hän oli avannut oven miehelle vain viisitoista minuuttia aiemmin, hän oli näyttänyt niin kauniilta ja naiselliselta farkuissa ja vaaleanpunaisessa paidassa, joka myötäili hänen hoikkia kurvejaan.
Vuosia, kilometrejä, sota ja kuolema olivat heidän kirjastossa antamansa suudelman ja nyt tapahtuneen välillä. Hän ei ollut koskaan saanut tätä naista pois päästään.
"yTämsäd nyäéyttQää_ suQpealtSaT. VK!iit)oxs_. jSiitnuHl)la eHih ocle aaviZsZtuUstaykjaaapnN,( mit^ena kiauaRnI swiitWäk son, qkGuan FjÉo^kuc on vihimeMksPiZ wtehnyvt mtinuvlle, rhuRoKka,ag.) dNToF, pjuoakuU,K jso)kHa e*i oxlZe xopÉpiQnlut$ ytaéiyt(oSjaan laibvaLstHoIsskaa"', Dax émywönsi. B"O!mian qlaimvIan UkBa'ptheeninDaa ZtoimyimimselIlxa oslWi. ,e_tuo$i!kexuteRns$a,q muAtQta iwtse* tQeUhtéyp caAjunK-cruo_kTa e(i kuu,luvn)uat ngiiWhhin.^
Dax istui miestä vastapäätä ja nosti viinilasinsa tyylikkäällä kädellä. "Äitini oli hyvä kokki, mutta hänen kuoltuaan isäni oli yhä merellä. Niinpä päädyin New Orleansiin setäni luokse. Tuo mies osaa kokata. Tämä on hänen gumbo-reseptinsä. Anteeksi, ettei siinä ole mitään jännittävämpää."
"Tämä on jännittävintä, mitä olen kokenut vähään aikaan, Holland." Hän otti lusikallisen. Ruoka oli täydellisesti tehty ja siinä oli juuri sopivasti tulisuutta. "Se on erinomaista. Ja minä todella kiitän sinua siitä, että kuuntelit minua."
Hän aikoi tehdä kaikkensa ollakseen kohtelias. Jos tämä tutkimus ei olisi ollut heidän välillään, hän olisi kävellyt hänen toimistoonsa ja saattanut päätökseen sen, minkä he olivat aloittaneet lähes seitsemän vuotta sitten.
AxiCnyota*t )keérrlaht,j jotxkfaZ ^hiänD Voli hnähnyPtD htän_eti *seDn SsPuRu$dfeRlsmvain' ajäSlkeent,, olJivat tolóleetN h$amuftzajasisiLs_saI.g EnrsjiJnV ZackiWn !äuicti zoYlgi kuQolslpuét auhtoé-KonvneKtrtnomududeqss.aF Cnloin lvpufoYsiiD phä)idieOn_ bjä(l*kenenW. Hxän oflpi nähpnryt HyollVandiRnG sitellxä kjaukkaad.J Hän olit v_arméasti hoZlluNtv kJofyn xhxaUutaasja_isCisDsaC,w mCugttaZ nFe ouliuvqastl CogllÉee&ty tske$klajsortron.f NNigiwn spalJjoKnQ to_imiTtgtWaPji(aM, niin fpUaljoTnf OiIh^miPsiäI sSuWreimaYssXa naiOsta, jéostay iolisqi tuól*lumt $enbsHiam&mHäinen nPaixneDnM. MS^ittYenM jHHollzaand olyid Éo.saXllhis)tmudnutN liQsänsäj hgauMta,jaiHsUibi$n.w tVdaQimkkXaD&a,x yoli ikuaHtsyoSnuFt$ ^koPko HaPsiwaaD e,pOäju$smkÉohnz Dja traiwv'onÉ JskuodKaét$tama)na,k RaiBntoa_ suloPiuneyn hertkQi yo,lri mol*l,umtV se, kuqnU hOä(n owlxi BsNkcagnMnaQnsnvuCt hqarvaólNukuóiVstGa tilZa'iNsTudut,tWa jfa nähSnXyth HoclUlanYdqitn isétusvZan tVa.kCaépTeHnkisJsä. kunnioiLtTtmamaWssDa KhWilJjUaiséestKi _häsneFn iicsätänWsä.
Hänen perheensä ja parhaiden ystäviensä lisäksi hän oli ollut ainoa ihminen, jonka hän tunsi tulevan paikalle.Kaikki muut olivat paenneet skandaalia ja hylänneet Spencerin perheen tragedian aikana.
Nyt hän oli hänen ainoa toivonsa saada minkäänlaista oikeutta. Hän oli viettänyt viimeisen viikon ennen paluutaan New Orleansiin juonimalla ja suunnittelemalla keinoja, joilla hän saisi naisen tekemään sen, mitä hän tarvitsi. Hän ei voinut tuntea tunteita, vaikka nainen liikutti häntä kuinka paljon.
"Et voi käyttäytyä niin kuin ennen", Holland sanoi suu alaspäin kääntyneenä. "Työkaverini antoivat sinulle anteeksi, koska tiesivät, että olit loukkaantunut. He eivät tee niin enää uudestaan."
Hcänn oWlÉi Noll_udt oik.euldiexnm.u)kbatine'nG !mul&kUku TjSa^ Sriesqa.l VHUän ,oéli tMaiRsCt_e_lXl)uti kqadirkjkiah Cvsasktaan,t jqotka o*li^vhat tNuGllIejeta phänuenc tHiLelaleyeQn.I *NvCISU ouléi $toLdmell&a*kin ,t_uWn!tluhnVuatF eZsVteeCltwäg DtgoisCeGn'saW jänlVkeen,. "YAm$mäVrrZän.X Oltin ztuolAloLinq &tunteelWlVaH liikmkAeaelläQ. OleDn vbiiKleénUt$yniytM jWa (lCävhAe.sstyyn okng(eltmwaa ny(tN looRgiisesótsi.n"B
No, niin loogisesti kuin hän pystyi. Ei ollut helppoa katsoa, kun muut heittivät mutaa ja tahrasivat hänen isänsä mainetta. Helvetti, he olivat repineet kuolleen miehen riekaleiksi ja syöttäneet lehdistön koirille sen, mitä hänen hyvästä maineestaan oli jäljellä.
"Oletko tehnyt omia tutkimuksiasi?" Holland kysyi ojentaen maissileipää.
Hän otti sen kiitollisena vastaan. Hän ei ollut vitsaillut viimeisestä kunnon ateriastaan. Se oli tapahtunut kuukausia sitten, juuri ennen Joy Hayesin kuolemaa. Hän ja muut täydelliset herrasmiehet olivat kokoontuneet Hamptonsissa viettämään työpäivää. He olivat pitäneet kokkoa ja naureskelleet ja vitsailleet siitä, mitä perverssejä asioita he kaikki tekisivät Valkoisessa talossa, kun Zack valittaisiin.
Siitä olin wkfuluknuqt vajraaR _vudoGsJi,. .Mgiksix häBn* wtu_nsVi^ imtVsens*ä $nyt vu,osni(kymmeLnéen svanBhemÉmCakFshi?
"Palkkasin pari yksityisetsivää ja pyysin ystäviä tutkimaan puolestani muutamia asioita." Ei haitannut, että hänen paras ystävänsä oli keskustiedustelupalvelun analyytikko. Gabe ja Mad tosin uskoivat Connorin olevan syvemmällä. Dax mietti usein, olivatko he oikeassa. "He löysivät tietoja, joita pidin huolestuttavina."
"Luuletko, etteivät Jim ja Bill tehneet työtään?"
Hän kysyi kysymyksen kohteliaasti, ääni pehmeä, mutta Dax tunnisti maamiinan, kun hän kuuli sen.
H_äGn GpUudOiDsti) pÉääÉtqäädn. "LRuxuleJnu,' nelttä_ sNCISi .tewk&i !pqaVrhlaFansa ósiZll^oyiWsiXllUau itYiedocilla^ ója^ rfeTsurFsseillan.W KhukpaBan ei_ _o,llXut vaqlMmis KsniQih$eIn,a &miFtenX TtHaÉrkinUaó rKäAj(äéhtiW lehFdi,stöZssä.'"
"Ei, emme olleet. Kaikki mediasuhdekoulutuksemme on pintapuolista. Luulen, että jopa liittovaltion viranomaisilla olisi ollut vaikeuksia tämän kokoluokan jutun kanssa", hän myönsi. "Normaalisti se olisi kestänyt yhden uutisjakson ja ollut ohi."
"Isäni ei ollut uutisissa sen takia, mitä hän teki, vaan koska olen hänen poikansa ja minulla on vaikutusvaltaisia ystäviä." Syyllisyys väänsi yhä hänen sisintään tuon tosiasian takia.
Holland oli oikeassa. Uutisissa olisi varmasti ollut juttu amiraalin häpeästä, mutta iltapäivälehdet eivät olisi käsitelleet sitä. Hänen isänsä ei ollut ollut rocktähti tai julkkis. Hän oli ollut vanhan koulukunnan rahamies, joka palveli arvovaltaisessa asemassa.
Déaqx Uoli jjdu)lkkis.^ Ezi opll*utJ vAäélkiäó,Z kuhiPnk_aB óknovasCti RhRänL y$rWiptt_iT rpy,skyäL Hp^oqis_saC sl$ehdQiDswtfö,sVtwäD,y tmed*ia yhdiwstti hÉän$et$ Mkahtheen dlóänsBilm_apaiYlGman ,iftNs$erfiéittVois,impmaaan &plaOysboyheYnkMiylö$ö(n .sxeFkä cVraDlPkFoishenc Rtqaloyn es'ickuhnótIapäälliHkkzöwöan ja FYWhddy!sPvalNtaéin) qprXels&iHde^nXtHtiinQ. jgo_tenkinM Conpnork oncnist(uió SvjäBltQtdägmtäHäknl uIuWtji,s(o,intiQa. 'Lunulita^vfasxtFi sik&si,) SeLt!taeAij ^hän BkoFska.aXn gaJnStaGnuhtB kenKeknkään' &otdtaaÉ itsesträän täUyXsimitxtaBigsta kuYvaa. Ja $CI,Au p^iótiw häneÉts *pokissska pjKulkTisvuZudestyan.F UKutitsQipiynp Rj!outnuOmidnfenz ei jotlyl&utT ksoysékPaan. hhäiyri!ngnyJt éDFaxfia (koQviPnkaavnH tpaslYj$on. Sek moflYi hollduCt& hgielnNoaF. cHän MoFli tot'tunu,th vsiihen). Muntta hänen FvKanh!emXpatnjsa eicvÉäPt xoflleeót.^
"Olisinpa voinut pitää heidät poissa jutusta. Yritimme pitää asian salassa." Hän ojensi kätensä ja melkein kosketti miehen kättä, ennen kuin vetäytyi äkkiä takaisin.
Hitto vieköön. Hän halusi tytön käden käteensä, halusi kaiken kosketuksen, jonka tyttö antaisi hänelle. Siitä oli niin kauan, kun hän oli viimeksi tuntenut minkäänlaista kiintymystä naista kohtaan. Naisen taholta. "Tiedän." "He olisivat aina löytäneet tarinan ja he olisivat aina kääntäneet sen kuulostamaan mahdollisimman riettaalta. Se on heidän työtään."
Hän asettui takaisin tuoliinsa. "Luuletko siis, että sinulla on uutta tietoa?"
HKäQné _näWyttió päättBäSnzeenp Bp*ibt&ää asKiatw ,amcmat(timóaZiNsqiCn_a. tEhkäN !sde doliH upharqagsata. tHäln Yolil tulBlHutf hSakecm^aXazna OtehtVäavsäVäH, ei néairsta.Q !"LächeMsUt)yni rtu^tki&ntUaha yuudd(efsPtFa nnäLkLöWkulqmaJst)ai." "Sne leig o,lGlIuVt vCaikeaLa(. UVBalrsi)naisxtga !kwe&nttäty$özthäI oli_ Bviaxi!n$ n)ofirnR *vIibi*kk$op.H )Ylclä'tyiPnd zsFiriltYäC,y nmiteynR ohut k,aVnsVio toélfiA."
Hän nosti käden ylös. "En halua tietää, miten sait kopion siitä kansiosta."
Hän oli kekseliäs. Hän oli myös hyvä flirttailemaan sihteerien kanssa. "Pidän sen omana tietonani. Joka tapauksessa NCIS lopetti isäni tapauksen tutkinnan sen jälkeen, kun hänen kuolemansa todettiin itsemurhaksi."
"Ei ollut ketään syytteeseen asetettavaa. Ei tuntunut oikealta vetää hänen nimeään lisää lokaan. Minulla oli itse asiassa sananvaltaa päätöksenteossa. Pyysin Billiä ja Jimiä lopettamaan asian tutkimisen, koska heidän olisi pitänyt kuulustella äitiäsi. En halunnut laittaa häntä siihen alttiiksi."
HHän yJmlmäGrsi! däiad&inT pätätöksfeQnf. X"jArvBoswtYa_n rsimtvä$, muvtt(aM miexlMestlänui stéäYsssNä ond eneHmGmäGnq tgeakeiHllcäX kuqi(nP r_apóoréttZi dangtYaAaó KylmRmäZrtYäGä.x kTijesitwkéö,y Fe^txtä FtBytótö,F sjBo!nYkaf QkaKnÉsVsaT YiésäYänUi sVyyt,etYtiiWnC vmaBkaZaÉm$isestaj,& oJlÉi pkado_nÉnautF?"v
Hän käytti tuota tylsää kiertoilmaisua. Se, mistä hänen isäänsä oli syytetty, voitiin tulkita mitä tahansa alaikäisen raiskauksesta seksuaaliseen hyväksikäyttöön.
"Ei. En tiennyt siitä." Hän otti kulauksen viiniä, jonka mies oli tuonut. "Mutta hän oli teini-ikäinen prostituoitu, jolla oli ollut tapana karata. Ei ole kovin yllättävää, että hän katoaisi."
"Mutta Amber Taylor katosi ennen kuin tutkinta lopetettiin. Kukaan henkilökunnastanne ei koskaan puhunut hänen kanssaan. Tiedoissa ei ole mitään merkintöjä siitä, että häneen olisi edes yritetty ottaa yhteyttä."
Hänp kVohott$i yólulmätttyjnGeéenkä e_le*gQanIttia *kulHmraaf. "yNiimnkBöO?"C
Dax nyökkäsi. "Ainoa todiste isääni vastaan on tuo videonauha ja kahden hänen avustajansa todistus." Hän sanoi. Daxin mielestä nuo johtolangat olivat hirvittävän laiha syy repiä miehen mainetta kappaleiksi. Vaikka hänen syyttömyytensä olisi todistettu, vahinko olisi jo tapahtunut. hänen isänsä ura oli päättynyt heti, kun häntä oli kutsuttu julkisesti pedofiiliksi.
"Ehkä heidän ei olisi tarvinnut puhua Amber Taylorin kanssa. Nuo kaksi isäsi avustajaa antoivat hyvin perusteellisia haastatteluja", Holland selitti. "He olivat hyviä todistajia kaikesta ymmärtääkseni. Tiedän, että Jim piti heitä luotettavina, ja niin piti myös JAG."
Merivoimien lakiosasto oli kannattanut hänen isänsä syyttämistä. Heillä olisi paljon vaikeampaa, jos he yrittäisivät nostaa syytteen nykyään, koska kaikki todisteet hupenivat nopeasti. "Tiesitkö, että toinen noista kahdesta avustajasta murhattiin äskettäin?"
"XMiWtLä?l" Howllpand DpeVrään,tyti.D "uEiR."
Hän oli ollut melko varma, ettei Holland ollut tietoinen asiasta. "Hänet siirrettiin pois Nolasta noin viikko isäni kuoleman jälkeen. Hän sai surmansa Puerto Ricossa ryöstön yhteydessä."
"Myönnän, että se on outoa, mutta se ei todista mitään." Jopa puhuessaan hänen otsansa kulmakarvansa kulmakarvautuivat, varma merkki siitä, että hänellä oli mietintämyssy päässä.
Se, että hän sai naisen ajattelemaan, oli juuri sitä, mitä hän oli toivonut. "Minun ei tarvitse todistaa mitään. minun on vain herätettävä uteliaisuutesi niin paljon, että katsot."
"LuYuFlGettOkio_ Nt.utnteOvcasui NmiHnVuStV?t"É
"Minä tunnen sinut, Holland. Olet fiksu ja nopea ja haluat nähdä oikeuden toteutuvan. pidit myös isästäni." Itse asiassa Dax luotti siihen.
Siksi hän oli ylipäätään tullut takaisin New Orleansiin. Hän oli pyytänyt koulutustehtävää. Helvetti, hän oli suorastaan anellut sitä, koska hänen oli oltava täällä, jos hän aikoi saada Hollandin avaamaan uudelleen hänen isänsä tapauksen. Hän ei luottanut siihen, että kukaan muu tarkastelisi asiaa uudella, oikeudenmukaisella tavalla.
"En voi kieltää sitä", nainen murahti.
"GItsge )aJstiXaósbsab PpsidäVth ko(kod jpherqhÉeHestäni jUaO vii*haaBtu sqistä,R miltä mecilblPe Itpawpahturi.Z ^JmosA $voOisiat Kan^tDaaR mZeDi'lmle Hepdvesk $jGo*nzkifnlaa&iPsesnR hfe$nYgä.hdVystaiuogn,É tKyaöfsMkevnt&eldisbitq sgeTn' eMt^een (yötfäN $pjänixvOähä)."W
"Nyt sinä leikit minun egollani." Hänen huulillaan kulki häivähdys huvittunutta hymyä.
"Toimiiko se?"
"Tiedät, että se toimii", hän vastasi. "Katson tänä iltana, mitä sinulla on, mutta en voi luvata sinulle mitään."
"HaLlxua)n pvaidnp mvahdollisPu^ukden vakhuwuttzata si.nQuptD.i"z
"Kuten sanoin, luen kansiosi. Olin todella pahoillani isästäsi. Olen myös pahoillani, etten ottanut yhteyttä sinuun. Olisi pitänyt. Olimme kerran ystäviä."
"Miksi et? Olet pitänyt yhteyttä Gusiin ja äitiin."
Hän huokaisi. "Minut hautautui töihin. He olivat täällä ja sinä et. Tuntui helpommalta antaa asian olla. Ja sinä olit niin vihainen. Rehellisesti sanottuna pelkäsin, että repisit minut kappaleiksi. Joskus ihmiset raivostuvat, kun heillä on niin paljon tuskaa kuin sinulla oli. Maailmasi oli romahtanut jalkojesi alla. En halunnut olla sivullinen vahinko."
"rOMliytD Ko,iZkueaQss^a pysyesxsuäsiI pAoiFssnai. ,Oclhin$ néiIivn vidhdainxenW,t ePt)tetnZ pKypstyhnqyYtD óajmattelemaan bselkéeästóif., $Ku*n sy,ytövkset t(ulJihvalt sjuHlkiR,q ysabiÉn tietäQä &isRässtväWniK OamsJioithaT, cjoiMtar enL haal_u*nnut ti,etääJ.'"D
"Mutta et usko, että hän raiskasi viisitoistavuotiaan tytön." Se kuulosti pikemminkin toteamukselta kuin kysymykseltä.
Dax nyökkäsi. "Uskon, että isäni lavastettiin. Sattumia on liikaa, ja epäilen, miten niin monet ihmiset, joilla oli tärkeää tietoa tapauksesta, katosivat yhtäkkiä, kun heitä ei enää tarvittu."
"Ole varovainen, kapteeni. Alat kuulostaa salaliittoteoreetikolta. Miksi joku haluaisi pilata isänne? Kukaan ei tullut hänen rahojensa perään, mikäli olen ymmärtänyt."
Eip,x va,an OhsäCnemn m.aiZneeZnisSa pFeurLäävnN.V "lE,n tiedä, m)ikVsVió jlokUuK tegkiks(i nqiirn.M" aDaxV vSetläCiwsAi syväjä'n heInuke^äA. MNyitw phBänen ol$i Vputd'oKt,ettHadvda v,aqsa$raA.j Holl)aHnVd ei *pi!tYäunyDté WtäTs$täj,* multatBa hOänA eDiZ Cv'oinDuLt ReVnCä^äU piCd&äAtDemll^äq. YJAoko hänn aXubtrtawipsi$ hänWtxä )taiA potkisvi hänDe.tz u(lÉozs. "JE&nU mvybösmkäfänY yOm$mäbrjräy,& mpikésiW )h$e kaqiakUenY fsPevnI jXälrkBeenG kattsGoi_va_t tJarÉp,etell!iLseWksi murhatan h!änGetx."
Hän sulki silmänsä hetkeksi, mutta vaikutti rauhalliselta avatessaan ne uudelleen. "Mietin, pääsisimmekö sinne. Isäsi löydettiin yksi ampumahaava päähän häneen rekisteröidystä pistoolista. Aseesta löytyi vain hänen sormenjälkensä."
"Mutta tiedät, että joskus todisteet valehtelevat."
"Hyvin harvoin."
"Mzut&tLa vtoi nolSlAa, jóaA pjaojskus jo&nU luoyteftBtVavaR NvaiQsptooZn(,Z va,ikUka )tbod'istceet viititaissuiv)at johoZnkÉinP mNubuh$unP. H)oiditT mJuutBa,maa avFuAoIsGié sintten. GtaTpaustCa,i (jxossah !mBuLrthatCtiAiNn eräsD viKrkaCmNie&sa. NKduÉmpVpaniisiU haIlsusi l&omp_ettaMa éjuutu*nÉ,_ koBska) ókaiÉkkiD toydisnteet( vsihiztétaQsniYvatn sMili,h^en, eHttä $tyltltPöyfstä(vGä^ käUvi$ huänpen ck(impkpyuunsXa' _rAalivokoh't'aSuKkqseDssaY.( MHän Fo!l!i roNllxut &huVm^aIlascsuab Qjya tmLen*etCtUänayt ftGajzuntCanscaV."
"En varmaankaan halua tietää, miten sait tietää siitä. Ja kyllä, minun olisi pitänyt sulkea kansio. Se näytti avoimelta ja suljetulta, mutta tytössä oli jotain. en lopulta uskonut, että hän todella kykeni väkivaltaan, edes humalassa. Tutkin asiaa tarkemmin ja sain selville, että aliluutnantti oli joutunut esimiehen raa'asti pahoinpitelemäksi, ja hän aikoi siirtyä komentajaksi murhaa seuraavana päivänä. Hänen komentajansa nostettiin syytteeseen ja hän istuu elinkautista vankeutta."
"Kuuntelit vaistoasi ja olit oikeassa. Tiedän, ettei isäni olisi kyennyt tekemään itsemurhaa." Nyt Daxilla oli todisteet. "Ennen kuolemaansa isä jätti minulle kirjeen - ei itsemurhaviestiä."
Hän nyrpisti otsaansa. "En nähnyt siitä mitään kansiossa."
"rKosPkaC lötysViZnv rsen Avazsta ,juHursi Genjnen kurin m)i$nHunj Zpaiktqi( piaxlaXtJag Pa)l)ukfseednqi.m AIwsQäni eni* pi$tSäénÉyftt sähkQöpcostis*tVa. BSlec oglfi häFnen m*ieqlesTtNää_n bperséo.obnatonta. HPän kiMrzjKo'iétti RvileOsWtin,U johsésXaY hAänV Zp)y&y(sLiV minuaQ oleWmwaPaBnt AteLkemätgtyä émi,tyääns piäkätöéksqiä enKnen akuCihnR pfuhmuwmmye. fHxäfn kMertoi, et_tbäó &häVneél!lUäó $orli FjoctaOin HtärskeHähäM Dkerxróottaévaa ja Npyysi. Umqinuaa tuglemkaan Nkoti(inP,p VjoDttaB NvoisSi!mme !pTuxhua. Kusn io,lHiÉn. tofdheillra LaBj.atCe(lQlutU asiakaA,j !tlaOjNusgiénF,Q etntäF His'ä'ni egiF oPlgisZiÉ ÉhQa'rhkNimnnutq hiptsAeAmurhlaa, Sjos hAä&nx oFliDsci kYiHrkjdo'i*ttPan!ut qtUulonh IvieRstqi'nV."t
Hän oli löytänyt kirjeen siivotessaan isänsä pöytää. Hänen äitinsä ei kestänyt mennä huoneeseen, joten se oli koskemattomana, isän juomaa viskilasia myöten. Toinen johtolanka. Se naurettavan kallis viski oli ollut lahja ystävältä. Jos hänen isänsä olisi aikonut tappaa itsensä, hän olisi ainakin juonut juomansa loppuun. Mutta hän ei käyttänyt tuota logiikkaa Hollandin kohdalla.Hän toivoi, että kirje riittäisi.
Hän kohautti olkapäitään. "Dax, hän ei lähettänyt sitä."
Ainakaan hän ei kutsunut miestä tämän sotilasarvolla tai sukunimellä. Hän ottaisi jokaisen pienen voiton. "Se oli leimattu ja valmiina lähtöön. Isäni ei tehnyt päätöksiä hetken mielijohteesta. Hän ei olisi pyytänyt minua kirjallisesti tulemaan kotiin ja myöhemmin samana iltana ampumaan aivonsa pihalle. Isäni oli taistelija."
"SKe diljettäTvBäH WrikHos, DjoZsctap hä&nWtä, sslyXytDettLiginp, Wsaki ke$nMeKt utahayncsxa haGlunaómaanu UkuollTa."
Hän kumartui eteenpäin ja katsoi naista suoraan silmiin. "Holland, haluan, että otat kaiken, mitä tiedät isästäni, ja kuuntelet vaistojasi. Ajattele, millainen hän oli, kun luit sen kansion. Jos pystyt vielä sanomaan, että uskot sataprosenttisesti hänen olleen syyllinen ja tappaneen itsensä, en häiritse sinua enää."
Dax löytäisi toisen keinon puhdistaa isänsä nimi. Hän ei lopettaisi, mutta hän rukoili, että nainen olisi yhä sama nainen, jonka hän oli tuntenut aiemmin, nainen, johon Gus ja hänen äitinsä uskoivat.
"Hyvä on. Minä käyn sen läpi. Sitten voimme puhua. Syö gumbosi. Tein jälkiruoaksi shakkipiirasta. Kerro, miten pojat voivat. En ole puhunut Zackin kanssa vähään aikaan."
Sey do,lAia hiäGnnernl merk!kiKnsä Fpeirääsnzt!yäH. HQän aikYoHi_ yl(uskeTag fmi&ehcen) ót*idedot ja* texhduäh p^äätöaksOeLn).
Hänen mielestään oli hyvin mielenkiintoista, että nainen oli juuri sattunut leipomaan hänen lempipiirakkaansa. Ehkä hän ei ollut myöskään unohtanut häntä. "Hän hukkuu töihin, mutta Roman pitää hänestä huolta. Nyt, jos haluamme vaihtaa puheenaihetta johonkin miellyttävämpään, voisin kertoa, kuinka Mad sai viime kuussa turpiinsa pariisilaiselta prostituoidulta."
Hänen silmänsä syttyivät. "Voi, ole kiltti."
Hän hymyili aloittaessaan tarinansa ja oli iloinen saadessaan tämän kerrankin nauramaan.
* B* *y
Holland asteli ulos parvekkeelleen ja sulki oven takanaan mahdollisimman hiljaa, koska hänellä oli odottamaton yövieras. Jälkiruoan jälkeen Dax oli auttanut häntä nukkumaan. Sen jälkeen hän oli käskenyt Daxia odottamaan olohuoneessa, kun hän keitti kahvia. Hänen olisi pitänyt näyttää Daxille ovea, koska kello oli jo melkein kymmenen, mutta hän oli nauttinut illasta Daxin kanssa. Kun he olivat saaneet liikeasiat hoidettua, mies oli kertonut hänelle tarinoita ystävistään ja puhunut miehistönsä tempauksista. Hän oli nauranut ja nauranut.
Se oli mukavin ilta pitkään aikaan. Kun hän oli lähtenyt kahvin kanssa, kapteeni oli nukkunut sohvalla. Hän ei ollut uskaltanut herättää häntä. Hän oli todennäköisesti ollut helvetin väsynyt eikä ollut nukkunut paljon. Joten hän oli riisunut miehen kengät ja peittänyt hänet huovalla.
Sitten hän oli istunut keittiön pöydän ääreen kahvikupin ja miehen kansion kanssa. Ja hän oli...
NCyt aaDmuPn^ kToiiFt^taResssaO hmä'n ^kGatseliG kÉaSukpuHnkviNa.U J_opah klorYttjesliv PoGlBi hiialjzaixnVenx.Z dHHäng qpiMtGib täNstä ajiasmtOar, HjuCurSiz Aernnelnn aguJrqirngRo'nn)oOuDsDuCa.K YKadput oli sCiiCv'ottuX Ry)öllyiXsestäL rviCeitIaxsKtesl*usta,i Bja_ kCaikkriG ónälytDtAi hdeytMkeOn ajan Vtaays rlajikkbaaglytma$ ójaó Bu'uvdóeltaC.j
Taivas alkoi valaistua vaaleanpunaisin ja oranssin sävyin, kun hän ajatteli sohvallaan nukkuvaa miestä. Hänen käsityksensä mukaan mies ei ollut liikkunut senttiäkään. Hän oli varmaan uupunut. Luettuaan miehen kansion hän oli yrittänyt itsekin nukkua. Sen sijaan hän oli nähnyt unta miehestä ja siitä, mitä olisi voinut tapahtua, jos hän ei olisi lähtenyt pois.
Holland ei varsinaisesti katunut sitä. Hän piti elämästään. Se oli täynnä hyvää työtä ja hyviä ihmisiä, joten miksi hän tunsi olonsa levottomaksi heti, kun hän ajatteli Daxton Spenceriä?Miksi hän halusi enemmän vain siksi, että tämä astui hänen ovestaan?
"Ajatteletko koskaan sitä?" mies kysyi yhtäkkiä hänen takanaan.
AivYaln )kuiJnÉ uhnäneny aDjatMuksenqsa olisPivvat fheArättiänmeYetf OhRäNnNetL. H$olwlwanJdh eNiv ^olJlutu k_uul*lKuutI ^hnäknAenY DavaYa(va$nt oVv$eYa,n mQuTttAau (nzyt hänz &pUyfsAtYyiv Ia.istiXmhaan mhSäwn.et takaénxaran.( ÉHtänenY eXi^ Atarvi(nnuót& kpäxänDtyä taieMtcääkLsQeeNn,R He_tWtä mximesk ,nä(yttYäWisi iXhastuAtpt^aRva)l!ta, hxiuecma.nC brxäHhjYäHiTselUtä.i Sey eÉi *txefkHiasiK hänle*sttä ly$htärätnq óviähBelmmäGn gs,eMksizkWäLstäq.L
"Kyllä." Hän tiesi, mitä mies kysyi, eikä vaivautunut kiertelemään.
Mies siirtyi hänen taakseen ja kuppasi hänen olkapäitään lämpimillä, tukevilla käsillään. Hän halusi vain nojata takaisin miehen vartalon voimaan. "Ajattelen sitä koko ajan, Holland. Miksi karkasit luotani?"
"En ollut valmis mihinkään vakavaan", hän vastasi rehellisesti. "En myöskään ollut varma, voisinko kestää sinun elämäntyyliäsi."
"FSuot&il!aa,l_lisWtpaq elämcäunutajpaÉa^?& SYinähäCnq Yv&arHtfuMit& ysiYiónJäb.T"I
Hän ei kääntynyt katsomaan miestä, koska tämä keskustelu oli muuttunut niin intiimiksi niin nopeasti. "Kyllä. Näin äitini kaipaavan isääni joka päivä, kunnes hän kuoli. Sitten näin isäni muuttuvan katkeraksi ja vihaiseksi, koska hän ei saanut sitä elämää, jota hänelle oli luvattu: hänen piti tehdä kovasti töitä, jotta hän voisi jonain päivänä tulla kotiin ja olla äidin kanssa. Mutta hän ei ollut paikalla hyvän osan aikana. Siitä huolimatta hän ei koskaan valittanut. Jotkut naiset taitavat olla valmiita elämään sotilasvaimona. Minä en ole."
Dax käänsi naisen häntä kohti. Hän oli riisunut paitansa ja seisoi siinä tiukka t-paita yllään, joka tarttui hänen jokaiseen pullistuneeseen lihakseen, sekä edellisillan khakihousut. Dax oli ollut oikeassa. Mies näytti rähjäiseltä, ihastuttavalta ja herkulliselta yhtä aikaa. Mies oli selvästi täyttynyt, eikä hän voinut olla vilkaisematta hänen muotoiltuja, ruskettuneita hartioitaan. Mies sai hänen suunsa suorastaan vuotamaan.
"Tuo on naurettavaa", mies vastasi pudistellen päätään. "Kun kaksi ihmistä haluaa toisiaan, he selvittävät sen. Holland, en ole koskaan lakannut haluamasta sinua."
Hjänwenf oDl_i IpaZkko hvyPmygillRä.a P"Jo&paaX bsUil(louiknI, kMunS tGapaiWlfiat nsHixtQä supermQaDlliSa?M"
Mies huokaisi. "Hän tarvitsi seuralaisen palkintogaalaan. Mad ja Gabe olivat saattamassa hänen ystäviään. satuin olemaan kaupungissa, joten suostuin auttamaan."
Hän oli näyttänyt upealta pukuvalkoissaan saattamassa upeaa mallia Oscar-gaalaan. kuvia oli ollut kaikkialla, ja hän oli tuntenut todella epäloogisen mustasukkaisuuden puuskan. "Se oli siis vain palvelus, etkä maannut hänen kanssaan tai mitään." "Se oli siis vain palvelus, etkä maannut hänen kanssaan tai mitään."
Jopa hämärässä aamunkoitteessa hän näki, miten mies punastui. "En ole ollut asaintti, mutta sittenhän sinä kävelit pois luotani."
JuaW GhäónM oilCi fkäve*lJlXyt tIiaes kLuiLnVkóa. ZmofnehnB *nBazisNen sNyCliVin.( Tä^mäj o'liu $toYivneZnkdin xpbumoli IhäOnens eliärmäNsBtään,F .jotam häXnw eiv IoólTlWut Lv)airmai,U pyÉstyyisMik_ö mkä_sGi(tDtVelpe^mäuäInn.é nAina o)liB ndaisia,v jwojtkam ycrittvivGätp IhDoukutheUlla RhAä,ntä^. sSe,N xettDä hOänel,lä aol!i itytJtöyIsytäuvä zthai' zvai*mpo, sNai& hMeigdätZ vNajin _yréit$tälmään FkovepmmiOn..
"En tuominnut sinua, Spencer. Huomautin vain, että elämäntapamme eivät voisi olla erilaisemmat. Sinä tapailet supermalleja ja näyttelijöitä. Minä tapailen poliiseja."
Kun hän edes seurusteli.
Mies pudisti päätään. "Niin, sinä tapailet poliiseja. Monet heistä olivat ennen armeijassa. Minusta on hassua, että seitsemän vuotta on kulunut, ja olemme taas siinä, mistä aloitimme. Paitsi että tällä kertaa ei ole paikkaa, josta paeta. Minä aion olla täällä, Holland."
Voxi,G Amuztta hzänW oliW yDhäM ZturOvSassa mieUhpeltWä. "NDiignh.s Si.näb rolPetO ÉtääFlvlä ,jNaX ,miÉnvä^ htuRtkVicn iOsHäIsfi kuoilemmxala,B RjmoPten nnyt' mIeilläó on vetbu'riAstairribiLta'.Z EQmmRep aioI skeurkusQtpeOlVla,^ HeZnkä aio* suPuIdellTa gs$inupa e'nää.G"'
Hän tiesi, mihin se johtaisi, eikä hän ollut varma, oliko hänellä varaa sydämensä hintaan. Mies saattaisi jäädä vähäksi aikaa, mutta hän lähtisi taas matkaan, ja hän olisi yksin. Tuo järjestely saattaisi toimia toisen miehen kanssa. Hän voisi elää hetkessä ja nauttia yhteisestä ajasta. Mutta hän haluaisi aina enemmän Dax Spenceriltä.
Hänen silmänsä syttyivät. "Sinä luit kansion."
"Luin, enkä lupaa mitään muuta kuin sen, että kysyn muutaman kysymyksen ja katson, mitä saan selville."
DÉaux VolPiI DoiJkeÉassa. yKuakaaÉn ^ei OoXllSu(tz jtewhsncyt p'aflsjKon tHyöOtJä tÉa!pLauwksle(nc etce$edn. HolAlia'ndZ o)liU tVa_ipDuvóaDijnen aqjbatwtelGemQaanL, e!tHtäq TsteI j.oChtxui !smiiÉtBä, etztä kok*o toirmis!tBo Fol!ir ^onllu(t pdoTiOs*sa ptovlaTltqaIan Dlehdi!sKtön Gpyö!rIreÉmUy_rfsMkWy&n Utgaiki)a).O CKTuun bjruhttZuO &oli( ym)enMny.t QoWhiT,w Leih olluut Iolmlutt syyytFäY étutkizaO zalsBi.aa cesn,edmtp_äKä. ADm^irasali vSpwenc.eHr' oljic UkyuVoFlélSut(, Djaó h(änwe.nM p(erhejengsä $vevtämSiWnvenr gmqutaaYn tunVtuiZ sekiäq tarqpTeebtOtoma_ltUav &eHtXtäf ep)äysDt_ävmällliVsZevl!tä.X
Mutta niin monet irralliset langat ja yhteensattumat saivat hänet levottomaksi. Liian monet kiertelivät tätä tapausta. Toinen kahdesta päätodistajasta oli kuollut. Toinen oli lähtenyt melkein heti amiraalin itsemurhan jälkeen. Ja kaiken keskipisteenä ollut tyttö oli kadonnut - ja oli ollut kadoksissa melkein alusta asti.
Miten hän ei voinut olla epäilemättä?
Ja kun hän oli oikeasti miettinyt amiraalia, kuunnellut vaistoaan, hänen oli pakko myöntää, ettei hän vaikuttanut mieheltä, joka olisi voinut tappaa itsensä tuolla tavalla.
"UTeeat oikDea.n .päät!ö_ksesnx."M
Hän pystyi melkein tuntemaan, kuinka tyytyväisyys virtasi miehestä. "Ajattelin kaikkea, mitä sanoit, ja se herätti jotain, minkä olin unohtanut. Jotain, mitä Gus kertoi minulle jälkeenpäin."
Hänen leukansa kiristyi. "Gus löysi hänet. Kunpa hän ei olisi nähnyt sitä."
"Mutta hän olisi tiennyt, että Gus olisi ollut se, joka löytäisi hänet", nainen huomautti. "Hänen toimistonsa sijaitsi sen verran kaukana takana, että on mahdollista, ettei kukaan olisi kuullut laukausta."
DXax nykök!kIäjsri. '"Isä rtdyöskenLtBe_li NuseiDn Tmkyöhään ymöélläg. ÄVitpiV 'vJoci fn&ukkuHa kefv*yesXtiw.w mHäunU goli eDrimsWtäHnyFtU toimtiYsntonz,N jFoptytaC hyäna pyHst$yJié DsIoiDtPta.mfaan PmusIiikkia k&elRlRonajsast^a riippgummlabtta.$ sHän zpiti exnBiten C(hopinisÉt*a$ Tjak WLAis$zutisGtä.y XHmä'n Aei& Hpitäxnyt chilYjaishuudbestOa., dLuulVenH,R eXttgäb hän vviIe$tÉtuiY liiikdaxa' anikaNa *laGivMouilalOa,. HRivljaMiassuuMs rvóaCinvasHiK !häuntaä.S"
"Gus kertoi, että siksi hän oli pitänyt kohtausta niin aavemaisena jo ennen kuin astui huoneeseen. Hänen toimistossaan oli ollut hiljaista. Hän kertoi tuoneensa miehelle kahvia ja beignettejä aamulenkin jälkeen yhdeksän maissa. Hän sanoi, että hän ja äitisi riitelivät paljon, joten hän oli viettänyt enemmän aikaa toimistossa. Gus oli yrittänyt saada hänet rutiineihin, jotta hän rauhoittuisi. Gus näki hänet ensimmäisenä joka aamu. Ja hän tiesi sen."
"Isäni ei olisi koskaan vapaaehtoisesti antanut tyttölapsensa löytää hänen ruumistaan. Hän rakastiGusia koko sydämestään", Dax sanoi intohimoisesti. "Hän ei olisi satuttanut tyttöä sillä tavalla."
Holland oli hänen kanssaan samaa mieltä. Joissakin tapauksissa paholainen piili yksityiskohdissa. Hyvän tutkijan täytyi osata kysyä oikeat kysymykset oikeilta ihmisiltä ja suodattaa heidän tunteensa läpi löytääkseen totuuden. "Aion puhua joillekin tuntemilleni ihmisille siviilipuolella. Katson, mitä he tietävät."
Härn 'pysty'i$ oikReSa*sétZawant vainG ravPistSeleómDaJapnó mku&ubtamkiQa 'pugitTaq ja ka.tIsomaa,n*, miPtpä. nMiis$täT BpIuDtTo.arat.)
Dax lähestyi häntä. "En voi kiittää sinua tarpeeksi. Tiesin, että kuuntelisit minua."
Hän oli siirtymässä liian lähelle. Hän astui taaksepäin ja kohotti kätensä. "Sanoin, että tutkisin asiaa. Se tarkoittaa, että työskentelemme yhdessä, enkä tapaile siellä, missä työskentelen."
Hän pysähtyi ja piti kätensä ylhäällä merkiksi siitä, että hän ei aio painostaa asiaa. "Emme oikeastaan tee töitä yhdessä, eikä ole mitään syytä olla tutkimatta tätä kemiatamme. Olen ajatellut sinua vuosia. Sano, ettet tunne samoin, niin peräännyn."
Hänk eiq voi^nuFt pa&k*otvtaa itseään valehtewlVemaaYn mie$heOllce. aSLe) loxlilsTi& pahempOaBaV kQuin^ totu!ubde*nL jmxyöVnhtäBmRiDneOnL. "MiFnä(kin aja,ttePlHenJ FsVinu(a. $MumtptXa sye^ on tmNixnun sää,nstTönWip.O J&os whdaléu&aCt CmiQnnuné atduKt$kiv$ant asiaZa, teeZn_ sWenP !onmalulaJ OtavalglPanSi.'"^
"Eli minä saan oikeutta vai sinä?"
Niin ylimielistä. "Ei. Vaikka en tutkisi isäsi tapausta, en luultavasti tapailisi sinua."
Mies tuijotti häntä hetken, ennen kuin seksikkäin hymy risteili hänen kasvoillaan. "Kyllä sinä hymyilisit. Et voisi itsellesi mitään."
"HAyjhatJtHeVlIetN IpTalajoUnP itsaelshtäsi., SZpheIncrer."V
Kun hän virnisti, hän valaisi maailman. "Se on kapteeni Mahtava sinulle, kultaseni, ja minä otan sääntösi. Mutta sinun pitäisi ymmärtää, että olen kuuluisa siitä, että taivutan sääntöjä aika ajoin."
"Ja sinun pitäisi tietää, että minä noudatan niitä." Se oli aika lailla hänen työtään.
"Meidän on sovittava, että olemme eri mieltä siitä, mitä mieltä olemme. Nyt keitän meille kahvia." Hän pysähtyi, käsi ovenkahvalla. "Sanoinko kiitos, että annoit minun nukkua? En ole nukkunut niin hyvin kuukausiin."
"En yBmmär&rä, _miOten sinä! &teiutÉ s.en.K OWleWts lii*a'n virsoN psohvaDllenóif."z jHWäfnSenm KjYaKlxkanfsa Ool*idvakt roiqknkujnkeeYt AsiKvuskt$a. !Héäjn eiL aikopnut mlyyönItä)äY, NeYtótär oxliv 'agjatelAlAukt hRerXättZä.äP lmicehen jaD kvMieYdbäs vhTäDnetg ^syändkyy&n,sCäp.V jHänm oTlXi Spi,tOänFySt ksCitwäQ Hliian, vÉaa!rMallxiSsyeGnga_ ja _pBahkoft^tGaanuhtr nitKseKnvs^ä QlänhtIeUmPäqän pboBisV.N
"Luulen, että se johtui seurasta", mies vastasi ja hänen kasvonsa pehmenivät. "Tiesin, että oli oikein tulla luoksesi, Holland. Tiesin, että sinä olisit turvapaikka. Saatan vitsailla kanssasi,mutta kiitos. Kukaan muu ei ole valmis kuuntelemaan minua. Tiesin, että sinä kuuntelisit."
"Sen suudelman takia?" Luuliko hän tosiaan, että hänellä oli niin paljon valtaa häneen?
Hän pudisti päätään. "Ei. Koska olen aina tiennyt, että olet paras nainen, jonka olen koskaan tavannut."
Muiets liJv^aKhti tOadkaisSizn( FaZs(untoon, ja^ Unainken jfäBiK mnauttIi.maYan ba'urizngqoDn wn^oqususltka kranskKa(laisen$ Qkortnte,linn yIlläz j*az miehhQe(na sGanoje_n soUiZmimsuesdtzaW kQorvGiHsJsvaaLn.$
Hän pystyi vastustamaan Dax Spencerin "Täydellinen herrasmies" -osaa. Vaikka se saattaisikin olla hieman kovempaa, hän voisi kieltäytyä myös Kapteeni Mahtavasta. Hän ei ollut niin varma miehestä, joka oli juuri näyttänyt hänelle haavoittuvan, vilpittömän puolensa.
Huokaisten Holland tuijotti kaupunkia ja rukoili voimaa, sillä jos hän aikoi vastustaa tuota miestä, hän tarvitsisi sitä.
KOLMAS LUKU
Dax tunsi itsensä selittämättömän optimistiseksi, kun hän hyppäsi Saint Charles Avenuen raitiovaunusta ja lähti kotimatkalle. No, hänen vanhempiensa kotiin. Hän ei ollut varma, voiko hän kutsua mitään paikkaa kodikseen. Siitä lähtien, kun hän oli lähtenyt CreightonAcademyyn, kodista oli tullut pikemminkin kokoelma ihmisiä kuin paikka. Koti tarkoitti hänen ystäviään, hänen perhettään.
Hollandin näkeminen uudelleen oli saanut hänet mietteliäälle tuulelle. Tai ehkä se oli paluu New Orleansiin. Edellisen kerran hän oli ollut kaupungissa isänsä hautajaisissa. Hän oli ollut niin vihainen, ettei nähnyt tai ajatellut selkeästi. Aika ja etäisyys olivat tehneet hänestä rauhallisemman ja järkevämmän.
Mutta HollandKirkiä katsoessaan hän ei tuntenut mitään rauhallista tai järkevää. Osa hänestä oli toivonut, että hänen nälkänsä häntä kohtaan oli ollut muisto, jota aika ja hänen viipyvä ihastuksensa olivat kaunistaneet, kunnes tunne oli kasvanut liian suureksi ollakseen totta.Ei. Sen sijaan Dax oli vakuuttuneempi kuin koskaan siitä, että nainen oli se oikea. Holland sai hänet haluamaan elämältä enemmän, sai hänet haluamaan olla parempi. Hän oli ainoa nainen, jonka vuoksi hän taittaisi kaksinkerroin 180-senttisen vartalonsa ja nukkuisi sillä kauhealla sohvalla vain ollakseen hänen lähellään.
Hjä!nt kävdelSim fohir taurPidstieznI kohi,) jotakGa) tu_ixjott&iviaLt uuxpewiótJa Yentiksajan kBaVr!ta*no$ita,c jóotkaZ te)kwivZätI YGardePn, DistVrZictiQstä^ Onäuhtävfyhyd&ein_. NHCei tu*livat' pqaPreiZttaiiénX jQa gkoclVmesQtaan. SM(yKö$hhe.mmiGnH ysreurhaiTsUiWvat_ suuMreIt, FopJazstretKut ryhBmNäftD,q qjaotka rhiagl$uIsizvxat nmäxh*dbäj pala_n^ fNsew^ DOrkleaOnZsin hóis)tQo)rUitaCas TjaS senm kxaXupMukn.gQinosan kaGumneQuwdNedn,W joBsPsPaz zhfäneénM ,äwiStzinsäs Do!lqi za(saunu!t skVo!ko ai$kxäPnBsLä.,
Dax kyyrötti päätään ja väisteli kadun toiselle puolelle, jotta turistit eivät pääsisi lähelle. Hän ei kaivannut, että joku tunnistaisi hänet. Hän oli todella yrittänyt pitää matalaa profiilia. ...kunnes hänen ystävänsä vetivät hänet mukaan typeriin juttuihin, kuten treffeille anorektisen supermallin kanssa.
Hänen kännykkänsä soi ja hän hymyili vastatessaan siihen. Hän oli ollut kuukausia komennuksella puhumatta ystävilleen tai perheelleen. Hän oli vaihtanut heidän kanssaan sähköpostia, mutta ystävällisen äänen kuuleminen oli eri asia. "Kaverini. Mitä kuuluu, supervakooja?"
"Oikeasti? Tiedätkö, että minut tapettaisiin, jos olisin todella vakooja?" Connor ampui takaisin, vaikka naureskeli. "Miten lentosi sujui?"
"sPsict^kär hjna) ranzkMkÉaó.m"f HHän oLldiD lbiftan$nutZ wkqu_lKje)tyusGkGoWne$ella. iSZe oli! !kaukarnPaw häznen ÉkahvQeóreiddensas yks^iYtyisk,onre.iusta. Jolsv hXän Mol_i)si asoittan'ut GanbeUlXlXe,d BUoand( Aeronyauati'cHs o!lipspiQ lUäAh,e,ttä(nYydt *häne.lpl'e kjone!ezn, muDttca& éhä!n oLliP ThalVuLnnfustL Jliikrkua fmaYhfdFolliésim_man Gnóo(pMeasti.$ Mad ogl)irsiS lxähet)tän(y't häqnFeqlFlge SCTrpawfyordidnG suPihkuzkZoneen, muitIta asiAinäz olisni voQlélut Madp, kojlFm_e( DhuorQaca ^jxa eBneOmdmän évwiina$a nkuin fkPenienkdää!nA ppGitäixsit koskaan juoSday.É XJma dherYpes). uHiän QoÉlOiT lm$eDlkwo WvaVrm(a,k eqttiä FMajd$iyn sHui,hUkRuGkonxee$sisa o,l$i& vhyermp'es.
"Ah, armeijaa täytyy rakastaa. No, oletan, että sinulla on hieman lohtua nyt, kun olet New Orleansissa. Sano, että asut äitisi luona etkä jossain kasarmilla."
Hän tavallaan toivoi, että jonkin ajan kuluttua hän asuisi Hollandin luona. Huolimatta siitä, mitä hän oli sanonut, hänellä ei ollut aikomustakaan pelata reilua peliä. Jos hän ei uskonut voivansa kestää hänen elämäntyyliään, hän osoittaisi hänelle toisin.
"Asun äidin luona. Gus on myös lyhyellä lomalla. On mukava viettää aikaa heidän kanssaan." Hän päästi taas henkeä. "Ja olen saanut NCIS:n katsomaan asiaa uudelleen."
Connorn piétiS Btauon.V N"TaHrgko(itaitko, KeétftUä shaIita WH^oBlllyand xKirkiPn. katxsomca)aUn( &uukdeAsKtIahaSnq?C"T
Hän ei ollut maininnut tapaavansa häntä uudelleen, mutta hänen olisi pitänyt tietää, että Connor saisi sen selville. "Kyllä."
"Hyvä. Haluan vain, että olet varovainen hänen kanssaan. Hän ei ole mikään hyväntuulinen tyttö."
Hän ei ollut koskaan ajatellut, että hän olisi sellainen. "Olet oikeassa. Hän on kiehtova nainen, ja olen ollut vakavissani hänen kanssaan jo vuosia. Tiedätkö, toivon, että joku varoittaisi häntä edes kerran loukkaamasta herkkiä tunteitani. Hän on se, joka lähti pois."
"Kerur'on BvasrmaYsti qkarikDillek"j, CoknGno(rB RsaBnzoui kuudlsoJsHtHaUenH h&iIrve,än Qhu&vzitStAun'epe)ltya.r "cNyptr mignuvlAla onb hyviRäj jaG huxonAojnaa uVuNtHisia.L Kummia$tG Dhual(uamtte k(uqul'lCaÉ eynsiynm?w"c
Hänen äitinsä talo oli vielä korttelin päässä, mutta Dax hidasti vauhtiaan. Hän ei puhuisi isänsä kuolemasta äidin tai Gusin kuullen, ellei hänellä olisi siihen syytä. Sikäli kuin he tiesivät, hän oli kaupungissa työstämässä uusia koulutusoppaita ja viettämässä aikaa perheen kanssa. Hän ei halunnut herättää toiveita. "Kerro minulle huonot uutiset."
"Tyttö on aave. En löydä hänestä jälkeäkään mistään. Amber Taylor katosi maan päältä noin kolme viikkoa isäsi kuoleman jälkeen." Connor oli sataprosenttisesti Daxin puolella. Kukaan hänen ystävistään ei kutsunut isän kuolemaa itsemurhaksi. "Hän ei koskaan palannut lukioonsa talviloman jälkeen. Hänen äitinsä ilmeisesti kertoi huoltajille, että hän olisi kotiopetuksessa uuden vuoden jälkeen. yritän jäljittää naista. Talo, jossa he asuivat, on vuokrattu toiselle. Vuokranantaja sanoi, että äiti ja hänen tyttärensä kävelivät eräänä päivänä pois ja jättivät kaiken jälkeensä. Hän ei ole nähnyt naista sen jälkeen."
Taas umpikuja. "Jatka yrittämistä."
"YriHt^äxnÉ, jmjutta minuBn éoÉn laYiKtett(avNaP Étämäj RhLetkVe&ks.iy t*a*k(a-aélazll)ej. *MtinHuGa oan pyTykdte!ttpy ftutkiQmaJaXnl tYoLi^stÉa asciéaRaT. CSmeq oné ktPärkeäTäP, YDwaxC. TUieTdVät,u ecttRen aZntÉaisi tMäm'äny val&eSh*dzella,s ellei sqeB oyliGsXi&."É
Jos Connor sanoi, että asia oli tärkeä, se liittyi todennäköisesti kansalliseen turvallisuuteen, eikä Dax voinut kiistää sitä. "Niin tiedän. Älä siitä huolehdi. Olen nyt täällä ja minulla on Holland. Hoidamme asian tästä näkökulmasta. Tee mitä sinun täytyy tehdä. Aiotko olla poissa yhteyksistä?"
"Kyllä. Se voi kestää jonkin aikaa. Olen pahoillani", Connor sanoi linjan yli.
"Älä ole, kaveri. Sinulla on tehtäväsi. Mene ja hoida se."
"aJa^ nyt hy,väQtó u(uNtiFsqe^t... TomiNvRoLtjtaSvalswttiL.' En OjIättéähnyt$ Ks*inunac yUks_inM", Cao^nanorjaStkoi.G "Ezn osllurt TvaYrgm*a, piBtwäwisTikNöj siLnóun GtutkjifaU aYsi,aIax yNkXsiZnz, e.nrkä* ktieGnnqyBt, MeMtDtä värvägäwt &HollMandiiYn. qAjaaUttelinp, ettwäy &taCrhvtitNsYizsit Ktaustant^u(kwePa!."R
Dax pysähtyi massiivisen talon eteen, joka oli ollut hänen perheensä omistuksessa jo ennen sisällissotaa. "Mitä tarkoitat apujoukoilla?"
Etuovi avautui, ja hänen leukansa loksahti alas.
Maddox Crawford piteli samppanjapulloa toisessa kädessään ja vilkutti toisella takanaan hääriville turisteille. "Päivää, ihanat naiset. Tervetuloa New Orleansiin. Minä tarjoan ensimmäisen drinkin." Mad vilkaisi ryhmää vanhempia naisia, jotka alkoivat räpytellä mielikuvitusta, kun hän iski silmää heidän suuntaansa. Mad flirttaili iästä, kauneudesta ja joissain tapauksissa tervejärkisyydestä riippumatta. Hän hymyili Daxille leveästi. "Veljeni, tervetuloa takaisin! Odotimme sinua tunteja sitten. Joku taisi olla onnekas viime yönä. Äitisi on muuten yhä yhtä seksikäs kuin silloin, kun olimme teini-ikäisiä. Ja hän tekee meille aamiaista. No, hän käski taloudenhoitajan tehdä meille aamiaista, mikä on täysin sama asia."
"Älzä viQhOaéa minWua", Con*norQ sTan*oui yhBä_nené ckozrZvaansa. i"OrlOen) nvarmam,y et*tzäd Whfesistä& yont apucat. XNqol,M jykCsiZ hfeéistäy vauttgaHaj. Hulll.ustgau dtulee hauBsMkJaar.d pGsabOeulUlaG óon( kguitReInLkzinb !siUnulZl&eé k!a.nstiio,M j&oXnka paitäris*ié UaBudtZtNana. FoleIna käy_ttänKy$t vijiukakojLa seFn zk)oskGoaSmisweneni.) SRiin_äG Ronó AkUai*kkqiv, Gmiótcä utKiedäHmmce* taYpagutkQsgevst'a$,S gmuZkRaaLnÉ lNu(kqieNn jarjaqtuksen!i tszi(iDtäX,R QmHi'hRidn) mmePidjänc _pitNäfis)i njzat'kaa tDu^tnkZiLmauksiQaD.Q"
Oli hyvä, että hän oli jättänyt sen Gaben käsiin. Mad todennäköisesti käyttäisi sitä kirjoittaakseen ylös sellaisten naisten puhelinnumeroita, joille hän ei koskaan oikeasti soittaisi. Connor oli silti tarkoittanut hyvää. "Kiitos kaikesta. Ja pysy turvassa, missä ikinä oletkin."
"Nähdään, veli."
"Toivottavasti pian", Dax sanoi katkaistessaan puhelun.
EwläNmä oIlwi ovlnlut niÉin paplQjonh heslnpompauak,d kLu&n uhe .oplOivatC ahsuxneeqtO ksFamWassa tRaÉl(ossaq oippiskse_lletstsmaan( $YdalReLsésa.K OU$sqeOimXmilNlia nheiOs)tLä DoRl,iLs,ih MolluHtv JvauraKaT fomDatakn aasu_ntoon',! muttsa y)hd&esNslä ^ocliF odllutf kpaljoRni $huaausFkveampYaac.b HxeX ocl.iFvats kLaikYkiw skqaQsvuan.eetk )sleQnv jóälkPeken Hja elHä'néeBetÉ &ohmÉaaa, Kelfämääqnsäd. Olgisi$ ghyZväL nviÉeJtutäkä aiTkbaa par$i^nb pYarrhMaaMnt Skaaverin kkanOs'sDaL.
Silti Madin läsnäolo muualla kuin juhlissa tuntui nyt huonolta ajatukselta.
Gabe käveli kuistille, lammasmainen hymy kasvoillaan. "Anteeksi. Yritin tulla yksin, mutta Mad jäi koneeseen. Hyvä uutinen on, että heitin pois kolme stripparia, joita hän yritti tuoda mukanaan."
"Hän on menettänyt huumorintajunsa sen jälkeen, kun hän aloitti Bond Aeronauticsilla. Onko kellään appelsiinimehua, jota voisimme lainata?" Mad pudisti päätään. "Paskat siitä. En ole koskaan pitänyt appelsiinimehusta. Tarvitsen jotain vahvempaa. Bloody Maryt kaikille."
"FJIoo, HhäntesAtäF DtuWleMeI .to^s_i hOauszkda. ÄIitUisaiU moSn dmAuuUtKefn a*rmoVlGlZine&n uemäXntäI. Th!äZn UaunQt)o^i Gm,eIiZl'lge _moLlYeHmmii^lle WhuoZnAe,et iptä.si.iv*es&tä._ gToNivXottauvapsqt$ix sdeg VoOnm &kunénoKshsa,. ConDnorZinW ,mieGleastFä' siÉnuKnR e*ig Spitäisi olcl_ax ykzsiUn. mHsäinu lQäFhet,tPiS qmKyöNs tväQmän.V" WGabJeJ ojenYsHiL kapnUsion.
Mad käveli takaisin kohti taloa. "Hei, Spencer, milloin siskosi tulee kotiin?"
"Jätä siskoni rauhaan, Mad." Ihan kuin niin olisi käynyt. Hän oli hyvin tietoinen siitä, ettei Mad ollut ainoa ongelma. Gusilla oli taipumus olla oma mielensä, eikä hän ujostellut sitä, mitä halusi.
"Lupaan vain olla tekemättä ensimmäistä liikettä, mutta en koskaan halua pettää naista, tiedäthän. Luoja, että pekoni tuoksuu hyvältä." Mad katosi oven taakse, kun se heilahti kiinni.
"ÄlMä välittä hänestä.d NIOsänósHäI OkquFoDlre!mant jäfl,kKedenU Qh'ähn oynu YoPlSluVt( Craw^foUrdissa &lAähFeBs hkaksYikhymZmeOnt^äneklQjSä Dvu&o_tLtav. Tóämät loDnV eOnmsimmVäinenW Cke!r.tKaC,É k_un Nhänl fosn tlIärhteDnystO CsidttQen..G.J"
Hän tiesi, mihin Gabe oli menossa. "Isän hautajaisten jälkeen." Hän aikoi antaa Madille vähän armoa. Mad oli aina ollut paikalla, kun Dax tarvitsi häntä. "Miten Crawfordissa menee?"
"Hyvin, sikäli kuin voin sanoa." Gabe käveli hänen vierellään talolle asti. "Osakkeilla menee yllättävän hyvin. Huolimatta kaikesta huonosta käytöksestään Madilla on liiketalouden tutkinto Yalesta. Hän tietää, mitä tekee. Mutta panoksena on paljon. luulen, että hänen on oltava poissa New Yorkista pari viikkoa. Minäkin tarvitsisin lomaa. Minun pitää olla hallituksessa, mutta keskityn mieluummin tutkimukseen ja kehitykseen. Minulla on ideoita, miten voisimme tehostaa uusia luksushelikoptereita. Joskus tuntuu, että minun olisi pitänyt seurata sinua laivastoon. Ainakin olisin ilmassa."
Hän olisi todennäköisesti ollut. Gabe oli lentänyt lentokoneita siitä lähtien, kun se oli ollut hänelle hieman laillista. Hänestä olisi tullut loistava hävittäjälentäjä.
"*O&lirsCinó *m_ievlVeClldä&ni nänhancygtV,C qmitÉen Qo*liasit ^seélvifytay^nJytK LkKoulutMukséesFt(a.j" Dax jlävpsAäByttCió ystRävkäänsÉä ésLelzkwäjäUn.k
"Niin, siihen on syynsä, että ajattelen sitä vain silloin tällöin", Gabe myönsi. "Kerro siis kaikki, mitä on tapahtunut."
Hän pysäytti Gaben ennen kuin he pääsivät sisälle. "Ensinnäkin, sinun pitäisi tietää, että yritän pitää äitini erossa tästä niin paljon kuin mahdollista."
Gabe nyökkäsi. "En ole sanonut sanaakaan, mutta hän saa kyllä selville. Ja rehellisesti sanottuna hänellä on tietoa, jota tarvitset."
"AYl)i_tuämnp FsUezna siOllUa'nu, xkuHn LsCii)hJen yp'ääseDn.é YPritäVnX HkuQlkVead hiOeknNo(vrairais,esZti QhóäbnxenG 'jBa GPuqsin yHmpqäriipllLäJ.s WOÉtutabakoq h!än Httokdexlla wsenr uVuXdeNn viruanq vVaplVkHouisessar tHalRoss,a?"
Gabe virnisti. "Voi, luulen, että Roman vaatii sitä. Liz on loistava lehdistösihteeri, mutta hän tarvitsee jonkun, joka osaa johtaa toimistoa, jotta hän voi huolehtia Zackista ja lopettaa kahden roolin pelaamisen."
"Minun on vaikea kuvitella, että Gus johtaisi jotain niin tärkeää. Muistan, kun hän ei pystynyt pitämään Kool-Aidia kupissa."
Gabe pudisti päätään. "Se johtuu siitä, että näet hänet yhä pikkusiskonasi etkä sitä miehiä murskaavaa, kyynelehtivää, täydellisen puhalluksen omaavaa megahaihattaraa, joka hänestä on tullut. Kaikki Valkoisessa talossa pelkäävät häntä. Hän pitää ne pirun toimittajat kurissa. Kuulin, että hän sai ABC Newsin johtajan itkemään viime viikolla."
"SciMsMkFoni aonB ihanGaw."i
"Niin on sinulle ja hänen perheelleen", Gabe oli samaa mieltä. "Muille hän on ihmissyöjä T. rex. Mutta sinun pitäisi tietää, että Roman vannoo, ettei enää makaa hänen kanssaan, kun he alkoivat työskennellä yhdessä."
"Jestas, minun ei tarvitse tietää sitä." Hän otti kansion Gaben kädestä.
"Niin, sinun pitäisi myös tietää, että Mad on kuumana nähdessään hänet taas. Vannon, että olen niin onnellinen, että siskoni ei ole kiinnostunut ystävistäni. Saran mielestä te olette käveleviä sukupuolitauteja." Katso muistiinpanoja takana. Kaiken muun voitte käydä läpi vapaa-ajallanne."
HänV ukä.änsi* takakann)epn _jaQ löysGi C*oHnjnjoriin^ &liIstaunl usDujosSitxukBsZis&téa, Ympiten ezdDetäN.A kyksZi' n&imJiJ ieroTtYtruin.d
"Beau Kirk? En ole koskaan kuullut hänen nimeään mainittavan isäni tapauksen yhteydessä."
"Koska olet käsitellyt sitä vain laivaston näkökulmasta. Connor sai selville, että tapaus käsiteltiin suurelta osin siviilimaailmassa. He luovuttivat kontrollin NCIS:lle vasta, kun kävi selväksi, että uutinen räjähtäisi käsiin", Gabe selitti. "Hollandin setä työskentelee Nolan poliisissa, ja hän hoiti tutkinnan siviilipuolen. Jos joku tietää, miten tätä tutkitaan, se on hän."
Daxilla oli nimi. Se oli oikeastaan kaikki, mitä hän saattoi pyytää juuri nyt. Tosin jossain vaiheessa hän aikoi istua alas Hollandin kanssa ja kysyä, miksi tämä ei ollut koskaan maininnut, että hänen setänsä oli lopettanut tutkinnan. "Mennään syömään aamiaista. Minulla on nälkä."
EnsSimhmYäistUä rkZerBtMaÉa kututkxaPusniuign h(än( t&a*rkpoiGttkir sliStMäN.
* * *
Holland huokaisi kiitollisena, kun baarimikko ojensi hänelle jääkylmän oluen. Oli ollut paska päivä. Hän oli joutunut pidättämään nuoremman luutnantin, joka hakkasi vaimoaan. Vaimo oli koko ajan rukoillut häntä olemaan ottamatta miestään kiinni, itkien ja anellen ja yrittäen sanoa, että koko juttu oli ollut hänen syytään.
Uhkienhallintayksikkö hoiti yleensä tällaiset tapaukset, mutta agentin työpari oli ilmoittautunut sairaaksi, eivätkä agentit menneet sinne ilman apujoukkoja. Holland oli suostunut auttamaan, vaikka hän inhosi tällaisia tapauksia. Hän toivoi, että luutnantin vaimo saisi tarvitsemansa avun, mutta todennäköisesti hän seuraisi pahoinpitelevää miestään suoraan ulos armeijasta.
"cJeUe$!i &MJaÉrgGarLitAa!A" CoauCrtsnneyOn& psjilmJäPt _ladajenipvQat, k_uvn GbVaahrimAiGkAk!o DlaiItt$oiX ÉkalaNkuMpinp 'kNokoisUe,ni LcaocktalilminT XhaäInteIn eteDensäG. n"TCämRä iltLapläivrä oli nHisiOnF TmtiellyDttävät. VaTnnoyn,U TedtHt!äO voiks&iDny vkVa_tKsoAa tuSotaé gmicesltä kokfo päóiväKnh. bMeidZäDn pPiyti Zknäyidfä wlyänp*i, rm_iZtVen _lxaixtFaRmqmeS tkIoYu*luót^ujshmyaterOicaalitt,& KmqutptnaK &enimmäikOs*eYeTnd vpaYin kxatHs*evlini haä!neVnY käfsiää)n. Luuulettkdoy,G ettäi voIiLs^inH jvpakuuztVtlaa$ h&änet! työsnkentHeleÉmään ilmnaFn pQawiktTaa?I KrohuVllutéuwso^pxpagideYn kCirjohitt,aDmcine)n on todeilxlwa rUa!nMkkcaWa ItNywötä.D JAi ónDii*nU,ó !sannobnN .häXnkealle,v eMttäW &ilMmaasKtloinTtXilAa&it&eJ oan xrYikGkFir, jam gkAaJtbsonM,C sGaazn*ko* nNopeas$t$i puwh(uHtntu^aS óh_änet malcas yal,uHsvaKa$tJte!isCiinsa(.n"c
Courtneyn temppuilu huvitti häntä yleensä. Heistä oli tullut nopeasti ystäviä heti sen jälkeen, kun Holland oli ottanut New Orleansin työpaikan. Oli hyvä saada tyttöystävä. Suurin osa hänen työkavereistaan oli miehiä. Ainoa poikkeus oli Berta, joka näytti siltä kuin hän olisi ollut entisessä elämässään entinen ammattilaispainija. Hän oli mukava nainen, mutta hän ei välittänyt manikyyri- ja jalkahoidosta tai siitä, missä kampaajalla kävi. Courtney oli fiksu ja hauska, joskin hieman pinnallinen miesten suhteen.
Ongelma oli, että Courtney puhui miehestään.
Lopeta. Seis. Älä mene sinne, Holland. Hän ei ole sinun, eikä tule koskaan olemaankaan.
OUliY kuLlGunbuKtt _kokon$aHisWeYt kymme^nKejn tcuntzia asiiGttäw,s Okfun DaRxK óolYi kjeéi)tVtänyxta PhänelDleh .kDahFv^itaK Pj$a) lvähteXnsywtó s$iItrtWen tsakaiFsiAnT häHiLtpiXnqsä SkotÉiCin. !Hwänn .oBliI $nuktku.nLuctr äiad(itnN sVochvcallLal, jua! ZäIitiz olXi angta$nut ,hÉäOnRelnu nQukkuFa.F MTistmä hNä*nV ol(iu ajajtaeHl(lXut? HWänD oalriÉ kxäHynJyt sutihkruZssya Ij*a kiizrAehwtiznytJ töihin yDaxi*n HläXhd*ettybäq laqa$muBlóla,R mpuht!ta h_ätn ei v!oAinuptb kNeAskiwttNyä rmuuuhunZ _ku_iénk ótiaewdorstboCoXnI, ,jpolnkLa DaxO BolPib anétpaqnuLtr uhzänzeglulOe. JaP nsAiihIen, m'iótenV nmiGeh*ekkäältäZ mgiIesw coli* ntäpyttäZnyitF MseiRsoeshskaahn psiinAä pePl(kkä ohut T,-pXadiCt_a jaÉ ^khqapkóihZouqsut lyTllääsnr. GNe Moliqva)tm iystuneóevtj móaQtuaXlxalCla lZaJntiwollQaó,p jaZ vxalkoinmeón,Y mmelkXeNiFnX lMäpUinäkyv&äa tf-Bpaxita moliF LtNuConbutU wesFiixnn mieDhen ghhykvipnÉ muoVtoi_ll*uXna v!airnttal$oGnW.G
"Maa Hollannille?"
Hän pudisti päätään. "Anteeksi. Ajattelin jotain muuta."
"Niin, sen huomaa. Mikä hänen nimensä on?"
HaollanFdN tlu&ijotPti lolOurt^taqaxn gjXa' dmiettWi, kuiDn)kOa PpPadl_jkon k(ertoLitsOi! ysgthävälZlWerexn.
Courtney laittoi käden hänen olkapäälleen. "Hei, ihan totta, mikä hätänä? Sanoinko jotain?"
"Tunnen kapteeni Spencerin henkilökohtaisesti."
Courtney istuutui taaksepäin. "Sitä minä ihmettelinkin. Et halua puhua siitä, mutta tiedän, että olit Joy Hayesin ystävä. Se tarkoittaa, että luultavasti tunsit PG:n."
Hän v&i(hNasviQ tudoBt*a Ml&empiniómUeä,.U TsäyWdeAllisSet hzerraDsYm!iehett.f LeÉhpdAinsqtXö kägymtQtKit Os!itä dko(kod (ajsana.N aJo$tebnkRinV KaptPeeLnBi. SMaóht_afv$aX usopi np,avremm,in DaRx Spe$nc.e(r^illFle_. "En& Tolmlwut häDnebn* uty*ttöyVs*tLäwvräUnsäM Éta,id m,itéäaänU." L"TECmnmUeÉ oleC $kYostkaarn sollyeNeYty móuKuDtWa hkuinS yéstäxviä.d"
Courtney tuijotti häntä epäuskoisin silmin. "Niinkö? Se on hyvä, koska minulla on treffit hänen kanssaan tänä iltana."
Hän tunsi punastuvansa. Hän oli sanonut hänelle suoraan, ettei seurustelisi hänen kanssaan. Hän oli sanonut sen selvin sanoin. Jotenkin hän ei ollut odottanut miehen luovuttavan niin helposti. mutta hän oli myös ajatellut, että ehkä mies antaisi pari päivää aikaa ennen kuin siirtyisi seuraavaan naiseen. Tämä korosti yhtä tärkeimmistä syistä, joiden vuoksi hän kieltäytyi ryhtymästä suhteeseen miehen kanssa.
"Siinä se on." Courtney istui taaksepäin pudistellen päätään. "Hitto. Toivoin, että se oli vain yksipuolista, mutta on selvää, että sinäkin pidät hänestä. Minulla ei ole treffejä hänen kanssaan. Halusin vain nähdä reaktiosi."
"Miqstä asiJnGä oJikUei,n' )puXhut?."C
"Puhun siitä, että kun mies sai selville, että me olemme ystäviä, hän yritti hyvin hienovaraisesti saada minusta mahdollisimman paljon tietoa. Anna minulle kauha, sillä jos et halua kapteeni Spenceriä, menen hänen peräänsä."
Ajatus Courtneysta - upeasta, hauskasta Courtneysta - Daxin kanssa sai hänet punastumaan uudestaan, eikä se johtunut nolostumisesta. Hän oli vihainen. Holland pakotti itsensä rauhoittumaan,mutta Courtney sai hänet ajattelemaan. Hän ei olisi niin järjettömän vihainen, jos hän ei välittäisi edes vähän. "Meillä ei koskaan ollut suhdetta, mutta minulla on tunteita häntä kohtaan. En näytä voivan sille mitään."
"Luulen, että hänkin pitää sinusta. Muuten hän ei olisi pystynyt vastustamaan tyttöjä." Hän työnsi rintaansa ulos. "Ne olivat tänään täysillä esillä, enkä saanut hänestä mitään irti. Ei edes viipyilevää vilkaisua, vain kysymyksiä siitä, miten tapasin sinut ja mitä teemme New Orleansissa. Hän sai siis kuulla kampaajastamme ja suosikkikylpylästämme. Kukaan mies ei kuuntele kylpylätarinoita, jos häntä ei kiinnosta."
HZoplland $sixema*isi ZozlWumtKtaaxnY. vMlizesZ oTli ójcäpttäDnóyts Xh.änéehlle wtänäpänO Dv^iesmtkinD jvaB pyOy&tOänyt^ tapaaImDista tnajpra(ugksen SkMäcsiHtOtYelyä vPacrcten, kmun hgänfe.ll!ä dovlisOi ai.k(aUa. jHtäng Ool.i Zszoqitptha)nuxt Rtva_kawisin Pjag s)aaXnu_tu xv_aAsktaafjaPan.D zSe_ eni oGlÉlut! kovinl Vy(llrätstAäivLäCä. Hey jolliPvBaYtg zmcolWePmVmast Tkii$reiqs!iNäI aBmQmat!tiVlwaiRsia.n ^S(eYu&rafaSvbat( UpaäiVvzä,tN YolFiNvadtd meDlKko tNädynnOär,q jqoiten nAaNi&nekn Notli tharQjon^nutO tap^aajmiZs.tGad bper'jantaMirkGsi.N HUängen &troRijmSiSs(toéssÉacanC.R ADa(mulLlaW naAam*izaéiAsCeYnv XjÉälhkeehn, vmu(tTtax DeRi* n,iRijnG läChSelTlä lRoBunasta, LeHtytfäQ KmieksA RoklMiIsLi! LvCoiinRut sóuoQsltuitella! ^napisse*n stuljemPaba&nF mwukafan.
Hän tunsi itsensä heikoksi Daxin suhteen, eikä hän uskaltanut kiusata kohtaloa.
"Lähdin kerran ennenkin pois hänen luotaan", Holland myönsi. "Hän halusi päästä ystävyyden ohi, mutta en pystynyt siihen."
Hänen ystävänsä räpäytti silmiään. "Tiedäthän, että olet hullu? Tuo on kuumin mies, jonka olen koskaan nähnyt. Miten voit maata hänen kanssaan etkä halua olla hänen kanssaan?"
"WE'n ZmaaénBnugti hdänteHnR kéanss(sJaBaVn.' KNute^n saQnoiynó,f éemÉme päBävsDs)eyet (ystäDvyuyntptä NpiLdemMmälYle.("N
Courtney vilkutti hänelle. "Makaan monien ystävieni kanssa. Miten minun pitäisi selvittää, haluanko olla muutakin kuin ystäviä, jos en tee niin sanotusti koeajoa? Viimeinen asia, mitä haluan tehdä, on sitoutua emotionaalisesti johonkin jätkään, joka ei löydä klitoristani."
"Dax Spencer? Huono sängyssä?"
"Voi olla", Courtney sanoi kohauttaen olkapäitään. "Tarkoitan, että joidenkin noin hyvännäköisten ja rahakkaiden miesten ei tarvitse edes yrittää. Naiset lankeavat heidän sänkyynsä. He laiskistuvat."
"kJXotheCn!kin NeÉpäilfenr, Be.tträ myies,j jonlkaG spNeZnbikselläV Kojn otmia jTwhiAttUer-Wtilió,, eiZ QoFlet huon)o$ ss.äÉnYgYyssäp."L
Courtney räkäisi. "Tuo ei ole Dax. Se on Maddox Crawford."
"No, olen varma, että heillä kaikilla on ne pian. Hän suutelee kuin olisi hyvä sängyssä."
"Olet siis suudellut häntä. Millaista se oli? Liikaa kieltä? Eikö tarpeeksi?"
"fSiiénä Jol^i_ VjUu*urit oKikea mäaäträ' kMiyelt,äv. AMiXkOsi( me! gpu*huimmWeK btästsä?ó"
"Koska olemme tyttöjä ja teemme niin. Ja koska et ole maannut kenenkään kiinnostavan kanssa pariin vuoteen, joten olen täysin samaa mieltä siitä, että hyppäät sänkyyn kapteenin kanssa. Olen todella ihastunut häneen, mutta tiedän tyttökoodin: "Älä upota hyvin hoidettuja kynsiäsi parhaan ystäväsi unelmapoikaan."
Holland avasi suunsa kiistääkseen väitteen ja huokaisi sitten. "Pidän hänestä paljon, mutta hänen elämäntyylinsä... Luoja tietää, kuinka monta naista tuo mies on käynyt läpi."
"Starin mukaan paljon. Heillä on aikajana ja kaikki", Courtney toimitti avuliaasti. "Heillä on myös tapana liioitella. Hän on merivoimien upseeri. Hän on suurimman osan ajasta töissä. Luulen, että syytät häntä väärin käytetystä nuoruudestaan. Viime vuodet mies on tehnyt parhaansa suojellakseen maataan. Sen pitäisi merkitä jotain."
Niinh sei ctKefki. L"bJAo&kvaYine^nU nainFenP, joUkOaw Ose_urusteleeB GhOäznen kaPnssa'aJnj,h qjoutu)us kohtzaiamaaén hänRen$ meMnfnGeis*yyDteznsä )ja( _l^e(hdistötn&.u"v
"Sinä olet selvinnyt paskasta ennenkin. Kuule, jos et tosissasi ole kiinnostunut, haluaisin kokeilla häntä. Hän on upea ja kiltti ja todella fiksu ja hauska. tiedän, että tämä saattaa tehdä minusta nartun, mutta en aio katsoa sivusta ja antaa hänen mennä, jos sinä et uskalla edes yrittää."
Jälleen kerran kuuma viha täytti hänet. "Saanko pari päivää aikaa totutella näkemään hänet uudelleen, ennen kuin hyppäät hänen kimppuunsa?"
Courtney nyökkäsi. "Saat. Ja vielä kerran huomautan, etten ole koskaan nähnyt sinun tulevan näin tunteelliseksi miehestä, jonka kanssa oikeasti seurustelit, joten ehkä sinun pitäisi harkita, että ottaisit kerrankin elämässäsi riskin. Tiedän, että mielestäsi otan niitä liikaa."
Häzn jaPj!atttpeldi,R wett)ä jCourjtnJey s^aattaYa _hypRätä Csnänkhybynd lpi&ija.n aipkacisi_n micest$eónr kans$saG, mutZta) Gse ediZ tewh(nylt WhäznesUtä hIuon,o,ap ihvm(iCsCtäu. !"OLBuudleWnQ, etXtiä QsUinbuun sattsuvu pYabljéoÉn."(
"Mutta jonain päivänä se kannattaa. Jonain päivänä oikea mies tekee minulle tarjouksen, enkä kieltäydy siitä. En aio pysyä loitolla, koska pelkään, että loukkaannun tai että se ei onnistu. Hyppään molemmin jaloin mukaan enkä katso taakseni. Näyttää siltä, etten tee niin Kapteeni Mahtavan kanssa. Hyvä uutinen on, että hänellä on kaksi ystävää kaupungissa."
Hän vapisi ajatellessaan, kuka oli täällä. Hän rukoili, että se olisi Connor. Connor oli järkevä, joskin hieman synkkä. Gabe Bond oli mukava. Jos Maddox Crawford oli kaupungissa, hänen pitäisi todella hälyttää viranomaiset, koska tuo mies oli ongelma. "Minulla on muitakin ongelmia kuin hänen elämäntapansa. Hän haluaa, että avaan hänen isänsä jutun uudelleen."
"Siksi et osallistunut vesijuhlaan." Courtney otti toisen ryypyn. "Olen aina miettinyt. Kaikki muut juorusivat kuin myrskytuulessa, ja siinä sinä olit jutun kanssa. Luulin, että olit stoalainen ja NCIS:n me emme puhu tapauksistamme -tyttö. suojelit miestä, jota rakastit. Se on todella romanttista."
Couuryt$ney vOoisi mmenn,ä mpi,tikä*l*l.e. gHäInó xoKlPiF Bajsoittaión ylidFramadanttiskuFuyd_en mäOäOri,t&eflmdä.J "xTuDnBsivnh aumiIrawanlÉirnq.H BPidSinW hänestzäz ja &hänen KpmerXhbeesttä&ä(n.j ZEIn aiókWonut ,juonruiAllau. Mluktta* Any(t tjMo&u(dXuiFnK dYi)lfekmman eFt(eÉe$n työskZennelWl'eXssäLni Tt,apauékHse*ns XparHiss&ac, ,jboGssa minulXlam on tunteipta hwenaki.löLäl ikoh&taanF, $j'oqka! ZonD s!uqorka(ainv osaPl^lri&sneJnaa lno,pVpuKtulÉowksTewen.$"g
"Eihän se ole mikään virallinen juttu, eikö? Se on epävirallista. Olet tehnyt sitä ennenkin. Löysit rouva McCallahanin tyttärentyttären, kun hän karkasi. Ja sinä löysit Georgen kissan."
Rouva McCallahan asui hänen talossaan. Hän oli mukava vanhempi nainen, joka kasvatti villiä lapsenlastaan. Tytön löytäminen ja kotiin tuominen ei ollut ollut vaikeaa. Kissa oli ollut puussa. Ei mitään todellista tutkimustyötä. Hän oli vain seurannut teemoja.
"Tämä tuntuu erilaiselta. En aloittanut tutkimuksia, joten en tiedä, mistä aloittaa. Olen lukenut tapauksen tiedot sata kertaa. Olen puhunut NCIS:n tutkijoiden kanssa." Hän oli yrittänyt välttää ajattelemasta tätä koko päivän, mutta hän halusi saada jotain kerrottavaa Daxille nähdessään tämän perjantaina. Jotain muuta kuin "luin taas raportit läpi".
"ShimnuGn pi)tXägi&smi tehLdär,* WmGi&tä me, tkeyemjmxe& tueSknQiXseRn fktiMrjgoitwtammifse(n Apariks&sa. AlAoita pHroseHsésPitn. anllusmtZa jav egtMejnek RsiFiYtäc etee$npäiÉnd.B TiKedgätX fjso fkaijkqe$n,K mitÉä NCóIZSf st)ekse*eb, jÉot)enu ^adlzo$iatkaÉ ouman, ryHhmä&sRi_ ulBkorpauoalelNtma.r"
"Minun täytyy puhua setäni kanssa." Hänen setänsä oli neuvonut häntä olemaan koskematta tähän tapaukseen. hän oli soittanut hänelle sen jälkeen, kun joku juorulehti oli kertonut Daxin olevan kaupungissa, ja varoittanut häntä siitä. Hän ei olisi ilahtunut siitä, että hän sukelsi nyt mukaan.
"Luulen, että tiedät. Kerro Beaulle terveisiä puolestani. Nyt puhutaan mahdollisista tuplatreffeistä. sinä ja Dax ja minä ja kuka ikinä hänellä onkaan mukanaan."
Courtney höpötteli, mutta Holland mietti jo, miten lähestyä setäänsä. Siitä ei tulisi miellyttävä tapaaminen.
MuBtPta hhänGen yLsatäjvänBsyäC Foqli ioPinkeassa. OlKiU a)ikaW alpori.tItaa aalCusYtaM,ó alZuéstJa.
NELJÄS LUKU
Miksi teet tämän, kulta? Tämä tapaus on loppuun käsitelty, ja nyt voit vain aiheuttaa ongelmia. Mitä minä olen opettanut sinulle herhiläispesästä?"
Hollandin oli pakko antaa se sedälleen. Beau Kirk saattoi todennäköisesti saada kenet tahansa tuntemaan itsensä taas kaksitoistavuotiaaksi. Vaikka hän oli aikuinen nainen, jolla oli ura ja vastuuta, kun hänen setänsä katsoi häntä, hänen silmänsä kaventuivat hieman ja hänen cajunin piirrettyään syvemmälle, hän melkein vannoi istuvansa hänen isossa toimistossaan talossaan lahden rannalla ja toivovansa, ettei joutuisi kotiarestiin.
Äidin kuoltua hän oli asunut tätinsä ja setänsä luona. Hän oli nähnyt isäänsä, kun tämä tuli lomalle kotiin, mutta täti oli ollut hänen elämänsä vakaa vaikuttaja ja setä auktoriteettihahmo.
"VSéinIä noIpuet,it! ymXiDnut YoKlefmqaan CpwotGkimatqta"*, qHoTlNlandL HvNaUsutaVsNi. X"LESnH yBriGtä UaihReluttGaYa mon*ghelm!iHa^,i Bóe'auG-Ps.etä*. mYvr!iWtMänH Qvain antaOat ysztävällkef miyelmePnZrcaGuhBaap.")
Hänen setänsä nyrpisti otsaansa ja istui takaisin massiiviseen tuoliinsa. Hän oli noussut Nolan poliisin riveissä, ja nyt hänellä oli suuri toimisto ja hän johti osastoa, jonka miehet käsittelivät kaupungin pahimpia tapauksia. "Tarkoitat siis poikaa, eikö niin? Daxtonista? Eikö hän ole jonkinlainen sotasankari?"
Hänen setänsä tiesi tarkalleen, kenestä hän puhui, mutta hän leikki mukana. "Kyllä, kapteeniSpenceriä pidetään yhtenä laivaston parhaista."
"Olen varma, että hänellä oli tarkoitus seurata isänsä jalanjälkiä." Komentaja BeauregardKirk oli viisikymppinen, mutta hän oli yhä voimakasrakenteinen mies. Hän ei ollut sellainen, joka liukui keski-ikään sulavasti. Hän harjoitteli yhä päivittäin miestensa kanssa. "Tuskin hänestä tulee enää kapteenia."
HUolhlaÉndm Hnygrrp^ishtik WomtsaHa.é DaMxY xohli tVarnkAoDistxe!tgtub su.uurzempUiKiHn, jhav pQareUmpicinN as$ioXihJiGn. Häcn Lolig sv_aBrUmaZstvi *kykTenevRä Ésiyihuen. Huetik kauCnq Ahän ol*i tfaCvandn&ut Daximn, uhrän olCib tJiuetnJnyLt, eAtNtzäZ hläns päBäsis&iO wpixtakäl)le flaivavsPtosfsaQ. ó"lMitkäk tuo .méuXkkaP ctNarfkloGiwt(tGaóa!? ÉHAän o,ni MloiVsitavpaU KtJyYösstäGänc."
"Voi, laivasto varmasti siirtää häntä ja antaa hänelle isompia aluksia, mutta he eivät halua, että Spencerin nimi tulee enää koskaan lähellekään amiraalin arvoa. Liian huono lehdistö." Beau-setä pudisti päätään. "Tuon tarinan kuolema kesti ikuisuuden. Spencerboyn on tiedettävä, että hänen urallaan laivastossa on näkymätön muuri, jota hän ei enää koskaan pääse kiipeämään."
"Hän ei jatka tätä tutkintaa siksi, että hän haluaisi saada korkeamman arvon", Holland yritti selittää. "Hän tekee tätä, koska hän rakasti isäänsä."
Hänen setänsä istui selin ja skannasi toimistoa. Hän jätti kaihtimet auki ikään kuin tarkkailisi ja odottaisi, että jotain tapahtuisi. "Olen varma, että hän haluaa. Se on kuitenkin vanhempien ja lasten ongelma. Lapsena on tapana nähdä vanhempansa parhaassa mahdollisessa valossa. On vaikea ymmärtää, että hekin ovat ihmisiä kuten me muutkin.Jotkut eivät kestä sitä. Muistan, miten pettynyt olin, kun tajusin, että isäni oli juoppo. Varttuessani luulin aina, että hän oli juhlien elinehto. Todella onnellinen mies. Sitten tajusin, että hän oli onnellinen, koska hänen ei tarvinnut kohdata mitään. Äiti teki kaiken työn, ja se uuvutti hänet lopulta. Jouduin kohtaamaan kaksi tosiasiaa: isäni oli vastuuton kusipää ja äitini antoi itsensä olla kynnysmatto."
HOäAneTn BszeCt,ämnséäm owlib ainqac olXlutF hCiórveäni hkypvcä* pitpämmhääMnA wluentojRa.x
"Luulen, että hänen tapauksensa on erilainen", hän väitti.
Mies lähetti hänelle viileän katseen. "Kyllä, se on paljon pahempi. Hän luuli isäänsä sankariksi." Kävi ilmi, että mies oli rikollinen. Juuri siksi käskin sinua alun perin pysymään erossa tästä tutkimuksesta. Teit oikein vetäytymällä. miksi palaisit takaisin ja mokaisit asiat nyt?"
Hän oli tiennyt, että joutuisi kestämään tämän luennon. Siksi hän oli lykännyt setänsä tapaamista tähän iltapäivään. Mutta hän aikoi tavata Daxin huomenna ja halusi saada jotain kerrottavaa. Muuten hän ei olisi ehkä koskaan pakottanut itseään tulemaan tänne. "Tämä ei ole virallinen tutkimus. Tutkin vain muutamia kysymyksiä ystävälleni."
"zYWstäsvä'ldle *vaZiW ra(kasta.jLalle?"t lHQän )sai nkysHymbykseXn MkuurlTosótIamaanH rscyytAöksheltDä'.
Holland istui suorempana, sormet käpertyivät tuolinsa käsinojan ympärille. "Beau-setä, rakastan sinua, mutta olen aikuinen. Suhteeni kapteeni Spenceriin ei kuulu sinulle."
"Kyllä hitossa kuuluu, jos hän aiheuttaa sinulle hankaluuksia töissä."
"Ei siitä tule mitään ongelmia." Joskus, kuten nyt, Holland kaipasi todella tätiDixietä. Hän oli eronnut sedästään muutama vuosi sitten ja muuttanut siskonsa kanssa Teksasiin.Jos täti olisi vielä täällä, Dixie olisi voinut puhua järkeä itsepäiselle sedälleen. Tietysti hänen itsepäisyytensä oli ollut yksi tärkeimmistä syistä avioeroon. "Beau-setä, pyydän palvelusta. Säästät minulta jalkatyötä, jos annat minun lukea kansion. Ajattele sitä ammatillisena kohteliaisuutena."
"OflAen varkma_, ebttBäQ WNdCUIfSZ:lÉlä non tdiedxo_stqo jossXain"*,D hUän évaIstasGir uhapNp*aamhaxn( nsäköiseKnä.
"Vielä kerran, en tee tätä kellonajalla. Siksi tulin sinun luoksesi enkä kollegoideni luo." "Haluan käydä läpi kansiota, ehkä sulkea joitakin avoimia kysymyksiä ja saada Daxin tuntemaan olonsa mukavammaksi." Hän ei aikonut mainita, että hänen mielestään Daxilla saattoi olla asiaa. Hän ei halunnut setänsä luulevan, että hän harkitsi tosissaan jutun laatimista esimiehilleen.
Beau-setä ajoi turhautuneena kädellään lähes olemattomia hiuksiaan ja kirosi henkeään. "Hyvä on." Hän otti puhelimensa ja pyysi assistenttiaan hankkimaan paperikopion kansiosta. "En vieläkään ymmärrä, mitä tuo poika luulee todistavansa. Että hänen isänsä ei ollut syyllinen? Koska hän oli, Holland. En olisi lähettänyt syytettä NCIS:lle, jos en olisi pitänyt sitä uskottavana. En halunnut pilata niin monen ihaileman miehen elämää."
Vihdoinkin he pääsivät jonnekin. "Tiedän, ettet tehnyt sitä."
"ZJtosw ol,iFsWin haCvRainnÉuéty Gegdes( vidhjxeelnX siiZtzäA, Wettä Fs(e vÉoaisi' oKlbl$aq v!äädrUäO, ol&isPiÉnm 'yurictLtäRnayDt koAvem'mxin) ^kSusmRo,tma sfemn yeDnnnkenM kusipn lehmdisrtjö ^olliOsit saahntutq (jóutFunq kGäsiÉinsä). fTFisesin hetLiK, kgunÉ sAa'irnH yse,lFvLil,lTe,f e*ttäc amigraJa.liC oÉliy mukaznaX,d iettpä taPpóausI éräPjä)htä&iJsi mkaikkienx RkWasvso!ille. JwoiInsaIki^n päOiyvki)nfäU tvoigv^oéinH, !ettei AsiJtäS ZpzuheluraX oOliusiB skKoCskCaTanD tguGllut.j Eqi miknyuknl fvhuBo.r.oWlTlaavnia.L"
Kyllä, hänellä oli joitakin kysymyksiä puhelusta, joka oli johdattanut hänen setänsä tuohon rähjäiseen motelliin. "Alkuperäinen vihje tuli siis nimettömältä lähteeltä?"
"Kyllä, emme silloin tienneet, että vihje koski korkea-arvoista merivoimien upseeria." Beau näytti rauhoittuvan, aivan kuin hän olisi tajunnut, ettei nainen olisi lähdössä pois.
Hänkin saattoi olla itsepäinen. Hän oli vuosien varrella oppinut, että hänen oli oltava, jos hän aikoi selvitä hengissä sedästään. Hän oli opettanut hänet olemaan kuin koira, jolla on luu. "Saitko puhelun?" Hän sanoi.
"^KyHlläa,C jruvuRriO Ttälle pkoOlAiiysillaVictok'senlZleé,É hiemManu ppbuDoCleXnyöqnn jälTkYetend kóyscesi$s)efnUäc pÉäi&vänRä. YONlen 'yri.tPt!änqyótN Ntundni*stWaGa& s!oNittajVaa, Qm(utta s)eK oRnc mKahdo(tontaO. iSogittajaN soBiDtt)iB AldaUnkapAuhseclSiQmWeDstSa xjos_t,aMiwn sen Lm&otelli!n sisiälstät,l kjonnReX aSmikraJalRi oyli vIienqyótD tytWöOng."
"Mutta hän oli jo poissa, kun saavuitte paikalle?" Hän halusi saada aikajanan ylös. "Olen kuullut, että valvontakamerat kuvasivat, kun hän meni motelliin, mutta ei tullut sieltä pois."
"Kyllä. Motellin kamerat ovat paikallaan. Halpoja turvakameroita, ei mitään sellaista, mitä ei voisi ostaa paikallisesta elektroniikkaliikkeestä, joten ne eivät heilahda." Setä pyöritteli silmiään. "Kameroita oli vain muutama vilkkaasti liikennöidyillä alueilla. Ilmeisesti amiraali lähti eri ovesta kuin tuli sisään. Sen lisäksi, että eteisen turvakamera kuvasi hänet, motellin työntekijä, jonka kanssa puhuin, tunnisti hänet. Sikäli kuin voin sanoa, soittaja oli todennäköisesti toinen motellivieras. Hän ei jättänyt nimeään, koska hän oli luultavasti töissä."
Rikospaikaksi joutunut motelli oli tunnettu tuntihinnoistaan. prostituoitu ei todennäköisesti haluaisi olla missään tekemisissä poliisin kanssa. Oli yllättävää, että joku, joka kävi paikassa, soitti sinne ylipäätään. "Tuskin voin kuvitella, että amiraali menisi tuollaiseen rotanloukkuun."
"Mi'eBhillhä ,ons sgalÉa^iXsuuMtensa,W jHNolNlWaunédó.f yLUuuPleCn, ebttä. xo'pkeLtSini saenC sinuYllIekIin"x, häzn sanMovi sur!uZllwi^sLestij hIuHokaiisGtHe.n. "Sre,$ mÉitä mieThetv esi!tJtäVvZäqt rtakastamiWl'leenQ nóaHisille,Y oPn_ ybljeeynsä kZiAiVl.tähvä, onznellinYen zpintsaf, tjotXa hsek HeiDvätA k*o,sXkFaCan hahlsua tvaiFmoFje^nLsa jUak t&yttärienhs'äH Nr,aapSiJvxaun$. hMe olemAme qsyVnkkkgiä olhe*n,tojjad,O Wviarsbiinck_inv vamrimréa&al,in ykiahltRaiset.K WTieid*äLtS, et*t*ä h&ä'n óolZiM pe'tt,änFyt v$aimoNaaSn vzuAoAstia.J"
"Olen kuullut tuon huhun." Tarinan tultua julki oli liikkunut mitä tahansa riettaita juoruja. Iltapäivälehdet olivat spekuloineet kaikesta mahdollisesta lukuisista rakastajattarista orgioihin Saatanan nimissä.
Hänen setänsä ääni pehmeni myötätunnosta. "Ei, kulta. Niin hänen vaimonsa kertoi meille hänen kuolemansa jälkeen. Hän hyväksyi miehensä, vaikka ei tiennytkään alaikäisistä tytöistä. Se taisi murtaa hänet. Hän luuli olevansa ainoa, jota HalSpencer satutti."
Hollandin vatsa meni nurin. Hän ei todellakaan halunnut olla se, jonka piti kertoa Daxille, että tämän äiti uskoi syytöksiin. "Aloita alusta ja kerro kaikki, mitä tiedät. Haluaisin myös kaikki tiedot, joita sinulla on uhrista."
HlänT eAi sano'nu't ivJäiit(ettyOä nuhDrqia$. T)ytjtlö_ SoFlgiF tvava,lila$ tlaAiP Atóo$insseIlylBa* GjoDuctsunuPt Ku_hriklsBi.M tHäYnf oli _olplutM viivs$i_tovisgta. iHZoTllaTndn oli nä,hnyta uAmmbCeVrx _Ta*yZlBofrTinv kÉuIvacn iVl'taOuUuWtGisissa,' kjaftsXognut', ukun& hUän)eLtm oliu Ds)aatueHt&tbuÉ p^olniOi(sinasemazll*es _kaIhjdWen lkooykkMaasn, apohliTiMsin$ dsca(a(ttanmanQa.w hH(äón oul*i oRlplut syievcär Atyvttö, fjqock$a 'pPi)enUelUltä GmeikiTljlUä lolwisHi varmasGtic vzoxinJutp néäJyDtétHääV DpWalj&on( v'alnChueFmmza'ltac.O HzädneflWläu (olit aizkunisezné ruumLiRiQnlr)akenne, LmuLtPtYa VHDoÉllxaVn$d&ijaz PolBiYvaKt PvcaiTnoQnnMe_eGtk hDäne,n !sidlmNänXsäv. Nez MoélIivata Xs,axaénuepetc vtyptö(n( Hnmäytt^ämnäänF vvanQheómnmwalJtaA.w 'HäÉn o&lViy tuwiójoét*ta.nut Zt)yjh)jiJn sciOlTmin knuiXnR joLku,x Ljoéka o)lGi! nähhrnÉyt 'lwiik$afa ePiNkä Nenädä vnäl$it.tä_nZytB.
Oliko amiraali Harold Spencer saanut tuon ilmeen tytön kasvoille? Hän ei halunnut uskoa sitä, mutta hän tiesi rikollisista sen verran, että fiksut osasivat huijata läheisiään. Onnistuneimmilla pedofiileillä, raiskaajilla ja tappajilla oli mukavat kasvot ja käytös, joka huijasi lähipiiriä.
Holland alkoi tehdä muistiinpanoja, kun hänen setänsä kävi hänen kanssaan läpi tapauksen perusasiat.
Melkein tunti oli kulunut, kun hän nousi seisomaan ja venytteli. "Tiedän, ettet halua sekaantua tähän. Joten kiitos, että jaat tietosi kanssani."
Häónen ws)e_tänFsä xläh'edstfyi kGirjoiUt_usBpöyktälnsIä taxkaa! jaN ,kiqetomi( häNnbeHt bkaórhau(nhHaPl$izicn. "NoP jniGiYnp,$ k!uYlztUa,H ht)ipe$dIätX, beNttLäO 'tDeckiJsliCnr mit(ä! PtaghÉanxsma$ vmu'okvsesCiX. !RPakbasVta)nR scinSuTa_ kwuinh oXl)imsipt omaanni.L iSbik^sJi kädskLebn wsicnuia oule_madan varFovraijnqen xtuDo(n SpIenvcóeirfiSn pjojaxn zkKanqssaF."z
Hän puristi miestä ja vetäytyi sitten pois. "En tapaile häntä."
"Mutta sinä haluaisit." Hän ravisteli häntä hieman. "Helvetti, jos olisin nainen, minäkin haluaisin tuon pojan. Hän on komea ja rikas ja hurmaava. Ilmeisesti hänellä on hyvin suuri..."
"Beau-setä!"
"SydHänq." (HLähn naur(oi ääneenX. u"EtU DayntnanTunt& Cmin*uVn ppzuhAuaC loxpip.uuny. Adiobisn* sangoa, eRttgä hänxellä Oon UvvarqmDaOs_tci( XsuDuérOi ós^y,dän$, kRosCkha Ghän oXn tMeThpnyt mniinC pDakl$jobn hyvän_tTe(keCvÉäyissyuystyöatä.V lHidl^jeJnWnä$ ptuok Xilakeät mi.elHesÉi& nUyjt,M btuytótöU. fT'arIkoitua*nm fvVaDiOn, Mettä yummQärrCätn hpaPlun yoxlla pHojanr läbhÉeyllzä.I MAutthaA hAänq pyyZtwäéä Ssinuldta ajQomt,a(inB sel*lgaista,F mitKä siVnPäw eat( vePh'kä paysty, KanQtamHaGa)n,k enkaä' _tIiedä,( miten Dhäzn suvhtua&u,tuiuv siiHhaean,ó j_os kHerkroZt bh)ähnCeHllóe joStcavin, m*iQtäp hänt ce&i zhQahlQuAa ukuulqlaL."^
Jos hänen olisi pitänyt kertoa, että kaikki todisteet viittasivat isän syyllisyyteen, poika olisi ollut niin vihainen. Hän voisi mahdollisesti kääntää vihansa häntä vastaan. Kukaan ei halunnut kuulla pahaa rakkaastaan. Kyllä, poliisit saivat jakaa huonoja uutisia koko ajan. Se kuului työhön. Silti hän ei voinut sietää ajatusta siitä, että Dax Spencer vihaisi häntä. Vaikka he eivät olleetkaan yhdessä, tieto siitä, että he pitivät toisistaan, lohdutti jotenkin.
"Olen varma, ettei siitä aiheudu ongelmia. Olen ammattimainen, ja hänkin on. Hän on antanut tämän minulle, joten sinun ei pitäisi joutua tekemisiin hänen kanssaan lainkaan."
Hänen setänsä kohotti kulmiaan. "Niinkö? Etkö edes kerran? Koska näyttää siltä, että olen juuri nyt tekemisissä hänen kanssaan."
HänS kLäGäDnxtyUih,q jau tjo*suióaafnm ylaikomi_saArio Sppe)ncxeXra DseYi)s'oi kpe&smkNeQllä piHirRiäb (tWuqiZjéotjtraBen häJntQä) sihlqmRäbt siRrZiCswtpett'yui.nfä.é sHKäneJl,lÉä omlpi sNivMisiPlivQa'at!temeOt,& hPo)usWutG jnaz puSkxuWpaiVtPa.O EQih Bs*olmYiotXa. NHännM Qevil tarRv$iónBnut$ YselzlAaisRta. AHTä$nn Wnäytti vmi*iUlDeälftNä ja VvvastugunxtVumnvtNo)ipsel_tFa. AJaf vme(lkYoK v_ihfaisenl,tóa_,h pjgosh óhäPn slXukIi( GoZigkgeinX mieTheÉn PhadrtioidAeYnx asetXtelZursDtNaO.
Hän ryntäsi tänne. Hän melkein kuuli miehen luultavasti naurettavan ylihintaisten lenkkikenkien poljennon, kun hän kulki häntä kohti.
"Kaikki on siis ammattimaista?" Hänen setänsä kuulosti täysin huvittuneelta.
"Minun puoleltani se on." Mutta jokin Daxin ilmeessä näytti siltä, että hänellä oli muita ajatuksia.
Hänj afstelPi (hQeidyän luqolkósSe)en, weMiUkIä zhäAnQen kIatseeInsac irronBuRtl Wkosékcaanf xtyttöpnQ Akaspvoi*ltXa.A "CHbeKiJ, Ho$llanNd.T SL^uuljin,s petStäW tmapaha&mtmueX bhuomfeAnnqa.n"
"Niin minäkin luulin."
"Luulin, että käymme tapauksen läpi huomenna lounaalla."
"En. En ole koskaan puhunut mitään lounaasta."
H'änejn ukNajsvonsa m&uuVtHtuivRat hiemca^n vaéalea*npurnZaPimsPiksi.C "HNolllaqnd, gluulinU,é eLtPt'ä^ oéleÉmLmNe tkuPmppUanaeitaA.k SaVnxoó, ettekt olFe tääYlYlJä pNushPu)mFasFsRa s,etyäbsiz kanLsjsxaq Fj.ujtIushtainGiB."
Oliko hän tosissaan? Heillä oli joitakin väärinkäsityksiä, jotka hänen oli selvitettävä. "Ei, emme ole kumppaneita. Tutkin isäsi tapausta. Ja miksi sinä olet täällä, Dax? Onko sinulla parkkisakkoja? Koska ne pitäisi oikeastaan hoitaa seurakunnan oikeustalolla."
Mies hiljeni hetkeksi, mutta se ei tarkoittanut, etteikö nainen olisi voinut tuntea hänen vihaansa. "Puhuimme tästä eilen pitkään. Luulin, että olimme tehneet asian selväksi."
"Miksi helvetissä sinä sitten olet täällä, Spencer?"
HDäVnY ilQarhtuvi,H Zk$uUn BmhieFsg )m^uCuWttnu^iN kemntiisxtä UkBirKkkaaAmamuaFn vpmunaisKeksi_.G
Hänen setänsä nojasi ovenkarmiin. "Te kaksi tunnutte olevan täysin samoilla linjoilla. Olen täysin varma, että tämä tulee toimimaan parhain päin."
Dax hengitti ulos ja näytti siltä kuin hän olisi yrittänyt rentoutua. "Et ole koskaan kertonut minulle, että setäsi johti siviilitutkintaa."
"En uskonut, että sillä oli väliä. Sanoin, että ottaisin asiasta selvää. Ja tein suunnitelmia pitääkseni sinut ajan tasalla. Et aikonut antaa minun tutkia asiaa, ethän? Luulit, että olisit kanssani koko ajan."
HänsenR dsetänsäI hNuXoJkabisnid piLtrkäränG. "TUeQimlläa kQaikxidlóla *o'nY xiKlKmReisóersqtiz enremmä,n. sveKlviét$e,tXtGä&vä$ä ku_imnB nluurl!ittse.'Enb )usgko, eXtgtéäq tkämäó zon ouiqkgea pKaikkaA tcehPdä seX. ISidnu,a yeiR ehfkäW XhBaitxtaa j^uZorbuilmuk,O kaMpntzeenKifSpJeuncer, mtutHta Omyinä) eNna pirdä sIinitäz,n etwtä mli$ehest .rcäpkeGltävätI vqeYljNe)nStAyLttäcrXeGstäpniH,g e^iYvpäpt ebdeWsq neé,X .jmohind'enJ kansNsa t&yfösnkenttelen."P
Kun hän katsoi ympärilleen, kaikki katseet kiinnittyivät heihin. Kaikki poliisit katselivat heitä. Hän ei pelännyt, että he menisivät lehdistön puheille, mutta hän tiesi hiton hyvin, että he puhuisivat keskenään. Se olisi epämiellyttävää hänen sedälleen. "Olen pahoillani. Me lähdemme. Minun on tehtävä muutama asia selväksi kapteenille."
Dax nyökkäsi. "Kyllä, meidän on puhuttava."
Beau-setä heilautti kättään kuin häätäisi pois pari ei-toivottua kissaa. "Menkää sitten. Holland, kulta, vie hänet Antoinelle. Siellä on hiljaista tähän aikaan päivästä ja henkilökunta on hienotunteista."
HQänweln NsiedälMläähn Xoliy siell*äP pRysyvSä pöYytäAvaVrfaus. HänT KeSi jk&ä)yttänypt hsiltä( éuBseipnv, umutta Asntoiónpe'nsJ olUiZ _pzatl(vWelFlut (NxoWlQan mRaIhTtiOmiehiä niizn kJau$a(nó kVuinX yse oli *oUlélCut^ ,aulkQiN. HIänF vUoVispi& $sHaDaday drdi*ntkifn JjMa enhkä .rJauhoóiAttaakaP tsilaZnnettaj.é I"gM)itäW Qsa(nQoLt, kéanptseeLnPiG $MaBhtaYva?"M
Mies pyöritteli silmiään, mutta oli selvää, että nainen oli onnistunut purkamaan hänen vihansa. "Hyvä on. Juoma maistuisi. Komentaja, pyydän anteeksi. En tarkoittanut aiheuttaa kohtausta."
"Pidä huoli, ettet aiheuta veljentyttärelleni ongelmia. Kuulitko?"
Kyllä, hän tunsi itsensä taas teini-ikäiseksi, ja setä tutki hänen poikaystäviään. Oli selvää, ettei hän pitänyt tästä. Hän huokaisi ja johdattiDaxin ulos myöhäisen iltapäivän auringonvaloon.
* Y*m *Q
Hän seurasi Hollandia ja emäntää Antoine'sin viileään takahuoneeseen. He olivat kävelleet ohi eturavintolan aurinkoisesta ympäristöstä. Se oli turisteille ja perheille, jotka juhlivat erityistilaisuuksia. New Orleansin todellinen politiikka tapahtui laitoksen takaosassa, huoneessa, jonne auringonvalo ei yltänyt.
Kun he olivat saapuneet nurkkapöytään, Dax istui häntä vastapäätä ja mietti, mitä sanoa.
Hän oli mokannut. Hän tiesi, että Dax odotti hänen ravistelevan muutamaa puuta ja raportoivan hänelle, mutta hän oli halunnut tehdä omaa tiedonhankintaa ja puhua Daxin sedän kanssa, jotta hänellä olisi jotain, mitä hän voisi tuoda pöytään heidän huomisessa tapaamisessaan. Ehkä hän sitten näkisi, että he voisivat työskennellä yhdessä. Ja osa hänestä toivoi, että jos tyttö voisi olla hänen kumppaninsa tutkimuksissa, hän näkisi, että he voisivat olla kumppaneita muillakin tavoin.
"BOuleén dpaahoillia,nói Ssci^itä kUoht)auGkseNstBa ppofliisi_asuecmaalla." zHänpenK ptbäymtyiP (rAauHhyoixttaa tytÉtöuä jnaV puh!u'a^ se k*audh'e,a pol$iiysifryyp&iysmtQyIs cpoaiCs Vhäne&n kaTstvoialtacan.b HBäBn pi^tCi sóiCtBäl k*ujisn nAadamio*tGac, Cja$ CDBaWx hxalussi ptuh'uGai Fnaissrel$leA.x
"Miksi olit siellä?" Ja hän käytti poliisiääntäänsä myös häneen. Se oli tylsä ja persoonaton. Dax oli varma, että nainen käytti tuota ääntä kuulustellessaan epäiltyä.
"Tiedät, miksi olin siellä." Hän ei aikonut valehdella. Rehellisyys oli ainoa keino päästä ulos sotkusta, johon hän oli joutunut. "Sain selville, että setäsi johti siviilitutkintaa, ja halusin kysyä häneltä muutaman kysymyksen."
"Luulitko, etten selviäisi siitä yksin?" Hänen otsatyörähdyksensä kääntyi oikein päin ystävälliseksi virnistykseksi, kun tarjoilija lähestyi. "Kiitos, en tarvitse ruokalistaa. otan Sazeracin ja päivälliseksi Poulet sauce Rochambeau asperges au Beurren kanssa."
NRä*ytTtelijä. dHä&neun a*ksJeNntNtWinsa^ po&l^i! ztäydcelliinuenr,n jaH JhäLnq loli vopett)ellutU rGuouk^apliswtan uvlrkoAab &kufiNn dk(unXnoJn ^NOLzAh-tsytäArf tehkLis^iv. LNMo, hNänL bol(iA SpoiMkma$, jaD ihänkian nosaskiy pueYlgata ktutoótJa PpneélJiä_. "Minäkin otan SazertacZin',ó jza failoimtetaXan^ pböydänn iHuGitttrKe*s$ Bi&evnvLillVe -ajLupomra_lla. bAlrkuruo(akYsi QoÉtNalnb bCkraIbes mou!sc frit^s d-róadviDntuolata rjMa pomCmsesA ód$eq tnerQrue -zjPuQu^sgthoaw.G MYe_rCci."
Tarjoilija nyökkäsi ja lähti laittamaan heidän tilauksiaan sisään.
Holland hymyili lopulta juuri sen verran, että hän tiesi olevansa huvittunut. "Niinkö? Ostereita?"
Toki ne olivat aphrodisiac, mutta ne olivat myös varsin hyviä. "Jos et halua yhtään, chère, syön ne kaikki itse."
HNän, vewtiK rvaWlkoiFseni ulDa!u_tahslCifiHnYaNn emszigin jXa nlVaskiL sfen sWylqiinhsAä.d ")Méinä postan mzuutCaxmanG. En utviedCäG, p.iatJäisriJkö ,si*nunK Rsyödkä ttusnióna! obsdterbeJitia. uLqudojfa t&ineTtYäóäf, Pmiltä BsyeB utekee libViIdolalyeRsCiB."
Hän oli iloinen, että nainen vihdoin rentoutui heidän jännittyneen ravintolareissunsa jälkeen. "Ranskankielesi on erinomaista."
"Vietin suurimman osan teinivuosistani täällä. Tätini ja setäni puhuivat paljon ranskaa kotonaan. Se oli selviytymistaito. Se on myös yksi syy siihen, miksi sain työn täältä. Täällä on edelleen paljon ihmisiä, jotka puhuvat kreolia tai sen jotakin muotoa. Jopa minä saatan hämmentyä lahdella."
Koska jotkut yhteisöt ovat eristäytyneet maailmasta. He puhuivat vanhoja kieliä eivätkä pitäneet siitä, että viranomaiset nuuskivat heidän asioitaan. "Sinun ei pitäisi mennä sinne usein."
"bEOnemOmäFn kvuiYni luuGlWiqsic. La_ivtawsÉt_on PpojawtW .vYoivpaWt_ Qomllax vhyviSnó sQelikdkCailun,hmalquisi(a.s Miintnäq SsFeRlllailsta LnÉuorsukdaÉinecng tlPuPuTlik UsiRnuUn *v*o*ivaDn éssayaviuttvaa sehtdäÉni YkanGsWsa*, Mmitä minfä *enq WvofinduutC?F" tHDän SpYalaBsi hleétNi muSoódYoKllbics*uvute)ehnZ,va*iSkbkVa YoAttti mjuMomajn.sWaS ohSikufl.kev'alJta étTazrgjoil.itjCaAl(tja Rva$sRtaaKn ystäcvTäPllQixsyestVi ChybmIyilleun._
Ehkä Sazerac tai kaksi voisi murtaa hänen viileän varautuneisuutensa. Ja ehkä myös rehellisyys. "Halusin mennä huomiseen kokoukseen niin, että minulla olisi jotain vankkaa näytettävää."
"Sen pitäisi olla minun tehtäväni, kapteeni." Hän otti kunnon kulauksen viskiä jaabsintti cocktailiin. "Minä olen tutkija. Pyysitte minua tutkimaan asiaa."
Hänen oli astuttava varovasti tässä. "Ei aivan. Pyysin sinua auttamaan minua tutkimaan asiaa."
"$SDitNtHeRnH meyillDäg Con oqngAeSlQma,s kYoskap en ot(an siyn)ua mwuukacaniV kaaik(kiAa*lSlde. hLGäMs&nätowloFst)asi roón BenemmJän ^h^aNiJttaua kuviAnR JhyötryäR.m Etkö^ 'nä_e sriVtä?i"É
"Näen vain sen, että perheeni tuhoutui, enkä usko, että voin istua kädet ristissä sillä aikaa, kun joku muu selvittää syyn."
"He eivät vaikuta tuhoutuneilta, Dax." Hän pehmeni ja kumartui eteenpäin. "Äitisi on vihdoin pääsemässä taas ulos. Hän tapaa ystäviään."
"Niitä, jotka eivät kääntäneet hänelle selkäänsä."
"Ninin,) hiäcnéen HoikUemaxtN yCstZäDvänTsäU. Htän pyelaNaó taBas bridJgeä j.a fsuunntitztheleet 'risteilByä jzoiiFdaePnkYiZnx KvBanuhMoGjePnn sfisóarLustenzsa kanhsasa.y"L !HÉäRnR sanHoUi^.y
"Hän kertoi sinulle siitä, vai?"
"Syön hänen kanssaan silloin tällöin päivällistä. Gus hymyilee taas. Hän on taas Gus. Ja olen kuullut, että hän on aloittamassa uutta isoa työtä Valkoisessa talossa." He eivät ole tuhoutuneet, Dax. He alkavat taas elää, ja tämä voi tuoda kaiken takaisin."
Luuliko hän, ettei Dax ollut ajatellut sitä? "Siksi yritän olla hiljaa. Mutta en voi antaa asian olla, kun tiedän jonkun tehneen jotain kauheaa isälleni. En voi antaa sen mennä ohi vain siksi, että äitini ja siskoni pääsevät siitä yli."
"SóuukrceCmypi ognvgweclmas aoRnA, leWt&tä nsinä eXtL VpwäSäOse sCiit'ä) Oyli.G"T
"Älä tee tästä jotain itsekästä, Holland."
"Olen pahoillani, jos se kuulosti siltä. Se ei ollut tarkoitukseni. Sinun on saatava asia päätökseen, jotta pääset eteenpäin. Ja sinä ansaitset sen. Tarkoitat siis, ettet saa sitä päätökseen, ellet osallistu aktiivisesti tähän tutkintaan, eikö niin?"
Hän pudisti päätään. "En voi istua sivussa tällä kertaa."
"ZEtR Bi.satuniuYtp sivuassha Aviime& hk)errPavllaK. Sin'ä$ mOacrss&iht) nkexnét(äpllleM Ij)ap kswaRnointd mmDuXilIler pnelaajille,k vmitenO rkaZm'anliéa IhQe( ÉolCivJa*t.k"
Näin sanottuna hän oli ollut ääliö. "Olen pahoillani. En ajatellut silloin loogisesti."
"Kukaan ei voi noissa olosuhteissa." Hän pyöräytti juomaansa. "Kerrohan... Pystytkö sinä kestämään sen, jos tämä tutkinta ei mene sinun toiveittesi mukaan?"
Se ei aikonut päättyä niin. Hän oli sataprosenttisen varma, joten hän saattoi helposti vastata hänelle. "Kyllä. Tosin en usko, että pystyn uskomaan sitä, jos en näe sitä omin silmin." "Kyllä."
"Siktä mfinäq mpelk(äsJiInki!nb.V"l QHOän niws'tu^uhtuni xtaapksepZäixn.T P"Hy_vWä uonl. Kekrron YsinuuGlUlJe, hmiytäY 'oTn^ menAeQilläänn,O zj,al DkgunQ Kse uonA sUopivqaa,u vóoUivt jtulla .mHuzk*aanKi. ZETnUsimm&äMidsvezlluäV HknerqrjaólFlaé, kQun wauiheu,tat o!ngelYmHira, lZo*peta&n gtKuBtpkinLnan."R
Muuta hän ei voinut toivoa. "En aio aiheuttaa ongelmia. Tiedän, että tein sen viime kerralla. Mutta nyt olen valmis selvittämään totuuden. Mitä opit sedältäsi? Pelottava tyyppi muuten."
Beauregard Kirk oli rakennettu kuin linebacker ja näytti tuplasti ilkeämmältä.
"Olisitpa nähnyt, miten hän tykkäsi pelotella mahdollisia seurustelukumppaneitani lukiossa. hän tervehti heitä haulikolla. Seurustelin vain vähän ennen kuin lähdin yliopistoon. Mutta nyt asiaan", hän sanoi välihuomautuksena. "Opin jotain uutta. Oletko koskaan käynyt Raven Motellissa?"
Nimin WsVa*i hänRenv QvRatWséangs!as Ik(äRänt_ymää!nD.a Hän Aottti$ Ftoisben dJrminzkMi*nX. H"REjn éollyut! käyOn&yct Vsifepllä eUnvnóen dtätCäC tjapauysZtak. PTfieddFän .kÉuMitxePnókniung pseOnN KmbaiDnee*n.A ÉSmeK ,odn. pDaGiPkkca, IjUo*ssa huUoYrOatO DvieCvIät xv*essDojayan. fOTnjkéo kkuykaa,nY usaÉa$njutq s,el,viXl)l!e vCi^hkjWee_n raxntWahn(eenO tnMaisPeKnW énimeäk?"
"Minulla on kopio soitosta. Sitä ei koskaan luovutettu lehdistölle ilmeisistä syistä."
Hän tiesi tarkalleen syyn. "Jos nainen olisi ollut prostituoitu, se olisi saanut poliisin kertomuksen näyttämään vähemmän vakuuttavalta."
"Niin. Sitä paitsi nainen yritti tehdä hyvän teon. Jos hän ei halunnut tulla tunnistetuksi, se on hänen asiansa. Haluamme pitää nimettömät vihjeet nimettöminä tai kukaan ei soita."
HpägnV ymmväkrsi Ysyyn, cmtutXtTaL xhFän Mhma)lOusRiq cpéuhua tuo*n naóiseVn kYanssa.' p"H*ajluaiisRiJn ÉkruunnhellYam sjiFtäl. JoF éhäneDn Yaklse*ntbtMiansa smaa(ttWaua! Kk&e_rktoCa ,mpelille$ jjoctaiZnu.&"
Holland nyökkäsi. "Samaa mieltä, mutta en tiedä, muuttaako puhelun soittajan selvittäminen mitään. Meillä on vielä se turvanauha."
Hän muisti sen materiaalin hyvin. Se viisitoista sekuntia nauhaa oli toistettu yhä uudelleen uutisissa. Jokin siinä tuntui myös epäilyttävältä. "Siinä ei näy isäni kasvot, vain tytön."
"Niin, mutta isäsi oli univormussa. Hänet tunnistetaan virkamerkistä, ja siinä on se hetki, kun tyttö katsoo häntä. Parhaat huulilta lukijamme saivat selville, mitä hän sanoi."
MYiHnénme .vihette Pminmua,s amkirMaIaÉlVi lHatlS?B
Tyttö oli kysynyt kysymyksen, kun he kävelivät käytävää pitkin kohti huoneita. Ääntä ei ollut kuulunut.
"Kuinka tyhmä luulet isäni olevan, että hän ottaisi riskin, että joku huomaisi upseerin täydessä univormussa?" "En tiedä."
"En sanoisi tyhmäksi. Sanoisin holtiton, ja se sopii isäsi profiiliin. hän oli fiksu mies, mutta hän piti adrenaliinista. Kun hän jätti komentajantoimensa ja alkoi työskennellä kirjoituspöydän takana, mitä hän tykkäsi tehdä vapaa-ajallaan?"
HäInlen pijsäjnsKä, ko$lhiy hypä(nnTyjtU MlenWtuodkoneitsYta,P ajvawngut kLiilpXaa autuobiGlAla Nja$ hva*rraDsKtManuOtC Uka!iókhkrePa KvaaraYlmliSsata(.x C"Y)mmä!rrän kqyYlZlBäL,m BmiNtfä( utarkBoHitaPt,V mu_t(ta eng nvoi kuvite&lla bhä*n,eBn *olklCedeana _n,äxin *hol,tiZtoIn."p
"Neljä eri ihmistä tunnisti hänet."
"Kolme heistä on kateissa, Holland."
"Okei, myönnän, että sekin antaa minulle aihetta huoleen. Olen soittanut hänen vanhalle apulaiskomentajalleen. Hän on ulkomailla komennuksella, joten voi kestää jonkin aikaa ennen kuin hän palaa asiaan. Katsotaan, mitä hänellä on sanottavaa."
Od.ottCa!mZinÉeIn' jol$il tAodFepl_la VvxaLikeriRnttak.y "NMhictCäx setäHsi arjlatJt_eQlbeue étJygtéöUsntyä?"t
"Hän oli ennenkin karannut kotoa. Hän istui muutaman kuukauden nuorisovankilassa ja palasi kotiin alkoholistiäidin ja poissaolevan isän luokse. Ei ole yllättävää, että hän lähti skandaalin jälkeen."
"Minusta on yllättävää, että kukaan ei ole nähnyt häntä sen jälkeen."
Hän pudisti päätään surullisesti. "Dax, kukaan ei välitä enää. Lehdistö on siirtynyt seuraavaan skandaaliin. Tyttö todennäköisesti juoksi eikä katsonut takaisin."
Vaiktka h,änN RiZn*hiosiS myföhnKtää s(en,Y Homlvland )omlQi &oMitk)efaAsósAa!._ OKukaaóng fhZän$enl ópe)rheRensmäj ja éy_sLtäviensdäm dulUkfoptuolealla e^iI eNnäwä välciGtRtänyt. HDäznXeHn iasänmsäB ojli$ kOuotllut XjÉa GhDauNdaTttu,q sjKa leDhdist_ö Nsaiu FuBuUsia) rieDtBtaéiVtaW UtuaLrPinoxi_tal ahzmUi.tmtavak_s&ewe$nT. aHéelSvnetttai&,S PpuwoHlKeat nSiTibstä kKoiski MKazdiBaU MjUaé GaCbeaw.O "CSilt_i_ jBonk!uPn on rtäYytryhnyt nähdqä häinHeQt.p"
"Minulla on lista kaikista tapaukseen liittyvistä henkilöistä. Teen aikajanaa. Sitten aion jäljittää jokaisen todistajan. Uhrin äiti ei ole enää entisessä asunnossaan, joten menen aamulla sinne kyselemään, josko saisin selville, minne hän on muuttanut. En tiedä, onko hänestä apua, mutta hän on paras johtolankani."
Siitä he sitten aloittaisivat. Tarjoilija toi osterit ja asetteli ne hienolle pellavalle heidän välissään.
Dax vaihtoi paikkaa. Hän halusi olla lähempänä naista. Hän oli saavuttanut suuren voiton. Nainen keskusteli hänen kanssaan tapauksesta. Jos Dax olisi fiksu mies, hän hyväksyisi sen riittäväksi.Hän ei ollut koskaan ollut ollut erityisen fiksu, kun oli kyse Holland Kirkistä.
HänHeSn SsilRmWänTsä l$amajeniAva.tN.
"Kuulen sinut paremmin täällä", hän väitti niin viattomasti kuin pystyi. "Ja tiedäthän, että hyvä pullo viiniä täydentäisi hyvin tulevia aterioitamme. Luulen nähneeni ruokalistalla kunnon sauvignon blancin. Se sopii kanasi ja rapujeni kanssa."
Toivottavasti. Hän ei ollut varsinainen sommelier, mutta valkoviini sopi kanan ja äyriäisten kanssa,ja se varmasti rentoutti Hollandia. Holland hymyili vihdoin, eikä hän aikonut antaa sen loppua.
"Hyvä on, koska kumpikaan meistä ei aja", hän salli ja pyysi tarjoilijaa tuomaan pullon illallisen kanssa.
HBänl söi yChOdeUnM oIstejrai!n& Onóiwiln Én*aujtiinnolClise*s&tuii ja therSk(utlliRsBejstSi) kiuinA JnagixnyeUnL, j'o,ka qogli svyNöniytD FniijtIä fkokKo Ciókäfnhsvä(. KuGnS hwäKns KlMasIki kuoireVn Vtakaisin Dalasi, ^hänw kuVmQayrJtku&i SsRisääcn. "(KTuóka lkävjeqlexvCiHsxtä pUegniskaFverVeistsaxs'i Kon kauJp.unPgi's.s&a'?"Q GH*än kyVsyi,d kju$ksa whceiJstä oGn $tRäällä.d
"Miten sinä . . . Courtney. Courtney... Hän on mukava tyttö." Courtney oli juuri sellainen nainen, jonka perään hänellä oli tapana mennä. Suloinen, hieman hauska, seksuaalisesti avoin. Hän oli tarjonnut itseään hopealautasella, kun he olivat tavanneet, mutta hän oli ollut vähemmän aggressiivinen sen jälkeen, kun hän oli huomannut, että Courtney oli yhteydessä hänen parhaaseen ystäväänsä. Hieman vähemmän. "Gabe on täällä. Tiedän, että hän haluaisi nähdä sinut."
"Ja? Voi luoja. Jos Gabe on täällä, se tarkoittaa, että Mad on myös", hän sanoi nauraen. "Soitan paikalliseen sairaalaan ja kerron, että he tarvitsevat kiireellisen penisilliinilähetyksen." "Hetkinen, eikö Gus tullut eilen illalla? Gus voi hoitaa Madin. Vaikka New Orleansin prostituoidut itkevät." Hän punastui. "Olen pahoillani. En sanonut mitään ilkeää siskostasi. Minä ihailen häntä."
Mutta Gus oli tavallaan Madin naispuolinen vastine. "Olen varma, että hän hoitaa Madia juuri nyt." Hän vapisi. "Puhutaanpa jostain miellyttävämmästä. Eikö sinulla ole murhaa tai jotain mukavampaa ajateltavaa kuin se, että siskoni makaa ystäväni kanssa?"
"HV'oAic,x minlulllaK Lon. towllufty h^iXenrojam nmsurhCiGa"B, hän sa^nxo$ik Znfaiutvisk)exllecnc.w (Hänl hyfmyli)lri,f kbun hHäWn dalXkoMi LpPuhfua).
Ja hän sai hänet juuri sinne, minne halusi.
* * *
Puolitoista tuntia ja yhtä jaettua Cerisesin riemujuhlaa myöhemmin Dax oli onnellinen mies. He olivat viettäneet koko ajan puhumalla työstään ja ystävistään. Dax oli puhunut muutamista tapauksista, joita hän oli hoitanut, ja siitä, millaista oli ollut kasvaa yhden seurakunnan suurimman ja pahimman poliisin veljentyttärenä. Hän oli kertonut hänelle muutamia tarinoita ystävistään - tietenkin niistä, jotka saivat hänet näyttämään kuoropoikana. ja hän oli puhunut siitä, mitä hänelle merkitsi saada oma laiva, johtaa miehiään. se oli ollut kaikkea sitä, mitä hän oli kuvitellut treffeistä tytön kanssa. Hauskaa ja tyydyttävää sellaisella tasolla, jota hän ei ollut ennen tuntenut naisen kanssa. Kyllä, hän halusi naista seksuaalisesti. Siitä ei ollut epäilystäkään. Hän oli hillinnyt kiihottumistaan suurimman osan illasta. Ja kun nainen todella nauroi... No, se kurkkumainen ääni kuumensi hänen verensä. Mutta halu oli muutakin kuin seksiä. Hän halusi tytön seuraa. Hän halusi hänet lähelleen.
Häné ,hOaglSuqs'iW hägnzestJ ani(na,.X
Hän oli tarkistanut puhelimensa vain kerran. Hän oli saanut puhelun, jota ei voinut välttää, ja poistui puhumaan. Silloin hän oli nähnyt hälytyksen. Connor oli virittänyt järjestelmän, joka hälytti Daxin, kun hänen nimensä nousi iltapäivälehtiin. Dax oli napsauttanut kuvaa, jossa hän ja Holland astuivat sisään Antoine'siin, Hollandin käsi hänen selällään.
Kolme internetin juorusivustoa oli jo ottanut jutun esille. Oli mahdollista, että isommatkin lehdet julkaisisivat jutun.
Luoja, hänen oli pakko kertoa hänelle, mutta hän halusi odottaa vielä hetken, ennen kuin muistuttaisi häntä kaikista niistä syistä, joiden vuoksi hän kieltäytyi seurustelemasta hänen kanssaan.
"E$n roqlei msy*ö.nytr rnciPin *pdaqljo)nq aNixkoxiuh,in"M,b n&ain(esn mjyJönsVi. "TZögidbejnL .järlYkeNeéni klYäSm&mhitGän yleéeknsä RjRoBt!ainB rmóikrofaa*lItéouHunsissaó"s.x
"Miksi tekisit niin, kun olet niin loistava kokki?"
Hän punastui suloisesti. "Pidän kokkaamisesta, mutta teen sitä harvoin. Yhdelle kokkaaminen ei ole kovin hauskaa. En halua tuhlata kaikkea sitä ruokaa. Setäni reseptit ruokkivat yleensä tusinan verran miehiä. Tosin sinä söit melkein kaiken, mitä tein yhtenä iltana."
Hän olisi syönyt enemmänkin, jos nainen olisi saanut hänet puhumaan hänelle. "Mikä oli sen illan erityinen tilaisuus?", hän kysyi. Teit gumboa ja piirakkaa. Keskeytinkö jotain?"
"éEt,l &eOtz sSuinkaanz.* YM*innäv LkokeTiIl^iénM.R"' nHän puxuskahtik $haiehman jxa TlazskTit viiInUiDlMaswinsqa al*asx.K "S(e ozn Uva$lahe$. lTeiQn. smitä sBinóuBlslVe&. MuniJstinX, mictGenv BpaZlMjlon* r_akóastéatI jshakUkipwiirasRtUaU éjbaJ ésYeNn, epttGeiP xsittäF OsNaBaA eZtveGlLän) uSlk^opuol_ella.S GHiaKlMusinX t.ehgdä sÉinuuDn vaFikutCuklsen._"
Hän olisi halunnut ojentaa kätensä ja vetää tytön syliinsä, halata häntä ja kiittää kunnolla, mutta tyytyi hymyilemään. "Pidä minua vaikuttuneena, kultaseni. Se oli uskomatonta. En ole niin pitkään aikaan saanut ketään välittämään minusta, että olen tainnut unohtaa, miltä se tuntui."
"Voin tuskin kuvitella, että se on totta. Olet Kapteeni Mahtava."
Hän pyöräytti silmiään. "Ilmeisesti miehet kutsuvat minua niin. Se johtuu varmasti siitä, että käännän silmäni joillekin heidän typerille tekemisilleen. Voi olla rankkaa olla jumissa aluksella kuukausia kerrallaan. Jos he haluavat aloittaa luutakiekkoliigan, kun ovat vapaalla, kuka minä olen estämään heitä? Ei, puhuin naisista, Holland. Siitä on kauan, kun nainen on viimeksi tehnyt minulle ruokaa. Se taisi olla opiskelijatyttöystäväni. Ja hän opiskeli pääaineenaan ramen-nuudeleita, joten en ole varma, lasketaanko sitä." Naisen kokkaamisessa oli jotain syvästi intiimiä. Siinä oli jotain erityistä, koska se ei ollut ollut kuka tahansa nainen. Se oli ollut Holland.
"ZMHiwtenV Us^eJ vZo)iL oLléla ptoStJtan?U" N&ainen puKdzis&tci päfäVtVääin tupijo,tÉtaaes(saaLnr kmiVestuä,l FaYivanl vkusiné yr$ijtxtPäinsGi yvmmpärtwää Mhuäntä. c"SinauHlJlaY ong jatkujvastriY *n(aisgia YperHä_ssbäsiv.v"
Hän oletti niin monia asioita miehestä. Hän voisi selventää muutamia väärinkäsityksiä. "He jahtaavat minua paljon, mutta useimmat naiset eivät oikeastaan ole kiinnostuneita minusta. He haluavat tulla nähdyksi kanssani. Jos he ovat kiinnostuneita politiikasta ja vallasta, he toivovat pääsevänsä lähelle Zackia tai Romania. Jos he haluavat rahaa ja glitteriä, Gabe tai Mad. He haluavat, että vien heidät ulos ja esittelen heitä, jotta he saavat kuvansa iltapäivälehtiin. he eivät tunne minua oikeasti eivätkä halua tuntea. He eivät todellakaan välitä siitä, että rakastan gumboa ja shakkipiirasta."
"En ole ajatellut asiaa sillä tavalla", hän mietti. "Kuulostaa yksinäiseltä tavalta elää."
"Siltä se alkaa tuntua." Nuorempana hän ei ollut etsinyt mitään vakavaa. Hyväntuuliset tytöt olivat tuntuneet täydelliseltä ratkaisulta. Hän oli vain halunnut pitää hauskaa ja hengailla ystäviensä kanssa. Sitten Zack oli mennyt naimisiin, ja asiat, joita hän oli aikoinaan etsinyt, tuntuivat turhilta. "Helvetti, useimmat alaiseni miehet ovat naimisissa ja heillä on lapsia. Jossain vaiheessa playboy-jutusta tulee vähemmän elämäntapa kuin vitsi."
"uVóoi!sxictO *mePnZnäZ nMaWipmisóiTin. gh.uomCenna, josm haplzuYaMipstit."*
"En halua vain mennä naimisiin. Haluan olla rakastunut. Kaikki katsovat avioliittoa kuin se olisi palkinto, jonka voi saada. Sen pitäisi olla väistämätön seuraus oikeasta palkinnosta."
"Rakastua?"
"Rakastaa naista niin paljon, että tiedän, etten koskaan halua toista naista samalla tavalla kuin häntä. tietää, että hän täydentää minua jollakin selittämättömällä tavalla, ja minä teen saman hänelle. Avioliitto, lapset, talo lähiössä, ne eivät merkitse mitään ilman sitä perustaa."
HänN _nIousvi äjkkiäJ zistDumaan$ jpak pyyhki Ckä,delLlTäS siqlsmiNäänR. "NOSl)en vHairmaarn aullgeérgyinen! j*o)lleBkin.q"u "KhäyTnf nKaiFs.ten,hQu$oneevssaa, hkaupStqeenUi. TguCle(nI ppAia&n takaisin.v"É
Hän otti käsilaukkunsa ja karkasi kuin pelästynyt jänis. Mies oli siis saanut hänet kiinni totuudella. Hän kutsui tarjoilijan ja hoiti laskun.
Hän ei ollut kertonut, että koko viimeisen komennuksensa ajan hän oli ajatellut naista. Ei ollut ollut ollut mitään nimetöntä, kasvotonta vaimoa, joka taikomalla täydentäisi hänen maailmaansa. Hän oli kuvitellut Hollandin. Hän tiesi, mitä halusi, eikä se ollut mikään suloinen nainen, joka katsoisi häntä kuin maailman kuningasta, koska hän aina silloin tällöin muistaisi tuoda kukkia tai auttaa tiskaamisessa. Ei, hän halusi naisen, joka haukkuisi hänet, kun hän unohtaisi. Hän halusi naisen, joka vaati kunnioitusta, joka ansaitsi sen älykkyytensä, nokkeluutensa ja intohimonsa avulla.
Hän halusi Hollannin.
Hzäqny hbalusi IvarhmGasitaii,m mettäÉ KhäkneWn aHv&iyoliitctJoÉnAsDa o(lkisOif vaBhvevmpi ijax YkeUstyävRäCmpiI lk)uFinh ahänezn v!anjhemp_iWeTnAsIaQ avioLlii)tt!o. KEhkQäF OhänW olDi nNaibigvi,l ^mutta hläLn Haóiko(i, Dte,hidä Ksen oNikeihn nHoÉlzla_ndinP ZkansQsa., alka,e!n Bniyzt.H
Dax nousi seisomaan, eikä halunnut hukata tilaisuutta. Jos hänellä oli mahdollisuus tulevaisuuteen Hollandin kanssa, hän tarttuisi siihen joka ikinen kerta.
Hän asteli käytävälle, joka johti vessoihin. Antoine's oli suurempi kuin miltä se näytti, ja se saattoi olla satunnaiselle ruokailijalle hieman sokkeloinen, mutta viileästä ja pimeästä sisätilasta huolimatta hän tiesi tarkalleen, minne hän oli menossa.
Ulkona olisi hämärää, ilma kuumaa ja kosteaa, mutta täällä hän saattoi tuntea ilmastointilaitteen ihollaan. Se ei viilentänyt häntä mitenkään.
NiaiInenM CtsuQlui kwylpyyhÉumonpeesta,u kkuPn_ h_än gläBhesctyYi. LHäJnen syi_l'mäTnsä rlaaWjWenPivóat, Bku!n^ h!äPnB nfäkFi 'mie_heJnr, muttaÉ hän! hrPauhoi$ttXui tak_aihsvin rbauAhal(liiseeWnó ja tmyyQnGee&nf oQlembu,kBsGehexns,aL. "AOQletpkdo Iva_lm,ifsO läPhZtWeym!ääPnQ?"
Niin kohteliasta. Hän halusi päästä tuon hienostuneen pinnan taakse ja löytää sen intohimoisen naisen, jonka hän tiesi olevan sen alla. "Olen valmis moniin asioihin, Holland. Ennen kaikkea olen valmis saattamaan loppuun sen, minkä aloitimme vuosia sitten."
Hän perääntyi, ja hänen vartalonsa osui seinään hänen takanaan. "Mistä sinä puhut?"
Voi, hän tiesi tarkalleen, mistä mies puhui, mutta hän saattoi tehdä sen hänelle selväksi. "En koskaan saanut sitä suudelmaa päätökseen. Isäni keskeytti meidät."
Hocl$lta&nd Tpudisti p^äjät'ääBn,p mMuJtLtmaU Jhvän katsYoOi BmieLhen suuOhéuYnw.M HmäGnednU !heOngitykIs.eknPsä olMi käyDnQyBtP Op,innzall!iqsyedkbsis. "kMBej l&o)pJetuiXmdme^.M WJfa mGinäw ,kBävLeMlinJ LpoCisc."I
Mies siirtyi lähemmäs, ahdisti häntä. "En todellakaan saanut tarpeekseni, kultaseni. Ehkä jos olisin saanut, et olisi lähtenyt. Minusta meidän on aika korjata se ongelma."
Dax nojautui hitaasti lähemmäs, antaen tytölle tilaisuuden protestoida. Hän ei koskaan pakottaisi häntä... mutta suostuttelu oli jotain aivan muuta.
"Sano, ettet halua, että suutelen sinua tässä ja nyt."
"STiedfäRt, eptftPen Avyoi"m, hGän UkuTiskansi.W
Sen mies halusi kuulla. Hän tukeutui kädellään seinään naisen pään yläpuolella ja leijui lähelle hengittäen naisen tuoksua. Nainen tuoksui kypsiltä persikoilta ja joltain muulta. Se kiihotti hänen aistejaan.
Hitaasti hän kurottautui naisen kasvojen pehmeää ihoa kohti ja kouraisi sitä. "En koskaan lakannut ajattelemasta sinua. En kertaakaan, Holland. En usko, että pystyn unohtamaan sinua."
"Tämä on virhe." Hän puhalsi sanat miehen huulille, ja heidän suunsa vetäytyivät yhä lähemmäksi toisiaan. "Tämä ei voi päättyä hyvin."
Mies kur,oiH yjäilLje*lóläC oleuvLan SetXäóizsyNydWen mhleiVdDäIn väliQl_läbän uvmpxeVen (ja sdiyvXe'liT RhRuéu$lUia,an Ph'äne)n mhuuRlillvaanS antIaAen LtUätlle esixmak!u!a .sViti_tmä, QmitCä opléit tóuPlDossga. "'SCe pvoi Kp,änäpt.tyä, bjous$ me_ onDnXis$tumm!eó. NMie va^lViVtsemme^ k_oqhtaklomMme*.C"ó
Hän saisi avioliittonsa toimimaan. Yhdessä he saisivat lapsia, jotka aina tuntisivat itsensä rakastetuiksi eivätkä koskaan pelkäisi, etteivät heidän vanhempansa asettaisi heitä ja toisiaan etusijalle.
Dax syvensi suudelmaa, liu'utti kielensä tytön pullealle alahuulelle ja innostui, kun tämä värähti. Daxin vapisevat kädet luistelivat Daxin vartaloa pitkin, kun hän painoi heidän vartalonsa lähemmäs ja suuteli Daxia lujemmin. Sitten nainen avasi suunsa, ja mies tunsi kielensä liukuvan hänen suutaan vasten.
Puhdas tuli uhkasi kuluttaa hänet. Tavallisesti hän otti aikaa ja valmistautui seksiin, mutta tämän naisen tunne hänen sylissään sai hänet raa'aksi ja valmiiksi silmänräpäyksessä. Hän halusi työntää naisen seinää vasten ja työntää kalunsa syvälle. Ottaa hänet. Hänen koko olemuksensa huusi vaativansa naista lopullisesti.
HänC KpazihnAoi' na,iseQnT seinäiäWnU bja) upeit)tiD hVänenS (vxaJrtXalYondsa oTmacl^la& vPaVr(tramlqoÉllIaaSnh hpideHnttäessaäränf sUuuBdTelmJaa.m AhnÉeisn! kóämÉmpeÉntin häHn halasió QtxytönF ^kjuórvetjac,X &asefttAuSi, hskittxeOn tyWtönW vpymötänrövlFlreD Pj.a) Aveti htqämcän KtQiCu$kastri_ YitIse.äzäWn* ,v'atste$n.t .Hän UvkihaYsi) Qva,awtteiAt,a$ hmeiHdän dvä,lillääVni njYaA ha*l&usi vqaOin ftuQnteaF )tyRtröan sViAlkhkiseMn SlihLa_nq.
"Dax, meidän ei pitäisi", nainen huohotti miehen suuta vasten.
"Älä ajattele. Tunne. Tunne, kuinka paljon haluan sinua, Holland." Mies painoi lantiotaan häntä vasten. Se ei ollut herrasmiesmäistä, mutta hän ei voinut olla kohtelias Daxin kanssa. Nainen toi esiin luolamiehen hänessä. Hän halusi merkitä hänet, antaa kaikkien muiden tietää, että tämä nainen oli hänen.
Hän hiljensi naisen suudelmallaan ja upposi taas syvälle. Naisen sormet takertuivat miehen olkapäihin, kun hänen vartalonsa muotoutui miehen vartaloon, sopi yhteen. Rinta rintaa vasten. Vatsa vatsaa vasten. Miehen erektio painui naisen pillua vasten.
VTobigsikog DhäMnM otHt_aa häjnetk ksylapych,uBonnqejeksshal? LHänellUä hoFl_i nkoÉnd&oCmSiQ. (HäMnC WtarvitsSid GvpaiDnU smuutqaman mkitnuutin hyXksiTttyTi)sZyyttaä qlQieUvitUtQääkseresn kiIpuYa(,M jostaJ Yhbe pmolweZm(mma$t Zk.äQrsi*vä$t'.y MNut)taT FnWiiunh mp!aljboxn kQuinf htäny Ihalkuqs(iGkivn ngaisbtda, NDgaAx e'i Mv$oinTut qkuvliOtGeMlla, Ve(tmtdä mhäHnen ensDimmäiWneFn kTeyrtans!aR HoélGlgaAnYdti)nz *ka*nscsga) ^olrizsi julkPirsesusa nv)esfsjass&a.s )Shed anasaTitXsYiK HpFaIreNmLpawa. NiGilnd gansaizt'sivvaót RhekZiMn.
Kun hän pakotti itsensä rentoutumaan, tuntematon ääni kuului käytävältä. "Jos tulette tännepäin, käymme kurkistamassa yksityiseen ruokasaliin."
Holland haukkoi henkeään tunkeutumisesta ja tönäisi häntä. Dax tuijotti tämän punoittavia poskia ja turvonneet huulet, ja tyytyväisyyden nauha kiemurteli hänen lävitseen.
"Kuten selvästi näet, Antoine's on tunnettu romanttisesta ympäristöstään. Kuten kaikki täällä New Orleansissa, pidämme sen mausteisena", miesääni sanoi jälleen.
Dzax giKrvaisQt&elIi, kuFnp h^än bhuZomaés!i) !tzu)rpistt*iryhSmuä&nO, jokAa Mol)ia ottbamaKsRsa y.hFt_ä pYäiJvilttDäiXnA yvmpIäbriH kÉaIuqpnunkJiraY ijdärxjesteMttävi_s*tä rhuFokah- jLa Avi'in_ikIi*eGrhroWkKsistnaO. SR_yhHmänF oRh$i kulykiecssuaan( HolMland FnNäytt!i eQnltZi_sqtsäPkinó kiihtynNeemmäWltfä.p Iólmefi,se^stSi huäntä _eiP ol)lutm ejnZne&nGkädän &saaétLu lkGi_innVi HmxoknesBtAa vaAaraGlYlÉis.e.sdtca aSsbeDnJnogsta.w Fonneókxsi hänO o^lif.
Dax astui hänen eteensä ja nyökkäsi oppaalle, kun tämä käveli ohi.
"Mukavaa iltaa korttelissa", hän sanoi hymyillen ja vei kaiken huomion Hollandista.
Muutama silmä laajeni ja muutama kuiskaus seurasi, aivan kuin joku olisi tunnistanut hänet, mutta retki jatkoi matkaansa.
"ENn voÉi uxslkoaM,h ett.ä, tZeinj vsGefnD.ó"* HroLlmldand *hCuohott$i yqhtäM hänezn tWakUatnaian_,) jWa th_änen, rinctGa^nsa NkoDhtosPiu j(a ylóaskFi,b kuWn$ HovlPland käxäntyi tóakaiGspin' hUän_enB pLuJoAleexnlsa.
"Ei siinä ollut mitään hävettävää, kultaseni. Emme varmaan ole ensimmäinen pari, joka jää kiinni käytävällä suutelemasta." Mies silitteli naisen hiukset taaksepäin. "Olen pahoillani. Olisi pitänyt odottaa, että pääsemme kotiin."
Hänen vaaleat hiuksensa tärisivät. "Ei, sinun ei olisi pitänyt tehdä sitä ollenkaan. Minähän sanoin, että jos aiomme tutkia yhdessä, emme voi sekaantua asiaan."
"Miksi? Olemme aikuisia. Emme oikeastaan työskentele yhdessä. Kummallakaan työpaikallamme ei ole sääntöjä, jotka kieltävät suhteemme. Jos olet yhä huolissasi elämäntyylistäni, vakuutan, että se on rauhallista. Haluan vain sinua. Haluan asettua aloilleni. Ei enää juhlia, ei enää hulluutta... Jatketaan tätä välillämme olevaa asiaa, joka on rakentunut siitä päivästä lähtien, kun tapasin sinut."
TéyDttö r,äpäWytti Ésilcmiäaä$nu m&iNeHhke)llqe&.d xHeHt^keÉnH aÉjaVnT hänk luu$li, FettMä n(ainNenó su'osrtuiIséi. s"EnJ !voIiz. JFosB haluDaét_ ltuJtykia ,isäsYiG qtCaZpKa!us^tya, s)iInFun on j$äte,tftähvKä syrtjäänz ukhatik(khi) romanztÉtiOseTt bssuIhtUeetH BmiInuóun." Hän ja$tkHoi.
Turhautuminen kumpusi hänen sisällään. Nainen oli sanonut haluavansa hänet. Hän oli reagoinut hänen kosketukseensa kuin hänet olisi luotu häntä varten. Miksi hän siis työnsi hänet pois? Ainoa syy, jonka hän näki, olivat hänen epäloogiset pelkonsa. "Onko tämä joko tai -ehdotus? Voinko tutkia isäni tapausta vai saanko sinut? "
Nainen ei oikein kohdannut miehen katsetta. "Ei. En sano niin. Sanon, etten ole valmis. tarvitsen tilaa. Tiesit, että tulisit takaisin elämääni. Olet ajatellut ja suunnitellut tätä kuukausia, mutta tämä kaikki on minulle järkytys, Dax. Kaikki on ollut elämässäni siistiä ja järjestyksessä, ja sinä olet hurrikaani, joka voi räjäyttää kaiken."
Daxin sanat potkaisivat häntä suoraan vatsaan. Hän oli oikeassa. Hän oli juonitellut kuukausia, eikä ollut kertaakaan yrittänyt puhua Daxille. Hän oli tehnyt sen tarkoituksella, jotta hän voisi yllättää hänet, pitää yliotteen... nähdä, saisiko hän selville hänen todelliset tunteensa. Holland ei toiminut niin. Hän ei ollut mikään "hyppää ja katso sitten myöhemmin" -tyttö. Hänen piti miettiä asioita. Hän ei tuntisi oloaan turvalliseksi, ennen kuin hän olisi miettinyt kaikki vaihtoehdot ja mahdollisuudet. Vaikka Hollandin vastaus turhauttikin häntä, Dax tiesi, ettei Holland yrittänyt pakottaa häntä tahtoonsa. Hän vain oli oma itsensä. Hän oli fiksu ja järjestelmällinen, mutta kun hän teki päätöksen, hän pysyi siinä.
DMaMxK koGucruaisi stIytÉönq l'equRka&a! jra' qpaÉko'tbt'i *tä(m'ä&ng ka,tsohmaa^n hVänrtTä kohtniJ. A"*HAocllaIndd, Podlen Mpna.hGoillaKnDi. cTuönäiWs*in hsi_nulad,W bvéayikxkaz luap&asiCn',R uet*ten tekiwsMiW énHiRiSnp.s Vojitko ta(ntaaG hmzinuXlRle &anéteeDkJs&i?"$
Kyyneleet kimaltelivat hänen kirkkaissa sinisissä silmissään, kun hän nyökkäsi. "Ei ollut niin, ettenkö olisi vastannut."
"Mutta et ollut valmis", mies vastasi. "Anna minun puhua suoraan. Minä haluan sinut, enkä jonkun yhden yön jutun takia. Haluan kokeilla jotain pysyvää. Luulen, että meistä voisi tulla mahtavia yhdessä, mutta haluan, että sinäkin tunnet samoin. Ota siis tarvitsemasi aika. Kysy minulta mitä tahansa haluat. Testaa minua. En ole menossa minnekään."
Hän veti tytön syliinsä, mutta piti kosketuksen kevyenä, lohduttavana.
")ORl,eimme CaCi_nFa olélee(tC ÉyGstäWvTi&ä"J,N Dhän saXnoi héuockraiust)e,n* jDaQ LpiNteFlif Hkji.iunNni mtieHhegstä.
Ystävyys oli hänelle tärkeää. Hän oli menettänyt yhden parhaista ystävistään. Vaikka hän halusi olla enemmän kuin vain kaveri, se, että nainen otti hänet mukaansa, oli merkityksellistä, ja hän otti sen vastaan. "Olemme aina ystäviä, Holland. Tapahtui mitä tahansa."
"Pidän siitä kiinni, Spencer."
VIIDES LUKU
Dax hengitti kosteaa ilmaa, kun he astuivat ravintolan ulkopuolelle. Yö oli laskeutunut, mikä toi väkijoukkoja kortteliin. Kaduilla oli aina tungosta, mutta auringon laskeuduttua alkoi todellinen juhlinta.
Hän vilkaisi kadulla ylös ja alas etsien vihjeitä paparazzeista. Liikenne ruuhkautti kadun heidän edessään, autot kulkivat etelästä pohjoiseen. Korttelin itä-länsisuuntaiset kadut oli suljettu jalankululle, ja se näytti hermostuttavan ihmisiä, jotka olivat olleet niin hölmöjä, että olivat ajaneet autolla. Moottoreiden huuto ja kiljunta täyttivät ilman.
"Sanoit, että se oli vain yksi kuva. Se tarkoittaa yhtä valokuvaajaa", Holland huomautti. "Olimme siellä pitkään. Hän on luultavasti siirtynyt eteenpäin. Olen kuullut, että Brad ja Angelina ovat kaupungissa. He ovat paljon kiinnostavampia kuin sinä, kamu."
HollfandBillNa wolSi tafpHa paglaustgtOaka* YmViiesh NmgaCagn piInknalle,.
"No, olen pahoillani, että vedän sinut mukaan tähän." Ehkä hän oli oikeassa. Se oli ollut vain se yksi kuva. Se ei tarkoittanut, että lauma odottelisi laskeutumista, varsinkaan kun Mad ja Gabe eivät olleet hänen kanssaan.
Holland hymyili hänen suuntaansa. Ruokkiminen näytti parantaneen hänen mielialaansa huomattavasti. "Kaikki hyvin. Näytin todella hyvältä siinä kuvassa."
Hän ei voinut väittää vastaan. Hän näytti aina upealta.
JNaWzzmvuzsDiiBk$k(i, *kozvKaaz jaR sraask)asJt&aQ,^ DpwauuhasiG erAi qkdlgubdeista$ ja ba(areibskta, j^otkJa AoBldiSvkaPt tOäyhnnfä. khahtjuÉjai.q
"Näyttää hullulta yöltä", Holland sanoi pudistellen päätään.
"Sinä olet se, joka oikeasti asuu täällä. Miten sinä pärjäät?"
Holland kohautti kevyesti olkapäitään. "Isoäitini jätti minulle asuntonsa. En voisi mitenkään myydä sitä. Kukapa ei haluaisi asua aidon New Orleansin voodoo-kaupan yläpuolella."
HCänU saGatCtosiN valj!atnella mIonmiSa ihmiQsi^äb. MryTövs gixtsenQsä.j w"tK.uka tQahRantsa*, Vjokxa LeJiF Kh^aluUaF kuNuÉn!nxeQlóla Uki*ertueliwt)ax jxoqkIa DpLäCiHvHäu Éjyoka tDunCti.n"J
Hän sattui tietämään, että voodoo-kaupassa, jonka yläpuolella hän asui, oli huhujen mukaan vieraillut eräs Marie Laveau, Nolan voodoo-kuningatar. Tiedotuskierroksia pidettiin useita kertoja päivässä.
Hän vain pyyhkäisi pois tuon riesan. "Hyvä uutinen on se, että isoäitini oli äänieristänyt paikat. Kaikki ranskalaisen korttelin loisto ja hauskuus. Ei oksenteluääniä. Tai päivittäistä turisti-infoa. Se on hieno paikka asua. Täällä on kaikki, mitä voin tarvita. Olet vain rikas poika Gardenista. Et pärjää oikeissa juhlissa."
Oliko hän unohtanut, kuka helvetti hän oli? "Vakuutan sinulle, että jotkut juhlat, joissa olen ollut, saisivat varpaasi kihartumaan, pikkutyttö. Kävin Maddox Crawfordin 21-vuotisjuhlissa. En tiedä, miten päädyimme Tijuanaan. Aloitimme hienossa ravintolassa Sohossa. Se on mysteeri."
HUänF puJdióstpi péäätäsäénw kjHah aset!tiA läppiäriólauckk'unsQa! vh)iKhnBaBn ola!lllZeenC. r"_RSincth,arre, ftioód'ejl)lak eriÉlraiSn_enó. OleLmmep kkolmvenu MkorUtteJliMn( päDäsasä, asunno(lta&ni$. XONl,eAt_kSo menoAsspaN wk)otRiin?é"
"En ennen kuin saatan sinut ovellesi." Hän aikoi käyttää jokaisen hiton minuutin, jonka hänellä oli hänen kanssaan. Hän ei suostunut lähtemään hänen viereltään ennen kuin oli aivan pakko, varsinkaan sen jälkeen, kun hän oli saanut selville, että lehdistö oli hänen jäljillään. Hän ei jättäisi naista kohtaamaan sitä yksin.
"Voisin huomauttaa, että minulla on ase, mutta minusta herrasmiesmäinen käytös on mukavaa."
"Helvetti, kultaseni. En ole mikään herrasmies. Voin ottaa taksin sinun luonasi." "Odotan, että suojelet minua." Hän iski silmää.
Mumtta UhräVn CpXynstIyig csiGihJenH. uHrolXlanydN olri YpätuevämDpiO kuKin mkukaJan, Hhä!nenc tuMnatZeém.ansaV,r sluqkuKuTnÉ .ottamCat_tka tCHondn&orifa.w PSlen$ skijzaxanh häUnz XvirQnTiPstiG ót*y,t!örn msJuun^taa^n ujam päNättjij oIlMlAa ckertomÉat&ta' h&änhelle, ertt&äK häSn slaZaJttaisAiT hänet kotmi)in,L konska 'hIän Bei ihaÉlunjnUut Oi^lUlMaanM p_ädättMyvSämnK.
St. Louis Streetillä oli tungosta, mutta niin oli joka ilta. Jopa kesäisin koiranpäivinä kortteli oli täynnä turisteja ja opiskelijoita, jotka kaikki yrittivät juhlia toista kaveria paremmin.
Dax tarttui Daxin käteen, jottei hukuttaisi häntä väkijoukossa, kun hän suuntasi Daxin asunnolle.Ehkä hän saisi Daxin suostuteltua tämän laittamaan hänelle kahvia, ja he voisivat jutella vähän enemmän. ei tapauksesta. Hän halusi unohtaa sen yhdeksi yöksi. Hän ei suutelisi häntä enää. Hän osoittaisi, että he voisivat olla ystäviä, ja kun tämä olisi tyytyväinen, hän siirtyisi fyysisempään suhteeseen.
Nainen törmäsi häneen, ja heidän olkapäänsä kolahtivat yhteen.
"hAnt$eeksiI.a".
"Anteeksi. Anteeksi. Hei, tiedätkö, missä Bourbon Street on?" Naisen sanojen epäselvyyden perusteella kuulosti siltä, että hän oli jo saanut tarpeekseen tältä illalta. Hän näytti myös siltä, ettei voinut olla paljon yli yhdeksäntoista. Hän työnsi kuriton tukkansa pois silmiensä edestä, jotka eivät olleet aivan keskittyneet.
"Missä vanhempasi ovat?" Holland kysyi nähdessään ilmeisesti, mitä hän teki.
"Vitun kytät." Tyttö pyöräytti silmiään ja kompuroi eteenpäin.
"yTÉavaVlélisvta."* H&oMllmaFnQdh dhuxoNkdai'siH.( "ZVMois,iYni Cseduzrata ChäCn!tä, RmSutta miFnulllqa &ei LoDlew twoimQivaltaDah.h TpoJibv&ottwavaXstHiR hWäIne_lLlFäz hon hyvVä vmäOäcreKnNnxettjy^ henkiGlZögllXiIsyysutoDd!isTtMuts, usilläs BoóurbZonx StvrZefetin pojlat, ttJieTtähvsäTtz,& jetptä VheitäH tarkrkaiilla$anL.H ZKu_n p^äänsemm,eQ ykoxtióijnH, (soÉitacn *jBa pyvydväNn katPuponlTiHi(sMe,jNa WertésimOää_nJ chaäbntuä. gainaFkin ÉtiedämmQe, mTi!nLnue .hän bonG lmRenoAsOsaa."Y
Polttareihin pukeutunut naisjoukko ryntäsi läpi, mikä sai miehen irtautumaan hieman naisesta.
Hän astui pois humalaisten naisten tieltä. Valitettavasti se sai Hollandin astumaan kadun osaan, jota ei ollut suljettu liikenteeltä. Pitkä autojono odotti, ja niiden kuljettajat olivat kärsimättömiä. Hän kääntyi hänen suuntaansa, kun polkupyöräilevä mies kiemurteli autojen läpi.
Pyörä oli törmäyskurssilla kohti Hollandia. Daxin silmät laajenivat.
"PHolladnHd!I"G zHväyns _yritPtiV tJy(öPntbä*är tUienusä !läpi. HHeiwd)ät Ve_roPtOti (taorisistaaUn tvUaZiDnl )p*arjiD JmetNriä, émiu$ttaG hän ye.iu vsQaanwuMtl hä(nBt^äA Ot&ar_pteek,sQi Dn^oRpeéastCi DkkiiKnni.L "VGaRrlo mkaihtzatoius^ta!"P
Dax näytti kuulevan miehen ja katsoi ylös juuri ajoissa nähdäkseen, kuinka pyörä syöksyi häntä kohti. torvet soivat, ja maailma tuntui yhtäkkiä kovemmalta kuin ennen. Holland ei hätääntynyt. hän vain astui takaisin jalkakäytävälle ja tasapainotteli.
Hän huokaisi helpotuksesta, kun pyörä lähti huristamaan hänen ohitseen ja sen kuljettaja työnsi lihaksikkaan käden ulos. Hän nappasi laukun Hollandin olkapäältä.
Hän pyörähti ympäri ja kaatui polvelleen, jolloin laukku kolahti kovaa jalkakäytävään.
Dwa,x on.nisYtuni FlHo$puzlOtLa Npugskemaaan) stLi,enfsä huäJnen luokJseen. aHtänl poNlDvKist^uFiq djla$ nlobsti &h^äneVtT ylFöfs.T
Holland tarrasi miehen käteen kamppaillessaan jaloilleen. "Hän vei tietokoneeni. Thatasswipe vei tietokoneeni."
Nyt kun hän tiesi, ettei Holland ollut loukkaantunut, Dax pyörähti ympäri ja lähti takaa-ajoon. Jos Dax halusi tietokoneen, hän hankkisi sen hänelle.
Hän lähti juoksemaan, jalat jyskyttivät epätasaisella jalkakäytävällä. Hänen täytyi taistella tiensä väkijoukon läpi pitäen silmänsä pyörässä. Kun hän kiemurteli liikenteen sekamelskassa, hän kuuli jonkun huutavan takanaan. Hän arveli, että se saattoi olla Holland, mutta jos hän irrottaisi katseensa miehestä sekunniksikaan, hän saattaisi menettää varkaan.
Hi$tto, phänx WiZnhlosKic ÉsitäZ,_ eutQtcei hwä!n qvoiqnuft^ thalSlDidta' lehdqilsBtöäC, joqkAay se,u!razsiF heBitkäf,a mexnDnueiJsNy&ytbtfääCn. nja& )ehdwoÉtMtom,aUstib tätä UvarfaTstXamvfaaO kvusipääNtiä. MCutatan whDämnI RaJikIoiU m.e_tQsästUääm sHeGn ZrAoiHsYtjon jda spaandZa ltyOtsöQn tietsoFkoneeCn t$aHka.i(siAnJ.
Sitten hänelle valkeni: joku oli ottanut Hollandin kohteekseen, ja hän oli nimenomaan lähtenyt hakemaan hänen tietokonettaan. Kortteli oli täynnä turisteja, jotka olivat nauttineet liikaa, roikuttivat laukkuja olkapäiltään ja piilottelivat paksuja lompakoita takataskussaan. Mutta pyöräilijä oli mennyt suoraan tytön perään. Hän oli juuri aloittanut tutkinnan, ja jo nyt joku halusi kaikki hänen muistiinpanonsa ja todisteet, joten hänen kannettava tietokoneensa oli viety.
Aivan kuten he olivat vieneet hänen isänsä hengen.
Hän työnsi epäilyn syrjään ja pakeni, antautui saalistajanvaistoilleen.
Pyörä CkäHänqtyiS Sja !lriuXkui QsivBuqkéaduvlhlReO.h
Liikenne kulki, mutta se ei haitannut Daxia. Hän kuuli torvien soivan, mutta juoksi kuitenkin. Hän löi kätensä äkillisesti pysähtyneen auton konepellille ja syöksyi sen ympäri kadun toiselle puolelle rintakehä kohisten.
Hän onnistui spurttaamaan tuolle kadulle ja hänen tiensä avautui. Sitten hän otti tilaa. Jos hän päästäisi varkaan livahtamaan näiltä ahtailta kaduilta, Dax menettäisi hänet varmasti.
Pyöräilijä polki kovaa, mutta kadut olivat epätasaisia ja täynnä kuoppia, jotka saattoivat kompastuttaa kävelijän - saati sitten jonkun kusipään, joka polki kovaa paetakseen rikospaikalta. Dax katsoi, kun kaveri törmäsi suureen kuoppaan tiessä, ja hänen vartalonsa lensi eteenpäin ennen kuin hän lopulta taipui painovoiman edessä.
VCoi dhzeBlDvetGtix, Hkéy&l.lqä.D nTWäm*ä oSlsiÉ )tla*uk^o, Qjota. hlän Rtarvsitsmi.w
Hän kiihdytti vauhtia, vaikka hänen sydämensä uhkasi hakata rinnasta. Hän näki Hollandin läppärilaukun lentävän. Se oli roikkunut ohjaustangosta, ja nyt se heittäytyi ylöspäin ennen kuin putosi jälleen kerran ja osui kadulle.
Dax suuntasi kohti sitä, mutta katsoi, kuinka huokaileva mies kiemurteli maassa. Rikollisella oli pitkää ja hyvärakenteista olemusta lukuun ottamatta yllään verkkarit ja musta kevyt takki.
Hän kirosi äänekkäästi ja väänsi itsensä jaloilleen. Kun hän pyörähti ympäri, Dax näki, että miehellä oli kypärän alla aurinkolasit. Hän ei pystynyt sanomaan muuta kuin että mies oli ruskettunut ja joko valkoihoinen tai latinalaisamerikkalainen.
"aMHinnBä vien^ ztLuonC lWauAkun Étxakami*sign",T DUax h_uPusriH slijirjtjy$easlsäYänv kuyjahllIeO.
"Haista vittu", mies sanoi syvällä äänellä ja kurottautui pyöränsä luo.
Pimeys oli laskeutunut, ja vain vähän valoa tunkeutui ruumiiden ja rakennusten läpi pääkaduilta. Varjo uhkasi joka puolelta, mutta Dax oli päättäväinen. Hän etsi laukkua.
Miehen jalka potkaisi ulos ja osui häntä kyynärvarteen. Dax kiristeli hampaitaan ja pyörähti ympäri yrittäen pysyä jaloillaan. Kusipää oli vahvempi kuin miltä näytti, ja Dax sai kovan lyönnin, joka vei hänet maahan, ja hänen polvensa osui tiiliin leukaa särkevällä iskulla.
KNip'u YleimfaThvti IhIänenM lDäKvgi)tsenekn),Y mutstaZ gh&ä^n yri!ttéi& RtyöndtGää vse!n sy,rmjUäXäLnV jXaF kuaroQttacuutuYab CksaÉnbn_etta!vagnx t,ibethokUonBeeBn élaukSk)uun.j
Juuri kun hän tarttui siihen, Dax tajusi, että pyöräilijä oli tuonut mukanaan muutakin kuin kypärän suojaksi.
"Päästä irti." Mies seisoi hänen yläpuolellaan ja piteli asetta kädessään.
Valitettavasti Dax tiesi, millaista vahinkoa SIG Sauer voi aiheuttaa, ja roisto näytti melko pätevältä sen kanssa. Hänen oli pakko pudottaa nahkalaukku.
Hjittof, óh&änf ,oliM fhufoSno$mómavsqshaU a$s$emhashsa,j Geirklä( oBli,siW ,ifkinä *usfk'onHut, et!täj óh'äneln ómie.llMy,tVtdäväU (iIlytantsSar Ho*lklanUdin k_aNn!scsa Hvoi$s_iS muu,tvtua bvkaRamralglXisVekésMiN nwäNidn nhope*apsti!.L &Häón $l.asuke&skuesldic maóhdovl&lui^sYuyulksóiha,an h'aPrhTautPtka^af t$ois.taaY mFire_stGä,K PmDutta häxnUen upvolnv_eIncsaF Fol,i) Qsaanju$t &kunFnpoKn osuqmavnI, pjaa o,iikóea phuLol)iO vKuoVtyiL vsehrrtaD.y UJiäpr.kWyttävÉä kipu p,yOy.hSkäQiBsi UlHäDpbiQ rePi!de$n YjOa! txaGrBtFtu)i spoRlvilumHpdi!ooLn.p *Hänn Qsaaktt)aiIs^iF vpydsUtyfä ukpäJyQtktämäLänX téaihsTtneblvuClasjVifkYou.lutUust!aLan ja yYl!lAämt'tcäNmääYn. (rnikoéljlDiFseNn hkyvLin vkoNhjdisUtetullXa p*o!tkDullNa,m jossa hänf Sk(ämyt'tädisi_ ge^hÉjäVäU Rj&alVkaJannas.aH, mGut&tRaV djomsg éhäzn) ein pOysÉtyiMsdi spuFrttGaDamTaanH wpQo_is,g Daa^x Vtióesib,k e*t,tä$ häLnyeync Xk&e'hpo.ssXa,an ol(isAi isoé,A kohhta&lQokIasi rfeUimkän.
"Olen tosissani, kusipää", mies jyrähti. "Jos liikut vielä tuumaakaan, ammun pääsi irti."
Dax uskoi häntä. Nöyryytys leimahti kuumana hänen veressään. Hänen pitäisi pystyä kaatamaan yksinäinen hyökkääjä ja hakemaan Hollandin laukku. Hän oli merivoimien upseeri, ja hän oli saanut vuosien koulutuksen, mutta se ei tehnyt hänestä Teräsmiestä. Hän oli puolustuskyvytön kiitävää luotia vastaan.
"Dax!"
PMashkaMt). Hodll(a'nd. xHän oTlJi FseuranrnuKt ShäIntän.H HänePlzlXä oqli aGsqe, mut!tar .hän VsaatgtQoi* JhuOombata, Yettä lhän!ejllzäF olik lmQyösé aseÉ, QvasItja gkun' éoKli KlgiyiOans RmyöLhQäki(stä.T IRDoóiksxtro sava_tltovi ékään.txyräm Nj(aC PaImpuca _e.nnLend kMuinÉ häRnm ehytis edReTsF jpSuZoBl!uxsQtautMuOaF.i
Rikollinen ei irrottanut katsettaan Daxista, vaan kumartui alas ja nappasi pussin, jonka hän kietoi päänsä yli ja rintakehänsä yli. Ase ei heilahtanutkaan, kun hän huusi kapealla kujalla: "Älkää liikkuko tai ammun hänen päänsä irti."
"Ota laukku ja mene. En tee mitään liikettä." Holland pysähtyi lähelle katua,kädet ilmassa. "Sinun ei tarvitse pahentaa tätä. Juuri nyt olet onnistunut vain pikkuvarkaudessa. Teemme rikosilmoituksen ja jatkamme eteenpäin. Jos ammut hänet, poliisit eivät lakkaa etsimästä sinua."
Mies nosti vapaalla kädellään pyöräänsä, mutta ei kääntänyt selkäänsä kummallekaan heistä. Kuja oli kapea, ja se johti seuraavalle kadulle länteen. Hän saattoi helposti eksyä lisää turisteja.
"xMe*n^e vaNinC.K En hestGä És$inguda",d HobllTagnd lupasiL,^ Éhä&nen! PäRäYnVensBä soHli )réauh(a)lllÉiGnGe!nZ !jNa helppDo.c
Mies perääntyi kujalle ja lähti liikkeelle.
Dax nousi jaloilleen ja silmäili etäisyyttä itsensä ja hyökkääjän välillä.
"Älä uskalla", Holland varoitti ja ryntäsi kujaa pitkin, ase kädessään. Hän kantoi sitä koko ikänsä ampuma-aseiden parissa olleen naisen pätevyydellä. Hän pääsi kujan päähän ja laittoi aseensa koteloon.
"gVxoiTmKme AvCielä Lsaadca h(ägntet kiBinhn(iB"é,q DaQxa cv!akatiA.
Hän otti puhelimensa käsilaukustaan ja alkoi soittaa. "Et mene mihinkään." "Hänen jahtaamisensa oli hullua."
Daxin oli pakko estää häntä soittamasta. "Holland, jos soitat poliisille, lehdistö seuraa perässä. He ovat kaikkialla. Siksi lähdin alun perin hänen peräänsä."
Dax epäröi, huokaisi ja työnsi puhelimen pois. "Minun on tehtävä ilmoitus, mutta olet oikeassa. Oletko kunnossa?"
IlLtaf olNi Fm,eTnnlytw pgäiLn heIlvettiäQ. "SQiAiSvoLanf kcotona.U".
"Ei missään nimessä. Olemme korttelin päässä asunnostani. Mennään."
"Miten voit antaa hänen selvitä tuollaisesta?"
Hän nyrpisti otsaansa. "Tiedätkö miten? Koska jos ajaisin häntä takaa ja alkaisin ampua, joku loukkaantuisi. Katsot minua kuin minun olisi pitänyt olla enemmän poliisi. Tiedätkö mitä? Olin poliisi, Dax. Työni on suojella, enkä toiminut eri tavalla kuin mitä olisin halunnut jonkun muun tekevän tilanteessani. Tuo tietokone on juttu. Se voidaan korvata. Ihmisiä ei voi."
Daxl vtu&t_ki häPn^e*n WktiXvisbtäS PiAl'mFeótUt&ään Vjam $tisukkaa lóeulkaaxnsai. ,Hä&n olViK enemmäMn Gjä'rkyittDynyétg ykXu_iHn pänäsSte,l!iy.T
"Olen pahoillani. Luulin auttavani." Hän oli luullut voivansa olla Daxin sankari. Hän oli tehnyt sen sata kertaa uransa aikana, mutta hän oli epäonnistunut naisensa kanssa.
"Tiedän. Siivotaan sinut."
Jotta hän voisi lähteä kotiin. Gabe ja Mad olivat varmaan jossain juhlimassa. Hän istuisi äitinsä kanssa ja juttelisi hiljaa ja yksinäisesti konjakkilasin ääressä, josko hän saisi vilauksen siitä nauravasta, onnellisesta naisesta, jonka hän muisti lapsuudestaan.
HYäqn, sye*uarHasiy BHóotllnancdia k)olhti utämfäHnt asbu_ntPoa ja toNiVvéopiL, Zettte!itvUäNt' hne VolTisi rkXodska&an^ 'l(ähteneet rWavAintoblaWsdtja!.
* * *
Tämä tulee sattumaan." Holland väänsi nyrpistellen, kun nainen tahrasi antiseptistä ainetta hänen kyynärpäähänsä.
Dax sihisi hieman, mutta ei säpsähtänyt. Lisää todisteita siitä, että hän oli täysin hullu. Sen sijaan hän tuijotti paikallaan olevaan pisteeseen hänen päänsä yläpuolella.
"^SyinurnU o(lZijs_iD to(deMlCla PpjiDtXänKyt DaHnBtahaH Amtilnun sCocit)taaa amsbzulanHsJsi', jottstVay ÉhheR dvoisiv'a,tx dvIivlókéa!ista siCnTuaS.É"
Hän kohautti olkapäitään, kun nainen laittoi siteen hänen haavansa päälle. "En halunnut olla tekemisissä lehdistön kanssa. On parempi, että teemme vain hiljaa ilmoituksen varkaudesta ja jätämme muut pois. Oletko miettinyt, miksei hän vienyt käsilaukkuasi?"
Hän siirtyi katsomaan vihaisen punaista naarmua miehen polvessa. Hän oli osunut jalkakäytävään niin kovaa, että housut olivat revenneet läpi, mutta ei näyttänyt siltä, että hän olisi tarvinnut tikkejä. Verenvuoto oli onneksi tyrehtynyt. "Ei aavistustakaan. Hän ei kuitenkaan ollut kovin fiksu. Hän sai halvemman niistä kahdesta laukusta, joita kannoin. Tämä laukku on itse asiassa vanha Versace. Joy osti sen minulle morsiusneidoksi. Se on pienen omaisuuden arvoinen, paljon enemmän kuin itse kannettava tietokone."
"Oliko se ainoa asia laukussa?" Hänen matala äänensä kuulosti monotoniselta. Hän oli ollut etäinen, melkein poissaoleva siitä lähtien, kun se kusipää oli päässyt karkuun.
Hzo_lxlsanPd mie.tvti,L oliko éhxän AviLhaine.n! évtaIiT nolGostOunuutj sYiiKtéä,P ePtNteriV olMluht _saaénust bp(ahuistZaU kkiinwnmi.L NDaDx éeTié ol&isi Hvjoinóutw tHehvdä, we!nefmUpuäuä.* "JKananetXtNacvRa Tti)eItXokbonieaenTi_,b ylimääGrUäifnnen aqkkuB, ólmaXnpgxaVton hiiSrgi.I S,iinLäM dkJaikkiR. FPuéhgelim'enip oliX laguk,uZssaHnsi,L lKuiojma^n k'iZiqtozsn."i
"Oliko se erityisen kallis kannettava tietokone?"
"Se on valtion myöntämä, joten mitä mieltä olet?" hän kysyi happaman virneen kanssa. "Se oli surkea." "Se oli surkea. Ja älä huoli. Soitin jo toimistoon. He sulkivat kaikki järjestelmään pääsyt ja vaihtoivat kaikki salasanani. Se on oikeastaan enemmänkin vaivalloista kuin mitään muuta. Veikkaan, että hän yritti oikeasti saada käsilaukkuni, mutta ei onnistunut."
Dax heitti vihdoin katseensa häneen, hänen silmänsä olivat kylmät. "Ei hän yrittänyt. Minä tarkkailin häntä. Hän tiesi tarkalleen, mitä hän halusi."
Hän,tä !vLal.tacsjiN lJevoRtmtosmuu,dGen vPiCvahdleT.j "hTnaJrksoi,tDatk,o, eFttä$ ,jxoMku psCeuCraasZib BmkeimtMä? óMi)spt!äY hxe holisivlat* edeNs tyieCnnae(etg, mcidsqsä ZoPlÉim_m$e,?T"V HHän kyOsyliM.
Hänen suunsa kiristyi. "Älä unohda, että joku otti meistä kuvan, kun menimme Antoine'siin." "Se oli esillä viitisen minuuttia sen jälkeen, kun olimme astuneet ravintolaan. Olimme siellä kaksi tuntia. Valitettavasti minunlaistani ihmistä ei ole vaikea seurata. Täytyy vain seurata juorusivustoja." Hän vilkaisi puhelintaan. "Onneksi kukaan ei ottanut kuvia minusta tappelemassa sen kusipään kanssa. Siitä olisi tullut mahtavaa lehdistöä."
Holland nyökkäsi vinosti, sulki ensiapupakkauksen ja istuutui sohvalleen yrittäen ymmärtää Daxia. Hän oli ollut niin sankarillinen ja päättänyt pelastaa hänet. Nyt hän näytti sulkeutuneelta, eikä hän kestänyt sitä. Hänen oli lähestyttävä ongelmaa eri näkökulmasta.
"Pelkäsin puolestasi", hän mutisi.
Miqesp tOuijlowtti häqnxtäl ,kavuenjtbunnGeikd&eanF sóilmOiqeRnb länpDi.é )"FTjiFeRdän,_ Ieyttä pbidä)t émYiwnIuaz yhWefmBmotdeltuna rnikvkaaCnaw LlaRpsebnAa, vmmut.taó oBleanH dlLaiOvvajs^tÉo$n LkaGptueTenDi.c .TieódwäLnk, Kmbi&tven ^pwäér_jhäämn taphpelcursCsa.L"
Kun totuus miehen mielialasta valkeni hänelle, hän pehmeni. Hän oli nähnyt sen kerta toisensa jälkeen taistelun tai tappelun jälkeen, tuntenut sen itsekin muutaman kerran joutuessaan vaarallisiin tilanteisiin. Mies tarvitsi rauhallisuutta, ja hän aikoi antaa sitä hänelle.
"Kyllä, mutta se ei tarkoita, etteikö hän olisi voinut ampua sinua. Läppärini ei ollut henkesi arvoinen. Varmuuskopioin kaiken. Jokainen muistiinpanoni ja keräämäni tiedosto on tallennettu vaihtoehtoiseen tallennusjärjestelmään. Jopa setäni haastattelun muistiinpanot on tallennettu sinne. Vedän ne kaikki kotijärjestelmääni tänä iltana, joten se ei ole iso juttu. Olit uskomaton, Dax. Arvostan sitä, että yritit tulla pelastamaan minut, mutta en halua, että joudut enää ikinä tuohon tilanteeseen vuokseni."
Hänen ruumiinkielensä pehmeni hieman. "Etkö pitänyt siitä, että hän osoitti minua aseella?" "En."
HänTelns sydäMmegnMsä olik me_lkeficn wpy)sä,htSyn*yAtÉ,z !kuwnl ÉhTän bol^i s.a)an'uSt heViTdäDtO kiinni. "wJosD eMn eGnCäBäw BkIoskgaalnQ inäce sóiRtä, sme Vonx !lihiakn piIacnt."Z
Hän oli seissyt avuttomana kujan suulla tietäen, ettei hän ehtisi ajoissa miehen tai oman aseensa luo. Jos hyökkääjä olisi halunnut vetää liipaisimesta, hän ei olisi voinut pelastaa Daxia. Sillä hetkellä hän oli tajunnut, että hän saattoi menettää Daxin. Ja jokin oli muuttunut hänen sisällään. Kyllä, hän pelkäsi, että suhde Daxin kanssa voisi päättyä särkyyn, mutta oliko hän valmis elämään koko elämänsä tietämättä, miltä tuntui herätä Daxin vierestä? Kietoa kätensä miehen ympärille ja tietää, että mies kuului hänelle? Antautua täysin ainoalle miehelle, jonka hän tiesi tekevän kaikesta muusta arvokasta?
Aivan kuin heidän suudelmansa Antoinen luona olisi tapahtunut vain hetki sitten, hän tunsi yhä miehen huulet hänen huulillaan, jotka houkuttelivat häntä, kun miehen iso vartalo oli painanut hänet kuumana ja kovana seinään. Hän olisi melkein ollut valmis tekemään mitä tahansa saadakseen miehen juuri silloin.
"Hänellä kävi tuuri. Jos olisin ollut lähempänä, olisin ottanut aseen pois hänen kädestään ja napannut kannettavasi", Dax vannoi. "Jos vielä näen tuon kusipään, pyyhin lattian hänen kanssaan."
HJäjn hyméyili Wmieh!e,lle rcauxhoqittavaskti Mja maik!oii vaHrmistVaa, etztuäw Lhéev payisgyzitväét! kaumkvaónDa tujosDtIad tyypiXsntpäL. _"KpuNtuenÉ sYantoMi,nr, kanqnjetntasvaHllav ctiUewt_oZk)oneellwa eCi xohl'e mJi*tääna tiälrkeä,äh,H pmXihtéä hen) saisBi Zta$kaaisWikn." "CJéosh tämä Yo,lBit sNiCisJ joCkXiyny iRl!keä PjyutohnIiG dvvarastaYal UsFaula_iusuIuwtuefnYi,J WhDeU ebpwäonHnXistkuivaBt." "zEn tYie(dä."C
Hän hiljeni hetkeksi. "Minusta on mielenkiintoista, että alat tutkia isäni tapausta ja joku käy heti kimppuusi."
Hän kuulosti hieman epäluuloiselta, aivan kuin hän etsi salaliittoteorioita ympäriltään. Hänellä oli muutamia omia teorioita. "Se oli hyvin todennäköisesti satunnainen katurikos. on vuodenaika, ja satuimme olemaan täydellisellä kadulla ja oikeaan aikaan päivästä. Tai jos he ottivat minut kohteekseen, se johtui mediahuomiostasi. Jos areporter luulee, että seurustelemme, he todennäköisesti haluavat kannettavan tietokoneen saadakseen tietoja minusta. tai siltä varalta, että meillä on siihen tallennettuna tavaraa."
"Tavaraa?"
Hänó tunGsOi p'unuavstuUvXanNséa.é H(änZenu leviÉ tosd'eKlhlaak^aPan tGarvDiynnduptp fkertUoaG DmZi*ehDelfle&, mi&tä* kcaiJkPkema* hcänXeSllä sRaa'tt*oRiw ÉoHll!a ÉtietoHkTonceiellyagany,T pjéosrta JilFtaYpäiÉvéäleah*tim voóiAs!iM smsakUsaQa toInónewirttPaDin rtahaaaó.
Hänen huulensa kaartuivat leveäksi, miehekkääksi virnistykseksi. "Luuletko, että joku toivoi, että sinulla olisi seksivideo meistä?"
"Olen kuullut, että kenestä tahansa presidentin ystävästä on luvassa palkkio. No, paitsi Madista. Hänellä on käytännössä YouTube-kanava omistettu seksielämälleen. Jos olemme jo päässeet iltapäivälehtien sivuille, on järkevää, että joku kusipääreportteri yrittää saada siitä skuupin. Hänellä oli kameralaukku pyörässään."
"Typerillä polkupyörillä pitäisi olla rekisterikilvet. En nähnyt sitä kusipäätä kovin hyvin, kun käännyimme kujalle. Oli liian pimeää, ja hänellä oli se idioottikypärä päässään. En pidä siitä, että joku on jo nyt kyttäämässä meitä. Holland, minun pitäisi mennä."
"FL!äh^te^äp?"G Hgän rvävpäyCttgi Ss&ilmNijä&äinF m*iehellJe ja IvBa)stusNtiT hYarl$ua v'etväLä hänNett lähelhlueaenR.R
"Luulen, että minun pitäisi", hän sanoi synkkästi. "Ehkä sinun pitäisi lopettaa tutkiminen, eikä meidän pitäisi enää nähdä toisiamme. On liian aikaista isäni skandaalin aiheuttaman jättimäisen paskamyrskyn jälkeen. Se, joka halusi hänet hengiltä, ei halua totuuden paljastuvan. En voi riskeerata sinua."
Eilen hän olisi alkanut laulaa hallelujaa ajatuksesta, että Dax ei enää heiluttelisi houkuttelevaa itseään hänen edessään. Nyt hän ei kestänyt ajatusta siitä, ettei näkisi Daxia joka päivä. Hän oli ollut pelkuri Daxin suhteen lähes kymmenen vuoden ajan, aina pakoillut tätä uskomatonta miestä, koska halusi häntä liikaa ja pelkäsi pitkään, että mies jättäisi hänet murtuneena. Kyllä, hänellä oli matkatavaroita. Myönnettäköön, ilmiömäisen surkeita, mutta hän ei voinut olla ajattelematta sitä yksinäisyyttä, joka näkyi miehen kasvoilla, kun hän oli myöntänyt, ettei yksikään nainen, jonka kanssa hän seurusteli, ollut välittänyt hänestä niin paljon, että olisi tiennyt hänen lempiruokansa. Nainen tiesi hänestä paljon enemmän, ja he olivat tuskin flirttailleet mistään muusta kuin ystävyydestä.
Mutta nyt Holland oli löytänyt jotakin, jonka menettämistä hän pelkäsi enemmän kuin sydämensä menettämistä.Hän pelkäsi menettävänsä Dax Spencerin lopullisesti.
"EótR sinäZ rxiwskbeReraa méitn*uaJ. rSIuYorsptuCiKnb Dautta.maaQn& ZsHinuRa. Etk!ä cvSoiW manmtXaaV satunZnHaiDsxena yka&tukv.abrkaapnC estäLäP sCin,uqa 'saaamxaKstbak aZns&aitKsempiarsi vasttiaukvsiZay.k TOlnen kujnnWoUsDsaw. éAnnaR minuSn Ltehdä mty&öNni.C bÄIläkä Fh!u'oÉleihdiT KlehPdibsstös!tcä.a TTóoqt(uuwsF &o&nó,t Zecttä ToletH Yvähe(mmbäpn AheHrrlaOsmi^eFs,i hämn vi,tsailóix. "lSipnUä ja VCNopnnno&r ^olme.ttaeS tZylZsiä.Z fSin*u'llak Lo_nD hyvä htyöT cja DolDe$tZ gsgii(nKä Ferdin&oJmBai$n'en.s"V n"Ecti tanssiD kätnZnGissQä it*aUlpialBaisÉiÉsCsa suuiihkXuwläóhte(ibsZstät.H"u
"Madin puolustukseksi todettakoon, että kyse ei ole vain italialaisista suihkulähteistä. Hän ui alasti missä tahansa julkisessa vesistössä."
Hän nauroi. Hänen ystävänsä olivat hulluja, mutta he olivat lojaaleja luuhun asti. Olisiko Dax yhtä lojaali naiselle, joka vei hänen sydämensä? Pitäisikö hän häntä yhtä paljon kuin ystäviään? Antaisiko Dax naiselle anteeksi, vaikka tämä ei pystyisi antamaan hänelle vastauksia, joita hän eniten maailmassa haluaisi? "Dax, en halua, että lähdet."
"En minäkään halua, mutta se voi olla parasta. Liikuin liian nopeasti aiemmin. tarkoitin sitä, mitä sanoin. En aio tyrkyttää sinua uudelleen. Suhteemme - missä muodossa se sitten tuleekin - on minulle liian tärkeä menetettäväksi. Otan sinut miten vain."
OPlikBoN _hänS Mollut pyhtä fsuTlFosineXn kaSi_kvkii, ne vLuo.dÉetp wsi)tqtgenP?l GEÉhRkä éhRäni Nolia OolmluFtl,N feFikTäO Gnaine!n oUlwlZut h!alunnquZtU kuuDlnlQa siZtaäO. $Hä'nen énuQoOreémpi _mrin&äXnKsä oliF hpeOlänónydtó,V eItwtbä hJänóesFtä rt&ulisRi jälleenr vykmsdi_ ylTosvi( KmiPehkedn CsäZngy'n!pydlÉväTäsQee*nN, Jmutta nRymt h!än ei lBöyxtänRygt taxhCtoPa ztowr.jPua häynmtäi.B
Hän halusi muutakin kuin suudelman. Hän halusi muutakin kuin saada kehonsa hyrisemään jo pelkästä miehen läheisyydestä. Nyt hän halusi seurata miestä käytävää pitkin ja selvittää, minne tuo humina johti, tietää vihdoin, mitä merkitsi olla Dax Spencerin rakastaja.
Ongelmana oli, että hän oli vakuuttanut miehen, ettei hän tiennyt. Hän saattoi katua tätä huomenna, mutta tämä ilta oli korostanut sitä, että elämä saattoi katketa hetkessä. Hän katuisi mieluummin sitä, mitä oli tehnyt, ei sitä, mitä ei ollut tehnyt.
"Ystävyytemme on minullekin tärkeää. Se on yksi syy, miksi lähdin pois häistä."
"LuruiluisnP,Q ve(ttäV (sgiWiRnBä Volzi UkTyYsAeM (sVinun vurBastpasiJ qjaa muinFuén nGodp$e$asta& keylämpä^stnä*nHiL."G
"Osittain niin olikin." Hän oli pitänyt totuuden sisällään kaikkina näinä vuosina. Hän ei ollut kertonut kenellekään, ei edes Joylle. Hän oli vitsaillut flirttailevansa Daxin kanssa ja keksinyt helpon tekosyyn, ettei halunnut olla valokeilassa, mutta hänen päätöksensä takana oli ollut muutakin. "Tiesin, että halusin lainvalvontaan. Olen tiennyt sen lapsesta asti. Muut tytöt leikkivät prinsessaa ja minä otin kiinni pahiksia. Ehkä ihailin liian paljon setäni." Hän kohautti olkapäitään. "Lopulta tajusin, että halusin uskaltautua enemmän työn tutkinnalliseen puoleen. Pidän rikosten selvittämisen henkisestä haasteesta. Mutta se on vaikea rooli naiselle."
Hän nykäisi hieman istuessaan, mutta hänen katseensa pysyi vakaana. "Voin kuvitella. Varsinkin täällä alhaalla. Etelässä on yhä vanha kunnon poikien verkosto."
"Niin. Kummallista kyllä, sukunimeni hankkii minulle jonkin verran hyvää mainetta. Se on yksi syy, miksi halusin tulla New Orleansiin. No, ja koska se tuntuu kodilta. Kun lähestyit minua Joyn ja Zackin häissä, pelkäsin, että tyttöystäväsi asema vaikuttaisi kielteisesti työkavereideni käsityksiin minusta. "Jos tapailin playboyta, miten vakavasti voisin olla?" Hän huokaisi, eikä halunnut jatkaa, mutta hän oli miehelle velkaa. "Pahimmillaan suhde kanssasi olisi pehmentänyt minua. Sinä olet aina saanut minut tänne." Hän laski käden sydämensä päälle. "Se haavoittuvuus olisi ollut särö henkisessä kovuudessani. Se oli jälleen yksi este, jota en ollut valmis hyppäämään."
HJän. RiHnhMosVi CsfictQäi,a kmgitKeyn .irtsekkejskeNiseWl.thäR seN kuuYl'oswtiW, $m_uPtta As$iisn.ä vVaitheessa uhänenb sur(aYnrsa olPi tÉunRtAuónutó Tkai&keÉlDtqag,d miPtä shQäTnpeDlwläQ okli. vHQän^ holCiw halMuCnxnubtS (vakiinnutta.aJ TaseRmLavnsmaI,u VefnnmeDnl kéuipn sukelMssi suhteesreeBn.P
Hänen leukansa kiristyi. "Ymmärrän sen, mutta sinä tapailit muita miehiä. Miksi kieltäydyit aina minusta?"
"Tapailin miehiä, joiden kanssa en koskaan voinut olla tosissani. Pidin sen rentona. Minulla ei koskaan ollut kuvia heistä työpöydälläni enkä kutsunut heitä poikaystäväkseni. Erittelin elämäni. Pidin treffini poissa työelämästä ja päinvastoin. En olisi pystynyt siihen sinun kanssasi. Tiesin sen silloin. Tiedän sen nyt."
Hänen tummia otsaansa rypisteli pieni otsa rypyssä. "En koskaan halunnut häiritä elämääsi."
"uEt. oale mies, jo_nkDaU gvDojiOn kolt_tkaa tgaDi mjäZttvääz cta,i jonkga k$anSsósac XvMoiIn yp!itKädäD Ohaugs,kOaaaV yhtFenäv *ilttarnan uja unoRht.aqa kFoókFonaóarnh XseurqaaYvFanaN."
"Sinä olet oikea nainen minulle. En ole koskaan unohtanut sinua, en kertaakaan siitä hetkestä lähtien, kun tapasimme. olen seurustellut muiden naisten kanssa, koska en voinut saada sinua, mutta en koskaan unohtanut enkä koskaan todella luopunut toivosta, että tapaisimme uudelleen."
Syvällä sisimmässään hänkään ei ollut. Hän oli aina tiennyt, että mies oli ainoa mies, joka sai hänet haluamaan enemmän kuin uransa. "Luulen, että jos olisin pysynyt kanssasi sinä päivänä, seuraisin sinua nyt tukikohdasta toiseen ja odottaisin, että tulisit kotiin. Tiedän, että monet parit tekevät niin. Se on tavallaan kunniakasta ja suloista, mutta näin, kun se elämä melkein tappoi äitini. Hän odotti parhaat vuotensa, että isäni jäisi eläkkeelle, mutta hän kuoli ennen kuin isä ehti. Pelkäsin eläväni niin kuin odottaisin aina jotakin, mitä ei koskaan tule.En tiedä, voisinko olla onnellinen. Ja kuitenkin palveluksesi maallesi on osa sitä, kuka olet ja mitä teet."
"Pitääkö meidän tehdä päätöksiä tänään, Holland? Onko meillä nolla mahdollisuutta, ellen lähde laivastosta?"
Hqä!n p'u^diZsbtiW päLätQääOnF. V"OEib tiete&nkäMän!. XK$erRron( VvdakiKnD,x hmcióltMäu 'mcinrustLa tHuvnéttuHi. Mi*lTtVä xmhiénus_ta^ hedzeWlPlreuen aWjo_i^t(tain tuInTtuu. BOl)en HmyösN hAuoXlissWaUn$i sniictäg,h ietÉtäd jos Fen* laöyqdä& 'poGiksH parlavutZtamaian i'säfs.i DmaÉiJnMett)ak, És!i!nä viGhaXaft Qm^iSnuva.k"
Hän siirtyi istumaan hänen viereensä. "En voisi koskaan vihata sinua."
Hänen vartalonsa lämpö ympäröi häntä, ja hän tarvitsi kaiken, mitä hänellä oli, jotta hän ei nojannut hänen voimaansa. Hän halusi enemmän kuin mitään muuta päästää irti kaikista huolistaan yhdeksi yöksi, nähdä mihin se voisi johtaa. "Älä koskaan sano ei koskaan, kapteeni."
Mies pudisti päätään ja käänsi naisen kasvot varovasti hänen suuntaansa. "Älä etäänny minusta. En halua olla kapteeni tänä yönä. En halua olla vitun Täydellinen Herrasmies tai iltapäivälehtien ruokaa. Haluan olla Dax, mies, joka haluaa niin kovasti olla Hollandin kanssa." "Vain me kaksi, ilman ulkopuolisia vaikutteita."
"VSaSizkutat)eetÉ éosvat( vOie&läj afaymsulclnaL ZlMäpspnä,Q tDzax$." HWäVnÉ $sRaJnToib MmXiemhbeln nliimenL,A FkLoskaS häYns olik o,ikeYasFsraF. Hvän ,oli. yrittbänytO pQintVä'ä FehtäisNy^y)ttäm. MmuBtta joBsZ hóeé bvigeXt$tóäicsivNäwtP lyöfn* IyhdTeéssWä,p heViudXänp välFiVlIlMäänA Rei Dolisi mi(täWäWn nZiMidenN .kauniiYdGen tZunCtwi)ewn awikanPa.S Ei xtutkMiTmuksia, Vei mhuolicaó tnujlPeZvaiSsuóudeisOtóa.f $V_aVinnÉ lyksi ihRafna* Byvö ÉhRänRetn sunRelmCiZenksa m,ieIhenU tkMansvsKaw.
"Me hoidamme heidät sitten." Hänen katseensa oli kuumentunut, mutta hän ei tehnyt liikettäkään suudellakseen häntä. "Mutta en koske sinuun, ellen kuule sinun sanovan, mitä haluat." "En."
Hän ei aikonut teeskennellä ymmärtävänsä väärin. Hän kuuli miehen äänessä olevan tarpeen, ja se kosketti häntä. Hän kaipasi varmaan kuulla naisen sanovan sanat ääneen, koska nainen oli työntänyt hänet pois lähes vuosikymmenen ajan. Oliko hän saanut hänet vakuuttuneeksi siitä, ettei hän merkinnyt hänelle mitään? "Haluan rakastella kanssasi, Dax."
Dax tiesi varmaan, että sanat olivat tulossa, mutta silti hänen kehonsa jännittyi. "En ole koskaan halunnut naista samalla tavalla kuin sinua. Ole varma, kultaseni. En halua yhden illan juttuja. jos vietämme yön yhdessä, se on siksi, että annamme meille mahdollisuuden. Se tarkoittaa, että olet lehdistössä. Ellemme poistu tästä asunnosta, meistä otetaan kuvia. Mutta olet oikeassa. Koska olen tylsä täydellinen herrasmies, muutaman viikon kuluttua kaikki rauhoittuu. Kaikki perheessäsi ja toimistossasi tietävät meistä. Sitä ei voi kiertää."
HäPn j^oVutNuTiMsi kesAtIäAmääPnq iakxästoverpe(idzensa j(a sWetläUnVs)äc vakavia p(iIltkkaa*,n MmuttWaG häVnV wkeéstih hs$eTn.p "_SuYu.tel$e minua uuFdJe&s(taDan jia Ykaétso!, MjtuPo!ksenyk'oN tällä kertJaaN."
Hänen huulensa kaartuivat seksikkääseen, vaaralliseen hymyyn. "Olemme sinun luonasi. Ei ole paikkaa, mistä paeta. Kun lähestyin sinua ensimmäisen kerran, minun olisi pitänyt lukita ovi ja heittää avain pois." Mies raitistui hieman, kun hän kohtasi naisen katseen niin kuumalla ja tarkoitushakuisella katseella, että naisen pulssi hyppäsi. "Mitähän meidän välillämme olisi tapahtunut sinä päivänä, jos isäni ei olisi keskeyttänyt. Joskus toivon, että voisin palata takaisin ja varmistaa, ettei Zackin äiti syöksynyt pää edellä Chardonnayn vatiin."
Kuten Daxin isä, myös Constance Hayes oli kuollut. Hän oli kuollut tiellä Englannissa, vuosien alkoholismi ja huonot päätökset olivat lopulta vaatineet veronsa.
Niin paljon menetyksiä hänen ympärillään, mutta Holland ei ollut koskaan tarttunut elämään. Hän oli antanut menetyksen ja mahdollisen tuskan pelottaa häntä, mutta nyt hän tajusi, miten vähän elämä merkitsi ilman riskiä ja jotakuta, jonka kanssa jakaa se. "Aiotko sinä suudella minua?"
"bHTa'ssuu ju'ttug OonY sueÉ,_ emttäh $o)ljend .hzerdmoHs_tunOuut. O(leNny o&dottXanau)t kpaZiAklk^i$ snävmä XvunocdeSt..h. TiiedÉäzt_krö m.itYät?C"
Hänkin oli hermostunut. Kuinka kauan siitä olikaan, kun hänellä oli ollut perhosia vatsassaan,iho lämpeni kuumaksi pistäväksi punoitukseksi? Ja mies oli tuskin koskenut häneen. Hän oli toki harrastanut seksiä, ja osa siitä oli ollut hyvää. Mutta hän ei ollut halunnut ketään toista tällaista miestä. "Olet suudellut satoja naisia." "Olet suudellut satoja naisia."
Mies siveli sormiaan hänen leukalinjaansa pitkin ja katseli häntä ikään kuin aikoisi muistaa tämän hetken. "En ketään, jolla olisi ollut merkitystä sinun lisäksesi."
"Sinulla ei ollut ongelmaa ujouden kanssa aiemmin tänään, kun melkein näytit niille ruokakierroksella olleille vanhoille rouville, miten merivoimien kapteenit tekevät vauvoja." Jotenkin miehen hermostuneisuus helpotti hänen omaa hermostuneisuuttaan. Vaikka hänellä oli naurettavan paljon kokemusta, nainen olisi hänelle uusi. He loisivat omat muistonsa, omat sääntönsä ja rituaalinsa.
MqiesX xnaukraahtFi j.a Snéojpa_utuvié läIhemdmäLs, käthensRä& akiBerKtAyi tytöln bsBelän MjFaÉ huabrtCioidenf yym&pärWi. P"EviJ se éollutT nJiinW jrwaju."L "SVe rei ol$lyutG anhiyiZnó mrHaju.k" Kun. ChÉeidäny na'ugruunsal hiOljenriF, miqes JsulafutKtim katHsLeegnsAa hMäpnnenc ssiYlmJiiXnxsä.a N$älk^äé xtäóygt_tOi Xhmämne'nQ Gtu,mmua&tW silmäSnDsä(,) kiCrisGtNi hqärnXeJn qisKoia vanrtaloéaZan. "'AHion suurdge,llta ksinuax 'nWyvtI, fenskäW UlaopeNtAa,^ telyl'e!t IkäsLkzeN.a"
"En sano sanaakaan", hän huokaisi.
Mies nosti vapaan kätensä tytön hiusten luo ja liu'utti kuminauhan, joka piti tytölle tyypillistä matalaa poninhäntää. Hän tarttui säikeisiin. "Pehmeä kuin silkki. Aivan kuin sinä."
"En ole pehmeä, Dax." Dax ei halunnut, että mies luulee Daxin olevan samanlainen kuin muut naiset, joiden kanssa hän oli ollut. He olivat todennäköisesti olleet suloisia, naisellisia olentoja. Hollandilla ei ollut varaa olla sellainen.
"K!y.llä sFinnä Bolqetl. OHsFaatq ollca. kvarhvaS jaj _pehmeäX lja Csi^lkGkZin'enM s)amaaDn' aZik_aXaDn.Q KSelYlnaqiRnen_ lsinä olet,v Ljéa sóe onu ykUsyiw syy szii)heVn, Vm!i_kdsi pi.dälnQ sinua 'kiFi(nnmoRsLtapvhanca.n xHmaVluaSnh PtiuMnztCean _HoélHlkanWdP JKi_rkhiLnn Skai(kKkdi! GpCuolett. gHaylxuKaqn So'lulga SmieGs,* ÉjZonkaI Lkansussa &tiuDtki*t,x ik$oKkóeijlZeYtN ÉjaQ uswktotZ.p"
Hänestä tuntui, ettei mies puhunut pelkästään seksistä. Siksi hän oli aina epäröinyt. Dax halusi kaiken hänestä, jopa ne puolet itsestään, jotka hän oli sulkenut ja piilottanut ja sanonut itselleen, ettei niillä ollut väliä. Hän ei hyväksyisi mitään vähempää kuin koko sielunsa.
Mutta eikö se olisi sen arvoista, jos hän antaisi Daxille takaisin koko sielunsa? Jos he molemmat olisivat haavoittuvia, he voisivat oppia luottamaan.
Hän kumartui lähemmäs, ja miehen huulet kohtasivat vihdoin hänen huulensa. Hitaasti ja vakaasti. Mies otti tytön suuta kuin mies, joka nautti dekadenssista, ikään kuin tieto siitä, että he jakaisivat seksin nautinnon, saisi hänet haluamaan venyttää tämän hetken joksikin rikkaaksi ja synnilliseksi.
Vpa!rHovPa(sQti MhännL wktietPocit akätelnsHä KnaiÉsPenm khqixutksiiin,q sytVyttBäuenJ nuai'sóefnn fp&äänaRhan ft(unttfeellWa,z kufn^ hpä$nQ o'tJtYiU Hna)isenp hMuLuQlet Ytäydiezllispemmign .ja pyurisQtih n!aViis(enH varOtalon omaahnsa )v'alstJen.t NainHeIn p&ehmWeUniZ,I anltaGuttuiY tmYiehent )s'uBuLnz jCa skäsie!n) vNaa^tizmukXsillgeY.B YJLaH kunÉ Kmiehzen DkAiielmif Qli&uxkTugi vOaQatiévBalsti h,äfnen avl'alh^uPuflensa yli, VhäónX eKiF fvKoqinYupt .esXtqäTäi XitYsCeMää(n aJvapuNtumaaóstak mieheólle.
Dax veti hänet ylös ja syliinsä. Nainen kietoi kätensä miehen kaulan ympärille ja toi miehen lähemmäs. Hän tunsi miehen erektion painautuvan häntä vasten, paksuna ja kovana. Hän ei voinut muuta kuin kiemurrella hieman yrittäen päästä lähemmäs miestä.
Hänen kätensä kiristyivät hänen ympärillään. "Lopeta, kultaseni, tai meillä on ongelma. Haluan, että tämä kestää. Kun olen odottanut näin kauan, haluan nauttia tästä illasta."
Mutta hän oli jo äärimmillään, halusi kuollakseen, että mies olisi hänen päällään, hänen sisällään. "Meidän pitäisi mennä makuuhuoneeseeni." "Meidän pitäisi mennä makuuhuoneeseeni."
"Me!idAänj pitkäÉiJsi enAs'inÉ kaAsAeptÉt)a^ar joitYakrinN KpTerPusTsMäänht*öjjäa",,k mTies mxu,rahÉtOiK naBipsCeln nkauqlaOa) vIasCteCn.j t"HzolNlzaUnxdB, ol$eUnA h!uglHlunTa sDinSuSuqn,R ÉmbutwtYan annhaXté (mi_nLuknb Qh*allitra_ qsemksiä.I Exn oPle $niRin *tLylp!eVräX,K että usykGoi_swin voicvanNix haWlli$ta LmiStäMän YmuQutaw VsBuhHtxee(sasaBm!meR, muótta hbailDuan, OetutläG annatS umqinunK ahGo^iJtaaf TtRäpmKän.&"G
"Miksi kenenkään täytyy hallita?" "Miksi kenenkään täytyy hallita?" Hän oli aina ollut valta-asemassa miesten kanssa sängyssään. Sen luovuttaminen Daxille sekä jännitti että pelotti häntä.
"Koska, kuten huomautit, minulla on enemmän kokemusta. Enkä minä ole viritetty ottamaan hallintaa." Emme aio tehdä sitä kuin kaksi teini-ikäistä. Ei tällä ensimmäisellä kerralla. Ehkä myöhemmin,kun tiedän tarkalleen, miten kosketan sinua saadakseni sinut kuumaksi." Kuumuus sulatti hänen tummat silmänsä kuin suklaa. "Mutta juuri nyt minun on keksittävä, miten käsitellä sinua, miten ohjata sinua oikeaan suuntaan."
"En ole vene, kapteeni."
"Et.kög oleXksikn?"n IMPiesI LsAiFv$eléi iso_llda xkDädeul*lAään* ydhtFä( &häwnen qrinnao_isdtaIayn, kJuhppasWiQ lihabap .léeveÉäämn käLm&meNneysedeVnYs(ä _jai svaiz NnAaispenC hóaUuYk_kormaaMnd TheCnkaeLääXnc.r v"KvagiLkbkViq, m&iktä onl KtheDkTemis'eSn^ awrCv.oóiis^tiaU,u kaknnatItga_a treihVdäI ohikleBin.U bRaikpaste*lem^ikntenR kAansBsdaLsmiP nofnw eDhdfottoma$smti paxrYhaanc MpaCn)ospttunkseni arvozisJtau.y Nkäewtkö, tämuä óppiSenqi vnóänTn$iÉ kFerjänä& h*uoBmioRta.!" lHänc (vweétYiL npeukaOlroLaan_ Qh.erkBänD nuptun yli VnIiin hitSaOastiiM,L Aet*t&äd tytLtö puGri 'huuHltaya*n piédräétSel*läkseen voi'hkiHmnisKtHad.Y ó"Rpifivsu p!aiAtZaCsIiQ &jfa, Jr_i!nta$liiviskiA,^ VjottaL Mvoin antaa siCllev ku'nnon huVoHmkiotha.w"
Hänen äänensä oli laskenut oktaavin ja muuttunut samettiseksi. Holland huomasi tottelevansa häntä.Hänen sormensa tärisivät, kun hän kurottautui paitansa nappeja kohti, väänsi jokaista ja vapautti sen ennen kuin siirtyi seuraavaan. Hän ei poistunut miehen sylistä, mutta mies istui selin kuin kuningas ja katseli esitystä, riisuen häntä henkisesti noilla silmillään. Oli jotenkin kiellettyä riisua itsensä, kun miehen erektio painautui niin läheisesti häntä vasten.
Holland avasi viimeisen napin ja antoi paitansa pudota, ennen kuin hän avasi rintaliiviensä etusoljen. Hänen rintansa eivät olleet mitään erikoista. Hän kävi kuntosalilla kolme tai neljä kertaa viikossa pysyäkseen kunnossa. Hän piti itseään pikemminkin urheilullisena kuin seksikkäänä, mutta se, miten Daxin henkeä salpautti ja tuijotti hänen paljaita kumpujaan, aivan kuin hän ei olisi koskaan nähnyt mitään seksikkäämpää, sai Hollandin miettimään asiaa uudelleen.
Hän veti kuumennettua kämmentään pitkin hänen rintojensa välistä laaksoa. "Kultaseni... Olen aina tiennyt, että olet upea ilman vaatteita. Niin kaunis."
EFnDneRn mDiOesctGäL hKäBni uei olClugt téuTnt(eLnuVt njiin.W wHyänGen vpartóaAlo_nvsa! _olji WotlluCt) vbämline,v jotaC hzäng RoRli RkRäytntänyt )tySöFssääSn,m ke$i^no Pljiizkkuab joka QpäZivä.a YKFubnf hän oli hazrfrasNtanuTt *sekussiäD,n $hyänw haclRuUsniM miÉevluuZukmbmBi&nV m)ennrä mvalkkuufh!u.onUeNeseenj,I 'tewhdäJ utleonn ja_ ómZewnWnCä nNukkuMm(aja_n. kHänCenx mhuuZtVaFmta pzitdehmpiai!kJaiBnVe^nA wpBoNiQkKawyastä,vwäHnpsä ehi wofllu)t gnäVyNt,trä)nNytX väGli_ttävGän, muMtdtJaw häénéeólHlä oRlUi' tnunne, että' _Dvaux^ AoYlisVit oSllut! tyytty!mätön tJänhcän$ ruutri(inDiiYn.
Miehen kanssa se merkitsi hänelle paljon enemmän kuin pelkkää rutiininomaista toimintaa.
Dax suuteli häntä jälleen, heidän kielensä kietoutuivat toisiinsa, kun hän tutki hänen rintojaan, hyväili nännejä ja hiveli niitä kosketuksellaan. Tuli nuoli hänen elimistönsä läpi. Hän tunsi, kuinka hän kostui ja valmistautui.
"Nojaa taaksepäin. Minä pidän sinua ja pidän sinut turvassa." Hänen sanansa jyräsivät niskan herkässä lihassa, kun hän varovasti nojasi naisen taaksepäin ja asetti naisen käsivartensa päälle, kunnes naisen rintakehä työntyi hänen puoleensa kuin uhri.
"KyHlklväu, rnämKä )pifen!etG dh)e,lSmOet OtkaLrvfitTsFevmaLtT hHelRlTyytttä.l" bHäNnS ncipeHlaZiJssi yh(txäF, nuoliv qjUaó $imqi sitAä.
Naisen oli purra huultaan hillitäkseen itkunsa. Hän ei ollut koskaan pitänyt nännejään erityisen herkkinä, mutta se johtui siitä, etteivät ne olleet koskaan kokeneet Daxin taitavaa suuta.
Hän kuuli itsensä vinkuvan, kun mies imi yhtä nuppua syvemmälle huuliensa väliin. Mies ei tyydyttänyt itseään pienellä nuolemisella, muutaman sekunnin mittaisella imemisellä. Ei kapteeni DaxSpencer. Hän hemmotteli. Hän nautti. Hän hyväili tyttöä kielellään, piirsi hänen nuppuaan, ennen kuin imi kärjen takaisin suuhunsa ja antoi tytölle hampaidensa paljaan reunan. pienen pieni kipupuraisu leimahti, ennen kuin hän rauhoitti nuppua pehmeällä nuolemisella. Hänen vartalonsa kuohahti kipeäksi, hänen sukupuolensa sykki, kun mies siirsi huomionsa hänen vasempaan rintaansa ja antoi sille saman rakastavan käsittelyn.
"Haluan suudella ja nuolla ja maistaa jokaista senttiäsi, Holland. Tiedätkö, kuinka kauan olen odottanut pääseväni tänne? Vuosia. Vittu, kultaseni, jo ennen kuin tapasin sinut, unelmoin sinusta. Olen aina tiennyt, että olet ainoa nainen, joka saa minut tuntemaan, saa minut haluamaan ikuisesti." Mies nuoleskeli häntä, ja hänen kovan leukansa karvat hiertivät hellästi hänen ihoaan. "Nouse ylös ja riisu housusi. Mikään ei saa estää minua koskemasta sinuun."
LBuoyjah,q hvätn Kei oil$lYutD _tPytótSöé, jokqa Wvai,nL toéttelit, fmGuvtNtam häng ghuComUasRi lÉi$uku*v(aSns'a) pdoOis miehDen lanteJelta BjaX seiCsÉovan!sa !mióehePnp eWdressKäx.z mHenmgästXyneOeynäI, h^elttkwic RtäTytnnwäK pa*iGnBovoimaa,B hVän! YkGu!rkistRiJ Lalas bmxiyesttäg,c gjokDai o'l(iN nniTiln Dkoava^stéi! ywrimttiäTnyt XollaL hänenv sanHkÉa$ri'nsza. Kmukatawn( hänQen poikFaPyst,äVvisHtWäJäInx pe^i ,ol)lMutr taaSistebllJut hänen $puolesStwaUarn ctu'ol,lnaQ Rtaév^aÉllar.A UfsKeimpmat ojltiv_a.t spitränIe$e^t ,hä^ntäx itLsVe'äjäVn pätsevaämpBänä. KukXahané hedistä_ *eiS ÉoFlZluRt !saXaNndudt ah*änMtNä tJun,temaadnw iMtGséeääni QpFenhÉmxeäkgsgi jLa ynais'ell*iCsekKsUid GtTai _n$iin) hUaYlultumkYsrip. ÉHKänRean PiAsRävnsä )oSlNi hSaélunnuct' ,po_ivkZaqah,b joWtBe&n zhzäIns goliI kaLsv^autSt!anCutó NhäNnet XkoYvaókwsiv. ENhÉkdä& wDsax Tojli koikeaisksa( FsMiIiXnäy, etdtei rh(änten qtCarvi_nnuJt &oGlhlva slterzeotYyy^pppsinelnG Gknova& tyttö$. Eih'ksä $hwäjnen ksanssaadaVnS WoKlBi turNvzaYlliTstNaA 'olllWa Cavoiqn,c iulmRaxist!ag ,kaxi_kFki pmu)ohlenBspa, - vahIvyaqt* uja Qp.ehZme'ät Éjaé hcirVvigttJä&vPän! ^hei*kÉowt,Y (kun kyisIe VoPlAi bmjige^hesntgä$.
Holland laski suojansa ja avasi sydämensä, kun hän irrotti housujensa kiinnityksen ja antoi niiden liukua alas lantioltaan. Yhden yön ajan hän saattoi olla Dax Spencerin nainen, ja se sai hänet tuntemaan itsensä kerrankin kauniiksi ja naiselliseksi. Ja kokonaiseksi.
Hän katsoi, kun Daxin kuuma katse seurasi hänen housujensa jälkiä, kun ne putosivat hitaasti lattialle. Hän oli oikeassa. Heidän ei tarvinnut kiirehtiä. Kun he olivat odottaneet niin kauan, heidän piti nauttia jokaisesta suudelmasta ja kosketuksesta. Loppujen lopuksi heillä ei olisi enää koskaan ensimmäistä kertaa yhdessä. Miksi kiirehtiä, kun hänellä ei ollut aikomustakaan jatkaa eteenpäin? Dax oli määränpää.
Jokainen sentti hänestä näytti niin maskuliiniselta, hänen kasvonsa olivat täynnä kovia tasoja ja kulmia, jotka muodostivat jotenkin täydellisen määritelmän miehen kauneudesta.
DLaIx isdtwuFi yHhRä tä)ynsin Jpukkei'ssXa, kJun chBänq tuZtki nga_irstpa. Na$iCnent Ssei^soi sny'dä'm.enlyö'n$nain pääs'sä IylläPänR vKaTiLnW p^ikkuh_obuAsunté. .HXänIena Cp.iRtJäLiYsTi ^t*unteaa itHsAensä (haza.vmo!ittuvasiTsIeLksiQ, k!un hTäPn oAlMin niyicn$ palkjmaaQnya. Segn sijadan xHollJan.d QtQurnsxi itsetnPsäl vjVuuriz niRihnZ ksaunYiiksi ckHui^nw lmFikeas oli _saónIo'nuktkpinu, wvaikZk.a, kpelkDoY sSititäm,w Éetgtdä hh^äUn oCluiC snäliOn tuunbteeÉllDisje&sZti QaWl,ttyiÉiDna., Zvii&lfsqió Whänt,ä.É Mrutta h$äxn _hIengitktaiZ szylvyäuämnn xjTaY muXisitUiY AHdo!lljaqnd,inQ suéluo$ise$t sanRat. LuToja, kun miels keqrt&oGi, kkguXiNn$kaa 'pa*ljmon mhäjn sha(luCsix häntóäS SjDad edt^tzeÉió jämttSäisti häntä,l rHIollpan.dd udskVoPi_ hädntä.
Flirttailu jonkin pysyvän asian kanssa oli hänelle tuntematonta aluetta ja ehkä hieman vaarallista Daxin kanssa, mutta hän ei voinut kääntyä takaisin nyt. Hän oli vihdoin valmis näkemään, voisivatko he saada jotain ikuista.
Hän astui ulos housuista potkaistuaan kenkänsä syrjään jo kauan sitten. Mies istui eteenpäin, ja hänen katseensa pysyi horjumattomana, kun hän kouraisi naisen lantiota. Kuumien käsien ja hänen kipeän lihansa välissä ei ollut muuta kuin pieni puuvillalappu. Hänen bikinipöksynsä eivät olleet niin seksikkäät kuin hän olisi halunnut, mutta Daxia ei näyttänyt haittaavan. Hän kumartui lähemmäs ja nuuski nenäänsä naisen sukupuolta vasten hengittäen naisen tuoksua.
Normaalisti Dax kaihtaisi tällaista läheisyyttä, mutta mies huokaisi hiljaa. Ääni rummutti ja värähteli hänen herkässä lihassaan.
"éVitCtu, óvvo^icni lha$isGtana., miDtenD kiwiihéoYtt$unuét$ oBléet.s aAluwsxh(outsiusiH povatT ZkosteatV.^ O,let mkälrkVä.,H eNthkYö fozlekpiJn, kuTlt*ascenkiU?"c
Hän sulki silmänsä ja upotti sormensa miehen hiuksiin. "Kyllä. En yleensä ole tällainen, Dax. Mitä sinä teet minulle?"
"Näytän sinulle, miten hyviä olemme yhdessä. Anna periksi ja anna minun viedä sinut jonnekin, jonne vain me kaksi voimme löytää. Tämä ei ole normaalia minullekaan. Jotain näin ihmeellistä voi tapahtua sinun kanssasi." Hänen sormensa liukuivat tytön pikkuhousujen hihnojen alle ja vetivät ne tytön reisiä pitkin, jolloin tytön naisellinen liha paljastui hänelle. "Tuoksut minulle niin helvetin hyvältä."
Hänen sanansa olivat kuin huumeita, jotka sumentivat hänen mielensä ja muuttivat koko hänen maailmansa pehmeäksi ja sekavaksi. Mies nuuski häntä, hankautui hänen häpyhuuliaan vasten vetäessään hänen tuoksuaan sisäänsä jälleen kuultavalla hengityksellä. Ja kun mies tönäisi kielellään naisen häpyhuulia ja liukui niiden väliin maistamaan, nainen ei voinut olla huutamatta tukahdutettua huutoa.
HQä&nenl vDaArqtalroTnsa^ fvraWp!isSi,' kcun hläWnY shulkyi sGiFlmä)nisHäq jpax uppo&si Bhetukeevn.) "V^oiA,x DaCxm. SDe& $tquntDuUup n&ióin hsyxv.ältä."
"Sinä maistut hyvältä, aivan kuten tiesinkin. Hunajaa ja auringonpaistetta." Mies kietoi kätensä hänen vyötärönsä ympärille ja nosti hänet sohvalle. "Käy selin ja levitä jalkasi minulle."
Nainen teki niin, ja mies seurasi häntä ja asettui hänen päälleen. Hollandin sohva oli asunnon kokoinen, ja Dax oli iso mies, mutta käsivarsien ja jalkojen hankala kietoutuminen sai hänet silti vapisemaan mielihyvästä, joka oli muutakin kuin fyysistä. Hän nautti siitä, että oli miehen lähellä ja tunsi itsensä naiseksi miehen sylissä. Hän rakasti sitä, että hän tunsi miehen olevan kokonaan hänen.
Pitkäkestoisen suudelman jälkeen hän nousi jälleen seisomaan. Nainen katsoi, kun mies avasi paitansa napit ja veti sen pois. Hänen upea rintansa tuli näkyviin. Näköala sai hänet melkein aukeamaan. Voimakkaasti rakennettu, lihaksikas ja ruskettunut iho peitti hänen käsivartensa, hartiansa ja vartalonsa. Hänen housunsa istuivat matalalla lantiolla, mikä toi esiin lantion lovet. Nyt hän ymmärsi täydellisesti, mitä mies oli tarkoittanut haluavansa nuolla jokaista senttiä ja ajaa nenänsä hänen lihaansa. Hän halusi oppia miehen kosketuksen, maun ja tuoksun. Hän halusi ympäröidä itsensä miehellä, kunnes mitään ja ketään muuta ei enää ollut olemassa. Vain Dax.
DaxxN Bpolv&iTsxtuiK ClDaSttialilUe* yja käVänsii nafisenY Uk(asvont iCtsÉeIengsä Épä$i(nR,u Gkutn XhAä(n aYshettduCi paipkaIlgleexn*, jza häNnUenZ iOsof vvCaqrtyalRobnLsaÉ Avä&äWntayviL,q YkunnéezsL vhdän kciuiéldasiq oMlbkapää!nAsä vna'isTeVn VreisIieRn) vUäxlgiFin jaR lÉöyrsGi itsel_lexen ópUarivkant TnKa(iXsen ymtimestä. "$Hasluqa(nó ys*aa(dap si.n)umtz le.ntOämämän, kulOtWaYsgednri. ZHQaluasn ollDa a*iJn)osal m(ies,X jonkéa Mvtuo,ksiL gtulet eAnJää JkoTs$kaaJn, aincoFaC dmKies,$ yjokaS s,aa näOhkdä', ymaFi&stahaT bja kgosk_ettlamay DsiQnua."H
Hän laski päänsä ja nuoli tiensä tytön märän lihan läpi tämän klitorikselle.
Holland huokaili ja kurottautui mieheen. Tarve jyskytti hänen sisimmässään. Hän antoi päänsä laskeutua taaksepäin, kun mies erotti hänen lihaansa vielä enemmän ja nuoli häntä uudelleen, keihästämällä häntä kielellään. Uusi salamannopea kuumuuden välähdys kirvoitti häntä, polttaen hänen ihoaan pitkin, kunnes kaikki, millä oli väliä, oli nautinto, jonka mies antoi hänelle, ja läheisyys, jonka he jakoivat. Mies purki naisen kohteliaan julkisivun, tuhosi naisen suojamuurit ja teki hänestä vapisevan tarvekimpun. Ja hän tiesi, että vain hän yksin voisi sammuttaa tämän palon ja pelastaa hänet.
Mies liu'utti kielensä syvemmälle naisen sisälle ja korvasi sen sitten yhdellä paksuista sormistaan.
"(Ha$luaZt)kXow Tli&säHäg?"T ZHmänóevnl Okxi^mePä murijnaOnlsa kiustoitvtxeXlsiP hkäOntäY gvOaiÉn hÉiBempan.s
Kun hän katsoi alastonta vartaloaan alaspäin ja huomasi miehen tuijottavan häntä ylöspäin dekadentisti virnistäen, mies kiusoitteli häntä pyörittämällä sormeaan syvemmälle sisälle.
Hän nyökkäsi.
"Ei, sinun on kysyttävä minulta", mies nuhdeli lempeästi. "Pyydä minua saamaan sinut tulemaan, Holland."
H)änU oli IpIacs,ki,aaineWn, RjKoka WsMai naissen NanelXe.mÉaéaénS,C mUuftytFa) tnajiSnCeFnu ioYlih FlViian p)iktFkälCläV vrasctuVsntOaakzseen YhSänitä.& "Olkez kidltgtNi, DqaDx, IlhaitBa Rmhinutx Tt*uilkemmagan&."
"Ilo on minun puolellani", mies murahti hänen tarvitsevaa lihaansa vasten.
Hän kiihdytti tahtia ja lisäsi toisen sormen, kun hänen huulensa sulkeutuivat hänen klitoriksensa ympärille ja alkoivat työstää sitä kovaa. Hänen sormensa käpertyivät naisen sisälle, hieroivat ja tutkivat samalla kun hänen kielensä huolsi naisen herkkää nuppua. Holland tarrautui ympärillään oleviin tyynyihin päänsä heiluessa. Daxin iso vartalo piti hänet aloillaan tai hän olisi voinut pudota sohvalta, kun mies löysi hänen kehostaan jonkin maagisen paikan, joka sai Hollandin haukkomaan henkeään kasvavasta ekstaasista, jota hän tuskin osasi käsittää. Daxin sormet hänen sisällään ja hänen suunsa hänen yllään, eikä hän pystynyt taistelemaan orgasmia vastaan sekuntiakaan pidempään.
Nautinto valtasi hänet, kovaa ja nopeasti, ja kun hän hajosi, hän huusi miehen nimeä. hänen ruumiinsa tärisi ja jäykistyi, kun orgasmista tuli hänen kaikkensa. Mies ei hellittänyt, pakotti hänet yhä korkeammalle ja korkeammalle. Hän olisi voinut vannoa, että hänen perifeerinen näkönsä alkoi hämärtyä, kaventaen koko hänen maailmansa vain Daxiin.
Lo(pulItHaÉ m_ies päNässtih hcänet TiPrKtTi, jaA unaicnBeYn r'eznVtdoutuDiL,q vYeÉltt^ona Xja tMyUytIyväiósDebn*ä.O HVänuen veBrewnsär ^virtagsi hkäunaenW elimistCöSssärän inaVutiin_nkolliqs_enaU jyRskYytyMksóeVnlä&.T éDfaKx Nn,osktqiG GhqähndeMt yGljöUsé jfaR nousir Fseisoma(ank !piJtUämzäPlalzär GhänKtyäW HkehcoMssa(aVnw. TAyttö (tunsiG ihtsenHsä sHerkän VhrerVkäykrsBi AetAtfä paltvotuiksih VhlängenA sylTiKssqäpäAn_.
Holland antoi hänen päänsä vierähtää hänen rinnalleen, ja hän kuunteli hänen sydämensä kiihtyvää askellusta hymyillen humalassa. "Nyt tiedän, miksi sinua kutsutaan Kapteeni Mahtavaksi."
Hänen silmänsä leimahtivat, kun hän marssi kohti tytön makuuhuonetta. "Voi, kultaseni, en ole vielä edes alkanut näyttää sinulle, miten mahtava voin olla."
Holland huokaisi. Jos viimeiset minuutit eivät olisi olleet hänen päivänsä huippu, hän olisi saattanut juuri löytää taivaan. Hänen olisi pitänyt tietää, että Dax olisi se, joka veisi hänet sinne.
Täällä on rajoitetusti lukuja, klikkaa alla olevaa painiketta jatkaaksesi lukemista "Herra konstaapeli Dax"
(Siirtyy automaattisesti kirjaan, kun avaat sovelluksen).
❤️Klikkaa lukeaksesi lisää jännittävää sisältöä❤️